Levyt genren mukaan

Valittu genre: Heavy Metal


Tuotekuva

...And Justice For All

1988

Arvostelija kerää yhä rohkeutta tarttua tähän levyyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

30th Anniversary Tour (DVD & CD)

2010

Japanissa kuvatulla videolla bändissä soittaa jo 30 vuotta aiemmin julkaistulla esikoislevyllä mukana olleet Toto-rumpali Simon Phillips sekä laulaja Gary Barden.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Little Ain't Enough

1991

Musiikillisesti tämä Rothin kolmonen on aika tanakka, mutta ehkä turhankin tiiviistii keskivirrassa soutava ajan hengen mukainen tuote.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Little South Of Sanity

1998

Get A Grip ja Nine Lives -kiertueäänityksistä kasattu livelevy on ainakin minulle liian pitkä, ja ajoittain myös puuduttava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Matter Of Life And Death

2006

Iron Maidenin kolmas 2000-luvun studiolevy siirtää bändin soundia kohti progressiivista metallia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Real Live Dead One

1998

Iron Maiden äänitti useita vuoden 1992 kiertueensa keikkoja, niiden joukossa myös Helsingin keikan 27.8. Kyseinen kiertue päätti myös Bruce Dickinsonin menestyksekkään kymmenvuotisen uran bändin vokalistina joten oli selvä asia, että kiertueen jälkeen ilmestyy livelevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Touch Of Evil - Live

2009

Usealta kiertueelta äänitetyistä (ja 2005 videona julkaistulta) nauhoista kasattu uusi live.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Abominog

1982

Läpeensä kaupallinen Abobinog palautti bändin suuren yleisön tietoisuuteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Accept

1979

Saksalaisbändin esikoisalbumi kulkee ilman suuntaa tai persoonallista ilmettä. Tulevaa speed metallia enteilevien menopalojen seassa on lähes lyyrisiä pop-kappaleita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Adrenaline Mob

2011

The Mob Rules! Pois alta!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Agents Of Fortune

1976

BÖC:n historian suurin hitti (Don't Fear) The Reaper antoi vauhtia heidän neljännen levyn myynnille. Edeltäjänsä kanssa levy kuuluu ehdottomasti klassikko-kategoriaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Albuquerque 2.5.1984

King Biscuit radioasema äänitti Judas Priestin Defenders Of The Faith kiertueelta kaksi Amerikan keikkaan ja nämä molemmat ovat vapaasti kuunneltavissa Wolfgang's Vaultin nettisivuilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alcatrazz: Dangerous Games

1986

Graham Bonnet on levyllä tietenkin oma loistava itsensä, mutta toisen kitaristivaihdoksen myötä bändin musiikki on aika lailla vesittynyttä ja paikoin jopa erittäin tylsää

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alcatrazz: Disturbing The Peace

1985

Kitaristi Steve Vain liityttyä bändiin sen musiikki menetti taian, jonka Yngwien klassiseen musiikkiin ja toisaalta klassiseen heviin pohjautuva soittotyyli oli tuonnut bändiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alcatrazz: Live '83

2010

Syksyn 1983 radiokeikan yllättävä julkaiseminen ei tuo juuri uutta bändin faneille. Sen verran tuhtia soundia levyltä kuitenkin pukkaa, että julkaisua kehtaa suositella bändin faneille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alcatrazz: Live Sentence

1984

Alcatrazzin livelevy on erinomainen todiste siitä, että parhaimmillaan Alcatrazz oli yksi maailman suurimmista ja parhaista bändeistä tuohon aikaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alcatrazz: No Parole From Rock 'n' Roll

1983

Ehkä bändin esikoislevyn soundit ja soittosuoritukset eivät kestä kriittistä tarkastelua, mutta ideaa, ajatusta ja omaperäisyyttä tässä bändissä oli huimasti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alive 2

2005

Kuuluisimman Anthrax-kokoonpanon live-paketti jossa on mukana DVD ja CD. Tämä on vanha jo vuonna 2005 julkaistu arvio.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alive And Well

1999

Quiet Riotin menestyskokoonpanon paluulevy on sekoitus uusia biisejä ja vanhojen hittien uusia versioita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

All Areas – Worldwide

1997

Accept palasi 1993 menestyvuosiensa kokoonpanoon. Tähän tuplalevyn 20:stä biisistä 14 tulee paluukiertueelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Allied Forces

