Black Country Communion – V
Kun Glenn Hughes oli soittanut The Dead Daisiesin kanssa tekemänsä Radience-levyn kiertueen loppuun, hän ilmoitti, että seuraavan vuoden hän tekee Deep Purple -tribuuttiaan. Glenn lauloi ja soitti bassoa yhtyeen legendaarisissa MK III- ja MK IV-kokoonpanoissa. Kukaan muu Burn-, Stormbringer- ja Come Taste The Band -levyt tehneistä porukoista ei noita kappaleita enää esitä. (RIP Tommy ja Jon) Aiemmat vastaavat kiertueet olivat menestyksiä. Ymmärrän hyvin Glennin päätöksen. Harmi silti, Holy Ground ja Radiance olivat erittäin hyviä albumeja. Olisin huolinut kolmannen. Sitten X (Twitter) visersi ilosanoman. Black Country Communion tekee uuden levyn. Jo oli aikakin, ajattelin. IV julkaistiin 7 vuotta sitten.
Nyt vuosi äänittämisensä jälkeen V on julki. Odotukset eivät olleet mitenkään järkevällä tasolla. Hieman vaisulta tuntuneiden single-julkaisujen jälkeen täytyy todeta, että uskalsivat nostaa rimaa ja yli meni taas komeasti. Ei puututa sinkkuihin vielä.
Neljäntenä kuultava Restless on silkka blues. Joe Bonamassa on elementissään. Ja kuten on aiemmin opittu, myös Glenn-boy can sing the blues. En tiedä kumpi valittaa ja vaikertaa enemmän, Glennin ääni vai Joen kitara. Thrill is Gone tulee mieleen ja Gary Moore. On hieno.
Energinen Letting Go kuulostaa Glenniltä. Olisi sopinut Resonatelle. Erona hänen soolotuotantoonsa on erittäin kova bändi. Jason Bonham tuo toki mieleen isänsä, mutta se on näissä piireissä vain plussaa. Kosketinsoittaja Derek Sherinianin puolapuut kutovat Skywaysin loppuun itäimaisen lentävän maton, joka vain korostaa kappaleen mystistä tunnelmaa. Joka levyllä on se joku raita, jota pitää ylimääräisenä. Groovaava You’re Not Alone ei ole huono, seura vaan on tosi kova. Väliosan laulussa Glenn taitaa lainata itseltään. On hauska idea antaa kaikille instrumenteille lyhyt soolo. En paina skip.
Sitten V:n toinen Led Zeppelin -hetki. Yleensä Joe Bonamassa laulaa jokaisella BCC-levyllä ainakin yhden kappaleen. Love and Faithilla hän jakaa lauluosuudet Glennin kanssa. Kappale on sävellyksenä ja laulusuorituksiltaan mielestäni levyn hienoin. Upea! Alussa ja lopussa muistetaan Jon Lordia. Tyylikästä, Derek. Too Far Gone kulkee kivasti. Se saattaisi olla huomattavasti tylsempi ilman Hammondia. Jollain tapaa Trapeze-henkisellä The Open Roadilla Bonamassan kitaralle annetaan vihdoinkin kunnolla tilaa. Soiko sillä Mel Galleyn musta Les Paul?
Entä ne sinkut? Niihin on jo tottunut. Levyn avaava Enlighten on täynnä pieniä yksityiskohtia. Jää päähän soimaan. Letkeästi svengaava Stay Free yhdistää ZZ Topin ja Led Zeppelinin yllättävänkin raikkaasti ja Red Sun on levyn raskas möhkäle. Se on yksi suosikeistani. Kaiken kaikkiaan V:n kappaleita yhdistää taiturimainen soitto ja Glennin upea ääni sekä ihmisyydestä ja inhimillisyydestä kumpuavat tekstit. Solisti itse on todennut, että Black Country Communion on hänen viimeinen yhtyeensä. Toivottavasti V ei ole BCC:n joutsenlaulu, vaan ”the best is yet to come”, kuten The Voice of Rockilla on tapana luvata.
Tero Honkasalo