Within Temptation – Worlds Collide – Live In Amsterdam
Within Temptation lienee tyyliltään sinfonista goottiheviä. Käykö tuo? On siellä progea mausteena, mutta silkkaa sellaista bändin materiaali ei ole. Kovin on suosittu. Siksi kiinnosti. Mistä ne puhuu? FOMO on totta. Tämä konserttitallenne on kuvattu Amsterdamissa vuoden 2022 Worlds Collide -kiertueelta. Kuka ei arvannut paketin nimestä? Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme katselleet tätä keikkaa jo aikoja sitten. Se pahuksen pandemia siirrätti kiertuetta useamman kerran. Joskus odottaminen tekee hyvää. Varsinkin laulajille tauko oli paikallaan. Ja hyvin oli myös nykyisellä kokoonpanolla aikaa muistella menneitä ja harjoitella vanhoja ikivihreitä. Onhan yhtyeellä ikää jo hyvät kolme vuosikymmentä ja materiaalia kuullaan käsittääkseni koko tuolta ajalta.
Lavaa hallitsee iso pää. Iron Maidenin Eddie oli jotain tuollaista vuonna 1986. Mitä sitä pyörää uudelleen keksimään. Winston Churchillin puhe taustoittaa avausraitaa. Iron Maiden vuonna 1984. No mitäpä näistä. Ei aina…ai se fillari meni jo. Joka tapauksessa avausraita Our Solemn Hour on väkevä. Iskee kyllä kovaa. Vinkkinä muille, vähän latinaa tekstiin, niin ai että toimii.
Toisena kuultava Faster on nimensä veroinen. Kuulostaa äkkiseltään HIM:ltä. Hititkin ovat aina samanlaisia.
Yleisöstä on sanottava sen verran, että ovat kyllä hyvin mukana. Toki käntsyjä kuvissa näkyy, mutta myös runsaasti iloisesti mukana laulavia kasvoja. Paradise (What About Us?) lienee kaikille faneille tuttu. Näyttävät tykkäävän. On energiaa.
Laulaja Sharon den Adel juttelee välillä englanniksi ja paikoin hollanniksi. On jotenkin koskettavaa, kun hän kysyy, että jos kotimaahanne hyökättäisiin, puolustaisitteko sitä? Yleisö on yksimielinen. Raise Your Banner soitetaan Ukrainalle ja ukrainalaisille.
Jotenkin odotin Within Temptanionin kaltaiselta bändiltä pukujuhlaa. Sitä ei saada. Sharon laulaa lähes koko keikan samassa mekossa. Don’t Pray For Men ajaksi hänet puetaan punaiseen hameeseen, jossa hänet nostetaan keinumaan ilmaan. Yleisö polttaa käntsyjensä fikkareita. On hienoa.
Lämppärinä soittaneen
Evanescencen Amy Lee laulaa The Reckoningin yhdessä Sharonin kanssa. Toimiihan tuo. En ollut ajatellut, että heillä on noinkin erilaiset äänet. Hyvin pelaavat yhteen. Hollannissa on tapana.
Vaikka Within Temptationin materiaali ei ole levyltä tuttu, sen verran rock radio on soinut, että tuttuja kappaleita tulee vastaan vähän väliä. Supernova lienee eniten poppia, mutta eipä tuokaan hassumpi ralli ole. Siitä huolimatta, että DVD/BluRay näyttää upealta ja kuulostaa hyvältä, en tätä varmaan usein katsele. Sen sijaan voin helposti kuvitella laittavani levyn soimaan. Musiikki on yleensä parasta livenä kuunneltuna. Niin se on nytkin. Tämä on alusta asti väkevä ja voimaannuttava esitys.
Tero Honkasalo
