Impellitteri – War Machine
War Machine on Chris Impellitterin 12. studioalbumi. Täysi tusina koossa. Stand In Line on siis, no vanha. Uutukaisella Chris tarjoaa taas nopeatempoista jo tutuksi tullutta metalliaan. Vikkeliä ovat sormensa, edelleen. Kyllähän levy on täynnä vahvoja kappaleita, joissa on runsaasti soiton taituruutta ja melodisuutta, mutta teksteihin voisivat ensi kerralla hakea apua. Näihin se on myöhäistä.
Heti alkuun kuullaan nimikkokappale War Machine. Se esittelee luonnollisesti Chris Impellitterin kitarasooloja ja Paul Bostaphin kykyä potkia kumpaakin basaria vinhasti. Out Of Mind (Heavy Metal) taitaa olla jopa nopeampi ja tekstiltään hölmömpi. Rock’n’roll kuultu. Heh. Mutta hei, kuka muistaa Jason Beckerin ja Marty Friedmanin? Olivat kovia silloin, kun Impellitterin musiikki oli muodikasta. Superkingdom on biisinä levyn mielenkiintoisin ja muistuttaa tyyliltään Cacophonysta.
Wrathchild on, yllätys, yllätys, nopea ja oma, ei se Iron Maidenin. Kaahausta. Loppupuolella kuultava orkesteri on hauska mauste. Tuli yksi ruotsalainen kitaristi mieleen. What Lies Beneath menee osastoon perinteinen. Hell On Earth kelpaisi modernin Judas Priestin levylle. Melkein thrash. Power Grabin alun flanger antaa vihjeitä Van Halenista. Laulaja Rob Rock tekee kaikkensa ollakseen se toinen Rob.
Ilman jatkuvasti poljettavia tuplabasareita Beware The Hunter ja Light It Up veisivät kuulijan 80-luvun lopun tunnelmiin. Gone Insanen hidas doom-henkinen alku saa toivomaan, että tulisipa yksi hidas. Ei tälläkään kertaa. Tässä tusinassa on onneksi vain 11 biisiä. Enemmän olisi liikaa. Ei makeaa mahan täydeltä ja joku raja se on yhdelle levylle sallittujen nuottien määrässäkin. Viimeisenä kuultavan Just Another Dayn lopussa kuullaan hyvää riffittelyä, mutta se hukataan arpeggioiden alle. Kuuluu tyylilajiin.
Stand in Line on edelleen parasta impellitteriä, mutta ei War Machine loppujen lopuksi kovin kauas jää. Se hidas biisi.
Tero Honkasalo