Unto Others – Never, Neverland
Ai lämppärikeikoista ei ole mitään hyötyä? En tuntenut Amerikan Portlandista tulevaa Unto Othersia lainkaan ennen heidän keikkaansa Behemothin ja Arch Enemyn lämppärinä. Totuudessa menin siihen konserttiin katsomaan Carcassia, mutta se on eri juttu.
Unto Others on ehtinyt julkaista EP:n ja pari älppäriä ennen Never, Neverlandia. Tyyli on jonkinlainen raskas The Cure. Eivät kiellä tuota itsekään. Koska kotimainen 69 Eyes myöntää saman? Avausraita Butterfly tuo mieleen kotoiset vampyyrit. Toisena kuultava Momma Likes the Door Closed rymistelee Danzigin hengessä. Angel of the Night ja Suicide Today ovat silkkaa mustaa sifonkia ja vahvoja meikkejä. Ai, että toimii. Vaan miten käy Sunshine? Vähän pilkistää pilvien raosta. Robert Smith tulee mieleen jo tekstistäkin. Suru on raskas on suru.
Aika värikkään paketin ovat tummasta tyylistään huolimatta kasanneet. Glass Slippers on nätti välisoitto ennen Ramonesille velkaa olevalle Famelle. When the Kids Get Caught paljastaa mistä maasta Unto Others on kotoisin. Voiko kantria ja goottia yhdistää? Näköjään ja kuulemma. Flatline on nopea rypistys jonka voi halutessaan skipata. Time Goes On ja Cold World ovat levyn kohokohta. Molemmissa on törkeän hyvin tarttuvat kertosäkeet ja jälkimmäisessä on kaiken muun hyvän lisäksi mielenkiintoinen soolo-osuus.
Levyn olisi voinut lopettaa Cold Worldiin. Loppukin on hyvä, mutta huippu on jo saavutettu. Jäähdytellään kunnolla. Viimeisenä kuultava Never, Neverland on eniten The Curea. Bonus-kappaleeksi laitettu Ramonesin Pet Sematary toimii, mutta ei varsinaisesti yllätä.
Muutamasta albumiraidasta huolimatta Never Neverland on mielenkiintoinen ja varsin monipuolinen kokonaisuus. Pidän, ja kyllä, ostin lipun heidän seuraavalle Suomen keikalleen. Ehkä siellä on hyvät lämppärit.
Tero Honkasalo