Liquid Tension Experiment – LTE3

Liquid Tension Experiment on jännä bändi. Ai miten niin? No on vaan. Sitä ei tee kovasti mieli kuunnella, mutta kun sille antaa mahdollisuuden, se on ihan parhautta. Valitse vaikeus. Dream Theaterissa aikoinaan soittanut rumpali Mike Portnoy perusti LTE:n kitaristi John Petruccin kanssa. Tosin John ei ollut Miken ensimmäinen ehdokas kitaristin paikalle, mutta se on eri tarina. Bassoa tuli soittamaan King Crimsonista ja Peter Gabrielin bändistä tuttu Tony Levin. Koskettimia pimputtamaan valittiin Jordan Rudess, joka oli vuonna 1998 juuri saamaisillaan duunipaikan Dream Theaterista. Bändi teki vuoden välein pari levyä. Molemmat ovat hyviä, mutta ainakin allekirjoittaneella melko vähälle soitolle jääneitä. Dream Theater esitti noita biisejä välillä keikoillaan. Niitä ei kokonaan unohdettu. Fanithan toki muistavat.

Aina välillä yhtyeen jäseniltä on kyselty joko olisi kolmannen levyn aika. Ei ole ollut aikaa, huvitusta, idiksiä tai tahtoa. Viime vuosi oli otollinen kaikelle tämän tapaiselle projektihommalle. Muusikoilla oli aikaa. Ensin Mike soitti Johnin soololevyllä, ajatus siitä, että tekisivät muutakin yhdessä heräsi. Sitten monessa mukana oleva rumpali teki yhden Transatlantic-albumin. Ja sitten alkoi vihjailu. Fanithan innostuivat. Jos jonkinlaista kokoonpanoa ehdotettiin. Joku osui oikeaankin. LTE3 oli tulollaan. Vau!

Mitä tuleman pitää? Varautukaa kokonaan instrumentaaliseen levyyn. Oliko yllätys? No ei. Laulajia ei ole päästetty pilaamaan hyviä jameja. Näyttöhaluja on vuosien aikana kertynyt. Täältä pesee ja linkoaa. Näin ollen levyn avaava Hypersonic on melkoista vatkausta ja veivausta, joka asettuu lopulta uomiinsa. Jännästi kolmonen kuulostaa kakkosen jatkumolta, vaikka aikaa on välissä reilut 22 vuotta. Alku on siis kunnollista jazzfuusiota 70-luvun mestarien hengessä. Lopusta tulee Budokanin livelevyn aikainen Dream Theater mieleen. Hyvä vai huono? Hyvä!

Kakkosena kuultava Beating The Odds alkaa rushmaisella riffillä. Jostain syystä John on viljellyt niitä viime aikoina enemmänkin. Metallinen sirkkeli on jäänyt vähemmälle. Hyvä! Lifesonia imitoituaan hän intoutuu Joe Satriani-henkiseen kitarailoitteluun. Minkä lie kanssa surffaa. On kappaleessa mukana myös väkevä DT-riffi, jota soitetaan Jordan Rudessin soolon alla.

LTE3 sisältää neljä ihan oikeasti mietittyä sävellystä. Noiden kappaleiden lisäksi mukana on yksi koko bändin jammailu, pari duo-jamia ja yksi perin mahtava lainabiisi.

Hidas ja rauhallinen Liquid Evolution tuo jälleen mieleen Satrianin. Nyt ollaan kovin sinisissä tunnelmissa. Täytyy sanoa, että Petruccin pisteet nousevat entisestään. (Käy hakemassa uuden pistetaulukon.)

Dream Theater -fanit muistavat edelleen, missä olivat ja mitä tekivät, kun kuulivat, että Mike Portnoy on jättänyt bändin. Heitä muistetaan ja hyvitellään seuraavalla biisillä. Siltä ainakin minusta tuntuu. Ensimmäinen videobiisi The Passage Of Time voisi olla Black Clouds & Silver Linginsilta.

Chris & Kevin’s Amazing Journey on Chrisin ja Kevinin, eli Miken ja Tonyn duetto. Se kuulostaa kahden vuorenpeikon jähmeältä tanssilta. Jostain kumman syystä pidän siitä kovasti. King Crimson tulee mieleen.

George Gershswinin Rhapsody In Blue on jo sinällään legendaarinen teos. Tällä coverilla on aineksia nousta myös moiseksi. Mukana on jos jonkinlaista tyyliä. Hienoa progea!

Shades Of Hope on Jordanin ja Johnin rauhallinen duetto.

Alun vierastamisen jälkeen Key To The Imagination muistuttaa taas Dream Theateria. On täynnä sooloa ja tilutusta, mutta jostain syystä ei ärsytä eikä puuduta. Hienoa soittoa ja upeita soittajia. Tykkään! Täytyy ottaa ne pari ensimmäistäkin levyä uudelleen kuunteluun. Ja missä olin, kun Miken uutisesta kuulin? Olin töissä ihmettelemässä jonkinlaista Ansible Tower -ongelmaa.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email