1981

Triumphon suosion kasvaessa se otti onnistuneen askeleen kohti radioystävällistä rockia. Levy on loistava yhdistelmä taitavaa soitantaa, raskasta rytinää ja pop-kappaleiden koukuttavuutta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alter Bridge: Blackbird

2007

Alter Bridgen kakkoslevy ei ehkä menestynyt odotusten mukaan, mutta laulaja Myles Kennedyn saatua kutsun laulaa Led Zeppelin kolmikon kanssa hänen bändinsä sai tätä kautta ansaitsemaansa huomiota.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alter Bridge: Fortress

2013

Siitäkin huolimatta että Alter Bridgen soittajat tekevät tahollaan soolo- ja omia bändiprojekteja, he onnistuvat jälleen neljästään tekemään vakuuttavan levyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alter Bridge: Live At Wembley - European Tour 2011 (DVD/CD)

2012

Alter Bridgen toinen konserttileffa kuvattiin marraskuussa 2011 Lontoossa loppuunmyydyllä Wembley areenalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alter Bridge: Live From Amsterdam (DVD & CD)

2009

Alter Bridgen Euroopan kiertueella joulukuussa 2008 kuvattu bändin ensimmäinen video julkaistiin myös audiomuodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Alter Bridge: One Day Remains

2004

Velvet Revolveriin pyydetty Myles Kennedy liittyi vuonna 2004 kolmen hajonneen Creedin soittajan perustamaan uuteen bändiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Among The Living

1987

Among The Living on monille se tärkein Anthrax-levy. Se nosti bändin ns. thrash metallin neljän suuren joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Angel Of Retribution

2005

Judas Priest onnistuu uutuudellaan olemaan samanaikaisesti sekä turvallisen tuttu että tuore. Biiseistä löytyy tyylillisiä viittauksia aiempien vuosikymmenten Priestiin, mutta pelkästä vanhan toistosta ei ole kyse.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Angry Machines

1996

Melodisuus ja Angry Machines eivät yksinkertaisesti sovi samaan lauseeseen. Tekstiensä puolesta tämä levy jatkaa pohdiskeluja, jotka jo Black Sabbathin Dehumanizer aloitti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Animal Magnetism

1980

Vähälle huomiolle jäänyt Scorpions-levy kestää vertailun bändin muihiin 80-luvun alun menestyslevyihin. Tästä alkoi bändin nousukiito Amerikassa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Anthem: Heavy Metal Anthem

2000

Graham Bonnet kehui tätä yhdeksi parhaistaan. Heavy Metal Anthem onkin perhanan hyvä heavy metal -levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Any Way The Wind Carries

2016

Modernia metallia Ruotsista. Tutustu tähän bändiin ja huomaat, että se on sinulle jo tuttu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Arachnophobiac

2003

Aiemman kaavan mukaan Michael Schenker korvasi jälleen hajonneen UFO:n kasaamalla vuonna 2003 uuden MSG:n. Bändin uusi levy täyttää toki odotukset, mutta ei juuri onnistu niitä ylittämään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Art Of Anarchy

2015

Art Of Anarchy on levyllinen hyvin tuotettua modernia metallista hard rockia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Asbury Park 5.8.1975

Tämä laadukas ja kiinnostava keikka on kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Assault Attack Demos

Cozy Powell'in nauhakätköistä on löytynyt paljon miehen eri kokoonpanojen demoäänityksiä. Chris Glennin ja Michael Schenkerin kanssa keväällä 1982 äänitetyt demot ovat kiinnostavia koska rumpalilegenda ei soita biisien julkaisuversioilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

At The BBC

2011

Universal ilahduttaa Thin Lizzy -faneja julkaisemalla peräti kuuden levyn boxin bändin BBC-nauhoituksista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Atlanta 5.11.1974

2011

Chrysalis pakkasi UFO:n 1973-1979 levyt viiden levyn boxiin, jonka suurin yllätys on Atlantan Ballroomissa äänitetty 8 biisin mittainen keikkatallenne.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Austin City Limits 15.9.2002

Tätä Robert Plantin ja Strange Sensationin TV-esiintymistä ei ole julkaistu virallisesti, mutta sen esityksiä löytyy YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bachman-Turner Overdrive II

