Allman Brothers Band (The) – Live At The Atlanta International Pop Festival: July 3 & 5, 1970
Tämä on minun ensimmäinen Allman Brothers Bandin äänite. Ostin sen New York’in isoimmasta levykaupasta, jossa se oli laitettu todella hyvin esille. Ajattelin mielessäni että jos joku on nähnyt niin paljon vaivaa lähes neljännesvuosisadan takaisen äänityksen esillepanoon, minä ostan levyn. Aiemmin olin tutustunut bändiin vain satunnaisesti.
Kaksi keikkaa isolla festarilla on hyvin harvinaista, mutta tässä tapauksessa Allman Brothers, heidän ilmastoidut keikkabussit ja muut fasiliteetit olivat järjestäjän käytössä. Oli siis luonnollista antaa bändille myös erityiskohtelua soittoajan suhteen.
Bändi heitti ensimmäisen settinsä keskellä festarin avauspäivää. Hienon sään innostamat ihmismassat saivat niskaansa yllättäen sadekuuron, jonka ajaksi bändin piti poistua katottomalta lavalta. Sateen tauottua bändi jatkoi mihin sään jumalat heidät jättivät, ja vetäisi settinsä päätävän Mountain Jamin loppuun. Kokonaisuudessaan setti on todella nautittavaa kuunneltavaa, ja voin kuvitella että Jimi Hendrix’iä ja muita nimibändejä katsomaan tulleet (arviolta 600.000) ihmiset kiinnostuivat southern rock’n’blues bändistä.
Kakkoslevyllä on bändin esiintyminen kolmipäiväisen festarin siiryttyä jo neljä tuntia aiemmin sen neljännelle päivälle. Edellisen illan (4th July = itsenäisyyspäivä) tähtenä oli ollut Jimi Hendrix. Vaikka Allman Brothers olikin yksi festareiden pikkunimistä, oli keikka sen omalla maaperällä. He olivat yleisölle tuttu kotikylän bändi ja sen kyllä kuulee, varsinkin tästä toisesta keikasta. Se on svengaava ja ajoittain jopa riehakas. Lavalla vierailee muitakin muusikoita, joista yleisölle lienee tutuin albiino Johnny Winter.
Tämä levy ei ole halpa, mutta mikäli tunnet bändin, ja haluat laajentaa heidän keikkalevykokoelmaasi, osta tämä itsellesi.
Sami Ruokangas / Mtv3
Eri tasoisia Allmanien live-levyjä eri aikakausilta riittää riesaksi asti, mutta tämä tuore tupla-cd on tuotettu huolella ja vanhat arkistonauhat uudelleen miksaamalla ja masteroimalla aikaan on saatu tasokas dokumentti bändin alkuajoilta. Atlantan toiset kansainväliset popfestivaalit järjestettiin suurten festareiden aikakaudella, Montereyn ja Woodstockin jälkimainingeissa. Kolmipäiväisessä tapahtumassa esiintyivät mm. Jimi Hendrix, Jethro Tull, Ten Years After, Grand Funk Railroad, B. B. King, Mountain, Captain Beefheart, Johnny Winter ja Spirit. Edellisenä vuonna esikoislevynsä julkaissut Allman Brothers Band oli kutsuttu paikallisena nousevana nimenä sekä avaamaan että lopettamaan festivaali.
Alun perin tapahtuma oli tarkoitettu myytävän 100 000 lippua, mutta ajalle tyypilliseen tapaan, Allmanien soittaessa ensimmäisen päivän avaussettiään 3.7. 1970, järjestäjät ilmoittivat festivaalin olevan ilmainen ja paikalle tuli yli 500 000 henkeä. Ajan rentoa meininkiä kuvaa myös se, että kappale Mountain Jam keskeytyy rankkasateen vuoksi. Soittoa ei voitu jatkaa sateessa, koska lavaa ei oltu katettu lainkaan. Sateen lakattua Allmanit jatkavat biisiä siitä mihin jäivät.
Lavalla on Duane Allmanin johtama bändi nuori ja nälkäinen alkuperäiskokoonpano. Biisit ovat pitkiä ja sooloja soitetaan paljon kitaroilla, uruilla ja rummuilla. Osa-aikainen Allman-jäsen Thom Doucette soittaa huuliharppua. Koska soitto perustuu vahvasti improvisointiin, ei suuremmin häiritse, vaikka kakkos-cd:n festivaalin päätöskeikan biisit ovat lähinnä eri versiona samoja kappaleita kuin ensimmäisellä keikalla ja cd:llä. Päätösjamissa mukana on Johnny Winter.
Kahdeksan kuukautta myöhemmin taltioidulle legendaariselle Fillmore Eastin keikalle ja siltä taltioidulle levylle tämä ei pärjää, mutta on silti ainutlaatuista musiikkia. Vaikka biisit ovat tuttuja, näitä komeita lavaversioita kuunnellessa ihastelee jälleen sitä, kuinka ennakkoluulottomasti ja rohkeasti Allman Brothers Band loi omaa musiikkia yhdistelemällä bluesrockiinsa Miles Davisin ja John Coltranen jazzia.
In Memory Of Elizabeth Reed oli näilläkin keikoilla kaunis ja syvä instrumentaali. Allman Brothers Bandin poikain sooloissa sekä yhteissoitossa oli taikaa ja sisältöä, jonka ansiosta kappaleet eivät tunnu lainkaan liian pitkiltä, vaikka venyivät usein toisellekymmenelle minuutille.