Leprous, Monuments ja Kalandra, Vanha ylioppilastalo, Helsinki 13.3.2023
Leprouksen Aphelion-kiertue saapui vihdoinkin Suomeen. Katsomaan oli päästävä. Moni muukin halusi. Keikka oli loppuunmyyty.
Odottavan aika on pitkä. Maanantai ei ottanut kuluakseen. Pitäisi keskittyä hetkeen. Olla läsnä. Ottaa kaikki irti siitä mitä on. Mutta, mutta, maanantai ja illalla lavalle nousee kolme progebändiä. Ajan matelemisesta huolimatta, tästä tulee hyvä viikko. Noilla ajatuksilla lähdin kohti Vanhaa ylioppilastaloa. Olin liikkeellä hyvissä ajoin, koska halusin hyvän paikan. Ikinä ei tiedä minkälaiset valot bändeillä on mukanaan. Jos soittavat pimeässä ja käyttävät vielä paljon savua, ei kännykän kuvista ole mihinkään. Mukavuudenhaluisena kameran mukaan ottaminen ei lopulta tullut kyseeseen. Kyllä minä sitä mietin.
Ovella ei ollut pahasti jonoa. Narikassa, joka oli yläkerrassa, sen sijaan oli. Ei siinä mennyt kuin hetki, mutta miettikääpä kuinka eri tavalla sekunnit kuluvat, kun on, tai ei ole kiire. Jep, ei ole aika aina samanlainen. Ripeästi alakertaan ja kiitos suomalaisten ujouden paikka keskellä ”tokassa rivissä” oli minun. Lämppärin aloittamiseen ei olisi kauan. Kaivoin tulpat esiin ja survoin ne korviini. Kokoajan soi jonkinlainen intron tapainen instrumentaaliteos. Kun se loppui, valot sammuivat ja lämmittely-yhtye asteli lavalle.
Olin hieman ymmälläni. Lavalla seisoi kaksi vaeltajahaltijaa ja neito mustassa mekossa. Progea, mutta että näin tosissaan. Ei ollut Uriah Heep! Mikä oli? Odotin matikkaprogea Amerikasta, mutta sainkin sointuja Keskimaasta. No okei, Kalandra on Norjasta. Cryptodira sen sijaan esiintyy vasta Hakenin ja Between The Buried And Men kanssa. Välillä on vaikea muistaa mille keikalle on tullut.
Yllätykset ovat kivoja. Illasta tulisi erilainen kuin olin kuvitellut. Ei huonompi. Katrine Stenbekk lauloi todella vakuuttavasti. Legolas soitti kitaraansa jousella ja kaverinsa omaansa plektralla, kun ei puhaltanut pukinsarvitorveen. Rumpali oli rokkikeikalla. Hänen ansiostaan sävellykset kasvoivat, kuten progressiivisuuteen kuuluu, loppujaan kohden. Liekö Katrinella ollut terveyshuolia. Ainakin lämmin juoma maistui. Setti oli myös sen verran lyhyt, että kuvittelen hänen halunneen säästää ääntään kiertueen parille viimeiselle keikalle. Oli mielenkiintoista. Täytyy tsekata joskus toiste.
Monuments oli oikeastaan syy miksi paikan päälle lähdin. On jostain syystä jäänyt näkemättä livenä. Eivät ole ehkä soittaneet sopivalla postinumerolla. Joka tapauksessa tuorein levynsä In Stasis on erinomainen ja sen materiaalia oli toiveissa.
Keikan avauskappale I, The Creator, joka on vanhaa materiaalia, oli vaikuttavaa vatkaamista. Djent- ja nu metal -bändeillä lienee yhteiset lavaliikkeet. Myös yleisöllä on. En arvannut, että progekeikalla pyörisi pitti. Se pyöri sittenkin, sanoi joku aikoinaan. Soittivat muuten navettasaappaissa. Varokaa vaan, Lontoon muoti saapuu Suomeen nykyään yllättävän nopeasti.
Opiate oli ensimmäinen uusi biisi. Hyvin lähti. Ja sitten nyykähti.
Leprouksen ja Monumentsin yhteisrundi oli jo loppusuoralla. Solisti Andy Cizek kyllä vakuutteli, että saavat Helsingin yleisöltä virtaa, mutta näytti siltä, että muuntaja oli jollain tapaa vääränlainen. Ei ladannut. Hyvän alun jälkeen setti meni välispiikit mukaan lukien autopilotilla. Niin mekin rakastamme. Juu, juu. Harmi. Settilista oli hyvä. The Cimmerian taisi olla sen kohokohta. Täytyy tsekata joskus toiste uudelleen.
Leprouksen settejä olin tutkinut vähän etukäteen. Massive Attackin Angelia olivat soittaneet. Ai että! Olisi kelvannut. Odotin. Ei tullut.
Have You Ever? aloitti keikan. Hyvältä näytti, bändi oli pukeutunut taas mustiin. Tarkennus. Uusi fokus. Hetkinen. Kyllä, kiertue oli ilmeisesti sen verran pitkällä, tai pyykkipäivästä aikaa, että Einarilla oli verkkarit jalassa. Mustat toki. Mitäs noista. Alkulämppä menossa.
Soittivat aika monta rauhallista kappaletta heti kärkeen. Verryttelivät. Toiveissa oli parin ensimmäisen kappaleen jälkeen lisää virtaa. Vaan mitä vielä! Sen sijaan, että himmailu olisi loppunut, Einar kehotti yleisöä chillaamaan Observe the Trainin verran. Haukottelin. Teki mieli venytellä. Elmera apuun nyt!
Kyllä Leprous hienosti ja äärimmäisen tarkasti soitti, mutta kun progemetallista ottaa metallin pois, jää vain proge. Nyt oli tarjolla aika paljon progea vain progen vuoksi. Olin mielipiteeni kanssa ypöyksin. Kun katselin ympärilleni, näin kansaa hurmoksessa. Vastaavia ilmeitä olen nähnyt viimeksi Isossa soitossa Neal Morsen keikalla, kun yleisö ennen konserttia tuijotti ristiä. Siellä olivat hiljaa. Nyt mestoilla oli hyviä laulajia. Varsinkin jollain naisfanilla oli vallan kaunis ääni. Atmos-miksaus?
Castaway Angels omistettiin ukrainalaisille. The Floodin valitsi yleisö, tai pikemminkin kaveri, joka nappasi Einarin heittämän vesipullon. Kiitos hänelle. Olisin valinnut samoin.
Setin lopusta jäivät mieleen Nighttime Disguise, koska se oli se biisi, joka erikseen esiteltiin ja The Sky Is Red, koska lava paloi punaisena, kun yhtye palasi esittämään ylimääräisensä. Mietin keikan lopussa, että tätä en tsekkaa enää toiste.
Keikasta jäi jotenkin outo olo. Oli hienoja biisejä, draamaa, upeat valot, mutta myös tylsää. Konsertti ei kestänyt kellosta katsottuna kovin kauaa. Siitä huolimatta 14 kappaletta oli tuntunut ikuisuudelta. Vaan arvatkaapa kuinka pitkiä sekunteja ja minuutteja koin, kun piti jonottaa hakemaan takkia? Jonain päivänä ajalla on vielä erittäin kiire.
Tero Honkasalo