1973

Bachman-Turner Overdrive II on esikoislevyä raskaampi ja yksi bändin onnistuneimmista albumeista avaten polkua kohti USA:n listakärkeä. Koukuttavien popkappaleiden lisäksi levy tarjoaa boogieta ja äijämäistä jytää.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Back To The Front

2014

Back To The Front on hyvä paluu vanhalta bändiltä, tai uuden yhtyeen vahva avaus.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bad Attitude

1984

Uusi levy-yhtiö ja tuore 1980-luvulle tyypillinen soundi muuttivat Meatloafin laskevan suosion takaisin nousuun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bad Attitude Live! (VHS)

1985

Vuoden 1985 Englannin kiertueella kuvattu konserttivideo odottaa yhä DVD-julkaisuaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Balls To The Wall

1983

Acceptin uran menestynein levy on säilyttänyt pintansa vuosikymmenien ajan ja kuuluu raskaan rockin aatelistoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bark At The Moon

1983

Kahden klassikkoasemaan nostetun studiolevyn jälkeen tämä levy palauttaa Ozzyn tavallisten kuolevaisten joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bark At The Moon (VHS)

1984

Tunnin mittainen televisiolle vuonna 1984 kuvattu keikka julkaistiin Euroopassa VHS-nauhana. Sen heikkolaatuinen DVD-julkaisu ei ole laillinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Battle of Leningrad

2014

Battle of Leningrad on tähän mennessä vuoden iloisin yllätys!

Lue arvostelu
Tuotekuva

BBC In Concert (11th December 1975)

2010

EMI julkaisi ensimmäisen kerran UFO:n kolmannen In Concert -radiokeikan materiaalia jo vuonna 1999, mutta kokonaisuudessaan se tuli virallisesti myyntiin vasta 2010. (Tosin vain tiedostomuodossa).

Lue arvostelu
Tuotekuva

BBC In Concert (6th June 1974)

2010

Tämä UFO:n ensimmäinen BBC In Concert julkaistiin viimein kokonaisuudessaan sisältäen myös Rock Bottomin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

BBC Radio One Live in Concert

1994

Thin Lizzyn 1983 Readingin festivaaliesiintyminen julkaistiin yksitoista vuotta myöhemmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

BBC Sessions / The Complete BBC Sessions

1997 / 2016

Jimmy Page kasasi bändin tekemistä BBC-äänityksistä kiitellyt tupla-CD:n. Materiaalia olisi ollut kolmannelle levylle, mutta sen aika koitti vasta 19 vuotta myöhemmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Be Aware Of Scorpions

2001

Pian UFO:n hajottua Micheal Schenker julkaisi jälleen uudella kokoonpanolla uuden MSG-albumin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Beast Over Hammersmith (DVD & CD)

2002

Kovassa nousussa olleen bändin keikka Lontoon tärkeimmällä keikkapaikalla julkaistiin juhlistamaan kokoonpanon 20 vuotta yhdessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Between The Devil & The Deep Blue Sea

2011

Bändin kolmannen levyn aloittaa Suomessakin paljon radiosoittoa saanut White Trash Millionaire.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Between Two Worlds (DVD)

2005

Uriah Heep kuvasi jälleen Englannin kiertueensa päätöskeikan Lontoossa. Perinteiseen tapaan se keskittyi jälleen vanhaan tuotantoonsa, mutta poimi settiin myös harvemmin soitettuja klassikoita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Birmingham 19.5.2012

Tony Iommi syöpähoidot typistivät ilman Bill Wardia soittaneen Black Sabbathin kesäkiertueen vain kolmeen esiintymiseen, joista tämä kotikaupungin keikka oli ensimmäinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Country Communion

2010

Glenn Hughes, Joe Bonamassa, Jason Bonham ja Derek Sheridianin muodostaman bändin kiitelty esikoislevy ilmestyi yli puolen vuoden odottelun jälkeen syksyllä 2010 (ja vain muutama kuukausi ennen kakkoslevyn äänityksiä).

