Flotsam And Jetsam – I Am The Weapon

Flotsam And Jetsamin pari viimeistä levyä ovat olleet erittäin vahvoja. Tyylilaji ei ole yhtä thrash kuin yhtyeen uran alussa, mutta huoli pois, minkäänlaista corea ei ole tullut tilalle. Metalli on metallia, ihan sama millä etuliitteellä.

Laulaja Erik AK kehuskeli haastattelussa, että edellisten levyjen sessioista jäi biisejä yli niin paljon, että uusia levyjä on lupa odottaa lyhyin väliajoin. Kun puhutaan ylijäämästä, kellot soivat ja mieleen tulee Metallican Re-Load. Pelko oli onneksi turha. Flotsam And Jetsamin jämät ovat parempia kuin vaikkapa tuon toisen yhtyeen viimeisimmät tuotokset.

I Am The Weaponin avaa rivakka A New Kind Of Hero. Alku on sen verran uhkaava, että moni black metal -bändi olisi siitä ylpeä. Sitten mennään kovaa pitkin taivaita. Teräsmies on niin passe ja last season. Uusi sankari on täällä. Jeesaa kun kerkiää. Totu siihen. Rokkaavampi Primal on melkein yhtä vauhdikas. Kertosäe on yllättävän tehokas. Korvamato. I Am The Weapon kiihdyttää vauhdin taas huippuun. Ken Mary on keikoilla kovilla. Pari napsua hitaampi Burned My Bridges ei varsinaisesti anna rumpalille lepoa. Kivoja melodioita ovat keksineet.

Häijysti laulettu The Head of the Snake on yksi suosikeistani. Ehkä jopa ykkönen. Kappale on aggressiivinen, mutta silti tarttuva olematta nynny. Metalli ei tästä juuri parane. Sitten tulee levyn yllätys. Beneath of Shades on ZZ Topia särökitaroilla. Groove. Toimii.

Varmaan ilkeäksi tarkoitettu Gates of Hell ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Pieni, tuskin huomattava, notkahdus. Supernopea Cold Steel Light huippu. Siitä ja oikeastaan koko levyn loppupuolesta tulee mieleen viimeisimmät Judas Priest -levyt. Vauhtia on ja kaikki soittavat kuin viimeistä päivää. Ei olla vanhoja ja raihnaisia. Ei kukaan. Parasta ennen ei ole lähelläkään. Kings of the Underworldin säkeet ovat velkaa Billy Joelin hitille. Running Through the Fire ja Black Wings päättävät hengästyttävän väkevän levyn energisesti.

Katselin, että Judas Priest oli jo voittanut jonkun vuoden levyn palkinnon.
Se on vääryys, että moisia jaetaan jo elokuun lopussa. Flotsam And Jetsam on tällä hetkellä minulla metallisarjan kärjessä.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email