The Dead Daisies – Light ’Em Up
Ovi kävi. John Corabi tuli takaisin. Tommy Clufetos teki samoin. Mitä toivat tullessaan? Crabs on The Dead Daisiesin ääni. Ei siitä mihinkään pääse. Glenn Hughes on The Voice of Rock, mutta TDD ei ollut hänelle koti. Hän on nyt siellä mihin kuuluu. Tommy kävi tekemässä Rocktripin kanssa yhden levyn ja toi tullessaan tuon yhtyeen raakuuden tälle levylle. Detroit, The Stooges ja Alice Cooper kuuluvat. Kuunnelkaa I Wanna Be Your Bitch tai Take A Long Line, jos ette usko. Perusasioiden äärelle.
Niin se Rocktrip. Kyllä sitä osastoa on myös toisena kuultava Times Are Changing. Biisi olisi ollut kotonaan myös vaikka Jack Whiten tai vastaavien nykystarojen levyllä. Kyllä kulkee. Ja hyvin rullaa myös sinkkuna julkaistu I’m Gonna Ride. Michael Devinin basso vie.
Way Back Homella ja varsinkin Love That’ll Never Bellä Corabi kuulostaa näihin korviin Steven Tylerilta. Vika peilissä? Voiko sormella osoittaa mukana häärinyttä biisinikkari Marti Frederikseniä? Hänellä oli sormensa mukana useammallakin Aerosmith-levyllä. Ja hän, jos kuka, osaa biisien kuorruttamisen. Vähän koskettimia mukaan ja johan maistuu.
Lähimpänä tuttua The Dead Daisies – tyyliä ovat avausraita ja ensimmäinen single Light ’Em Up. AC/DC saanee jotain royalteja. ”Thunder from Down Under”, eli kitaristi David Lowy hoitaa. Raskaasti möyryävä Back To Zero on yksi levyn kohokohdista. Kuka sanoi Alice in Chains? Vekkulisti sanoitettu My Way And The Highway on myös taattua TDD-laatua. Varovaisesti Doug Aldrichin slide-kitaralla alkava ja levyn päättävä blues-rock Take My Soul on parhautta. Sapluunassa lukee Whitesnake ja Led Zeppelin, mutta ei se ole lainkaan huono asia. Klassikko.
Light’ Em Up on monipuolinen, rehti, reilu, raaka, energinen rock-levy. Vähän lyhyt se on, mutta sillä ei ole yhtään täyteraitaa.
Tero Honkasalo