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Country Communion: Afterglow

2012

Bändin kolmas, viimeinen ja ehdottomasti paras albumi ilmestyi vain hieman sen jälkeen kun Joe Bonamassa ja Glenn Hughes olivat ilmoittaneet lähes pelkästään studio-bändinä toimineen kokoonpanon hajonneen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Rain

2007

Black Rain tulee tuskin saamaan harteilleen klassikkoviittaa, mutta se onnistuu tavoitteessaan eli on miehen fanien mieleen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath

1970

Black Sabbath osui heti esikoisellaan naulankantaan ja teki levyn, josta ei voi olla pitämättä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: 13

2013

Ozzy Osbournen ja Black Sabbathin ensimmäinen yhteinen albumi 35 vuoteen vaati 12 vuoden kypsyttelyn mutta se kannatti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Black & Blue (VHS)

1981

Blue Öyster Cultin ja Ronnie James Dion ajan Black Sabbathin yhteiskiertueelta syksyllä 1980 kuvattua keikkadokumenttia ei ole vielä julkaistu DVD-muodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Born Again

1983

Black Sabbath rekrytoi Ronnie James Dion tilalle vokalistiksi Ian Gillanin. Born Again runnoo, raastaa ja ryskää kuin kouluttamaton staffordshiren bullterrieri. Levy on varmasti Sabbathin raskaimpia, jos ei jopa se kaikkein hevein.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Dehumanizer

1992

Ronnie James Dion palatessa Black Sabbathiin, bändi ei suostunut lämmittelemään vanhaa soundiaan vaan julkaisi historiansa raskaimman albumin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Forbidden

1995

1980-luvun lopun kokoonpanoon palannut bändi julkaisi tämän heikon ja ehkä sen viimeiseksi jäänneen studioalbumin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Hartford 10.8.1980

Radiolle äänitetty Heaven And Hell -kiertueen alkutaipaleen keikka on nykyään ostettavissa Concert Vaultin sivuilta. Uusiutunut bändi nojaa harmittavan paljon vanhaan materiaaliinsa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Headless Cross

1989

Headless Cross oli ilmestyessään Black Sabbathin paluulevy kiinnostavien raskaan rokin taitajien joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Heaven And Hell

1980

Black Sabbathin Heaven And Hell on yksi raskaan rokin parhaista, ellei jopa paras levy. Tätä levyä ei kannatta jättää hankkimatta jos pitää raskaasta rokista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Live At Hammersmith Odeon

2007

Hieno dokumentti bändin Mob Rules -kiertueelta Englannista vuodenvaihteelta 1981/1982 tarjoaa pari harvemmin soitettua biisiä, joita ei ole mukana 1982 julkaistulla Live Evil -levyllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Live Evil

1982

Kuukausia kestäneen riitaisan miksausvaiheen ja bändin hajoamisen jälkeen jälkeen julkaistu tupla-LP ei aivan yllä kokoonpanon studiolevyjen tasolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Mob Rules

1981

Laulaja Ronnie James Dion toinen Black Sabbath levy pitää tason korkeana ja vahvistaa samalla kokoonpanon merkitystä Black Sabbath saagassa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: The DIO Years

2008

Tony Iommi ja Ronnie James Dio tekivät tälle kokoelmalle kolme uutta biisiä. Samalla bändin vuosien 1980-82 Mob Rules -kokoonpano syntyi uudelleen, nyt jo kolmannen kerran.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Black Sabbath: Tyr

1990

Mikäli haluaa tutustua legendaarisen bändin vähemmän tunnettuun materiaaliin, Tyr on oiva valinta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blackout

1982

Scorpions murtautui USA:n timantinkoville musiikkimarkkinoille loistavalla Blackout-levyllään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blackthorne: Afterlife

1993

Graham Bonnet itse pitää Blackthornen Afterlifea uransa heikoimpana levynä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blind Rage

2014

Final Journey kuultuaan voi tyytyväisenä todeta, että Blind Rage kuuluu levyhyllyyn Balls to the Wallin ja Metal Heartin kaveriksi. Bändi on parempi kuin aikoihin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blood at the Orpheum

2014

In This Momentin live-DVD Blood at the Orpheum julkaistaan myös download-albumina.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blood Of The Nations

2010

Accept pisti kokoonpanonsa uusiksi mutta ei tehnyt samaa virhettä laimentamalla musiikkiaan. Tämä albumi on yksi raskaan rokin parhaista paluulevyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blue Öyster Cult

1972

Bändi onnistuu esikoisellaan erottautumaan massasta ja levy kuulu sen parhaimpien joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bob Harris Session (28th October 1974)

