AC/DC – Live At River Plate (DVD & CD)

acdc-Live-At-River-Plate

AC/DC on julkaissut paljon konserttivideoita alkaen 1979 kuvatusta Let There Be Rock – The Movie. Se tosin tehtiin vielä teatterilevitykseen koska videonauhurit eivät olleet tuolloin vielä kovinkaan yleisiä. Tämä keikka julkaistiin 2011 ensiksi videotuotteena (DVD/Blu-ray), ja bändin tavoista poiketen marraskuussa 2012 audiomuodossa (3LP/2CD). Kyseessä on AC/DC:n ensimmäinen kuvallinen tuote joka on tarjolla myös äänituotteena. Moinen kapitalistinen toimenpide kuuluu tietenkin musiikkibisnekseen eikä siinä ole mitään pahaa. Ei varsinkaan koska Live At The River Plate on yksinkertaisen loistelias tuote.

AC/DC:n soittajien iän karttumisen näkee heidän lavaolemuksestaan. Videoeditoinnin ja bändin lavarakenteen kiinnostavuuden sekä teatraalisuuden avulla tätä tosiasiaa voidaan kuitenkin hyvin lieventää. Ja kun yleisönä sattuu olemaan villi, kuuma ja kuvauksellinen eteläamerikkalainen fanijoukko, näyttää video myös paljon hullaantunutta yleisöä. Mitään itseäni ärsyttävää kikkailua video ei sisällä. Ja laajakuvan puolittamista en laske kikkailuun. Ohjaaja näyttää muutamaan otteeseen kuvaa pimentyneen illan aikana myös stadionin ylälehtereiltä mikä antaa hyvin kuvan sen valtavasta koosta verrattuna esimerkiksi Helsingin Olympiastadioniin. 

AC/DC kuulostaa 2009 hyvin paljon samalta kuin vaikkapa 1991 Doningtonin keikallaan. Bändi ei ole menettänyt otettaan vuosien varrella. Jos, ja kun kuten luulen tänne asti päässeen lukijan bändistä pitävän, Live At The River Plate on takuuvarma hankinta. Vastustelin pitkään videokeikkojen audiojulkaisusta, mutta olen pikku hiljaa lämmennyt niihin. Kolmen punaisen vinyylin paketti on soinut kodissani useasti. Mikäli sattuu omistamaan hyvän TV-äänentoiston (eli vahvistimen ja stereokaiuttimet) suosittelen keikan hankkimista myös kuvallisessa muodossa. Pakkaamaton LPCM 5.1 -ääni ei toimi omassa vahvistimessani (HD Master Audio ei ole tarjolla) mutta Blu-rayllä on ihan hyvältä kuulostava pakkaamaton stereoääni sekä DVD-tason pakattu Dolbyn monikanavamiksaus.

Add a comment
Your name
Your email