Aeromsith – Draw The Line

draw the line

Draw The Line on bändin alkuperäisen toimintakauden viimeinen todella hyvä levy. Omistin aikoinaan nuoruudessani 80-luvun alussa levyn vinyylinä, mutta hölmö kun olen, myin sen siirryttyäni digitaaliaikaan. Jostakin syystä en kumminkin hankkinut tätä levyä itselleni uudestaan, en edes 1993 kun siitä ilmestyi remasteroitu CD.

Löydettyäni lopulta 2010 saksalaisesta divarista hyväkuntoisen vinyylin pääsin toteamaan vuosikymmenien tauon jälkeen tämän levyn svengaavan todella mukavasti. Viisi vuotta myöhemmin ostin kokoelmaani alkuperäisen amerikkalaisen vinyylin. Soundien osalta se ei kuitenkaan suuresti eroa eurooppalaisesta painoksesta. Suurin ero on etukannessa jossa ei Amerikassa ole bändin eikä levyn nimeä.

Aerosmith kierteli 1970-luvun loppupuolella Amerikkaa paljon Ted Nugentin kanssa, ja vaikka se kuulostaa kaukaa haetulta, Aerosmith tuntuu imeneen vaikutteita myös Motor City Madmanilta. Vastavuoroisesti Ted ilmoitti vuoden 2012 haastattelussa Draw The Linen olleen AC/DC:n Let There Be Rockin ohella vuoden 1977 parhaat albumit. Levyn biiseistä Draw The Line ja Kings And Queens päätyivät kolme vuotta myöhemmin julkaistulle hittikokoelmalle. Sille olisi minun mielestä voinut toki laittaa muitakin kovatasoisen levyn biiseistä.

Levyn päättävä Milk Cow Blues on Chicago-blues ympyröissä vaikuttaneen James ”Kokomo” Arnoldin käsialaa. Aerosmith taisi kumminkin tutustua biisiin erään etelässä vaikuttaneen nuoren laulajan singlejulkaisun kautta. Mies oli Elvis Presley ja vuosi taisi olla 1955. Sessioissa äänitetyt instrumentaalit Krawhitham ja Circle Jerk sekä Otis Rush -cover All Your Love löytyvät vuoden 1991 Pandora’s Boxilta. Samoin Draw The Line -sessioiden kolmas instrumentaali Subway julkaistiin boxia markkinoivan Sweet Emotion -singlen b-puolella (kumpikaan sinkkubiisi ei ole mukana boxilla).

Levystä julkaistiin 19.4.2015 levykauppapäivän kunniaksi numeroitu erikoispainos-LP (USA 3000 & Eurooppa 1500 kpl). Tällä kertaa kansi on identtinen (pikkukuva).

Add a comment
Your name
Your email