Kansas – Point of Know Return Live & Beyond

Odottelin tätä liveä jo jonkin aikaa sitten. Point of Know Return on yksi kovimmista Kansas-levyistä. Ellei jopa kovin. Riippuu päivästä. Se ilmestyi vuonna 1977. Eli sen nelikymppisistä on jo aikaa. Vaan kun iso pyörä pyörähtää, se kestää hetken. Kansasilta otti aikaa juhlistaa vuotta aiemmin ilmestynyttä Leftoverturea. Kiertue venyi. Hyvät bileet.

Se on nimittäin sillä tavalla, että hyvän idean merkki on se, että se on helposti kopioitavissa ja skaalattavissa. Kunhan Covid päästää bändit tien päälle, myöhästyneitä synttäreitä vietetään pikkaisen monia. Aivan vesi herahtaa kielelle. On nimittäin herkkuja luvassa. Ja nyt pöytä notkuu niitä. Otapa tästä.

Levyn avaava Cold Grey Morning on viulisti David Ragsdalen ensimmäiseltä Kansas-levyltä Freaks of Nature. Toisenakin kuullaan vähemmän soitettu kappale. Masque-levy ei ole suosikkini, mutta Two Cents Worth on hieno biisi.

The Wall ja Song for America eivät kaipaa esittelyjä. Summer saattaa sellaisen tarvita. Se oli laulaja Ronnie Plattin ensimmäisellä Kansas-kiekolla A Prelude Implicitillä. Musicatto-instrumentaali on vuoden 1986 Powerilta, jolla kitaraa soitti erinomainen, nykyään Deep Purplessa tiluttava Steve Morse. Taking in the View on samalta levyltä. Oivallisia valintoja.

Miracles Out of Nowhere on hieno koska tahansa. Ei haittaa, vaikka se oli jo hyvin esillä edellisellä livellä. Nyt on sen verran energinen esitys, että tämä puolustaa kyllä paikkaansa. Lopun kiihdytys on aivan hurja.

Sitten on Point of Know Returnin vuoro. Mahtava levy! Nimibiisi. Sitten Paradox. Kyllä te nämä tiedätte. Ja nyt otatte selvää. Onhan tämä soittamisen juhlaa. Nykyinen bändi on mielettömässä iskussa. Dust in the Wind on tietenkin se iso hitti. Se kulkee aika nopeana. Ei ollut moite.

Carry on Wayward Son on biisi jonka Kansas esittää aina. Oikein. Monolith-levyn People of the Sound Wind on harvoin kuultu. Implicit-levyltä on toinenkin kappale. Refugee on edelleen koskettava. Tuplalevyn päättää ensimmäiseltä Kansas-albumilta napattu Lonely Wind.

En kyllästy tähän orkesteriin koskaan. Se lyö ällikällä aina. Tänä päivänä se on kovemmassa iskussa kuin koko 90-luvun aikana ja silloinkin se oli hyvä. Huima ryhmä.

Tero Honkasalo

Add a comment
Your name
Your email