2010

UFO äänitti tämän session BBC:n studiossa ennen ensimmäistä USA:n kiertuetta. Sen voi ostaa tiedostomuodossa tai osana 6 levyn boxia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Brand New Revolution

2015

Gus G:n toinen soolo oli samanlainen kuin ensimmäinen ja siksi huonompi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Brave New World

2000

Tätä reunionia ei tarvinnut odottaa kuin seitsemän vuotta. Brave New World ei ole pelkästään hyvä comeback-levy, vaan pirun hyvä levy ihan omillaan, ilman mitään reunion suihkutusta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Breaker

1981

Acceptin kolmas albumi onnistuu aiempia paremmin ja esittelee samalla bändin tunnistettavan metallisen soinnin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bridge The Gap

2013

Michael Schenkerin nimekäs bändin Temple Of Rockin rytmiryhmä tulee Scorpionsista laulaja Doogie White ollessa toinen Schenkerin ex-Rainbow vokalisti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

British Steel

1980

Judas Priestin kuudes studioalbumi lienee bändin siihenastisen tuotannon paras. Silti ei se nouse kovan heavyvuoden 1980 parhaimmistoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Built To Destroy

1983

Alkuperäisen MSG:n taru päättyi tähän levyyn varsin alakuloisissa merkeissä. Suunniteltua Amerikan valloitusta varten tehty US mix vie kahden version välisen kisan voiton.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Can't Explain (Single)

1989

Scorpions äänitti uuden tuottajansa Bruce Fairbairnin kanssa yhden biisin bändin entiselle levy-yhtiölle. Se päätyi tietenkin sopimustekniselle pakkojulkaisulle Best of Rockers 'n' Ballads.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cat Scratch Fever

1977

Useat Ted Nugent -fanit pitävät tätä hänen kolmatta soololevyä uran parhaimpana. Ja kyllä nämä biisit rokkaavaat niin vastustamattomasti että parempaa albumikokonaisuutta lienee vaikea kuvitella.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Celebration Day (DVD & CD)

2012

Led Zeppelin on esiintynyt vain muutaman kerran rumpali John Bonhamin 1980 kuoleman jälkeen. Tämä 2007 on ainoa virallisesti julkaistu comeback-esiintyminen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Celebration Forty Years Of Rock

2009

Uriah Heep juhlistaa 40 vuotta coveroimalla itseään. Onneksi se tekee sen tosissaan ja saa jopa loppuunsoittamiinsa 70-luvun hitteihin jotakin uutta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Chasing Rainbows: Live at the Coliseum Washington 1984

2014

Spokane Coliseumilla nähtiin 24.7.1984 Dion hieno festariesiintyminen. Radiolle editoitu keikka julkaistiin sekin vajaana ja biisit väärässä järjestyksessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Chickenfoot III

2011

Kieli poskella nimetty kakkosalbumi todistaa että hyvällä, rennolla fiiliksellä ja frendisuhteilla voidaan onnistua luomaan loistavaa rockmusiikkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Chickenfoot: 1

2009

Kun bändissä on Van Halen kaverukset Sammy Hagar ja Michael Anthony sekä Chad Smith ja Joe Satriani sitä voinee kutsua sanalla supergroup. Bändin esikoislevy ei kumminkaan jää musiikkihistoriaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Chickenfoot: Get Your Buzz On (DVD)

2010

Syyskuussa 2009 kuvattu keikkavideo esittelee rennon ja tyytyväisen bändin. Setti rakentuu encorea lukuunottamatta heidän esikoislevyn materiaalista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Chinese Democracy

2008

Yksi rockin historian pisimpään valmisteltu albumi ei onnistunut täysin vastaamaan valtaviin odotuksiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cleveland 27.3.1984

Acceptin Balls To The Walls'in USA-kiertueella radiolle äänitetty keikka on ladattavissa Concert Vaultin sivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cliff 'Em All (VHS)

1987

Kunnianosoitus bändin vuonna 1986 kuolleelle basistille Cliff Burtonille tehty videoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Closer To Home

1970

Grand Funkin paras levy ei ole niin raskas kuin bändin kaksi ensimmäistä, mutta ei myöskään pliisu kuten useat sitä seuranneet studiolevyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Coda

1982

Bändin hajottua Jimmy Page kasasi ylijäämämateriaalista yllättävän korkeatasoisen kokoelman. Hän ja Robert Plant hiukan parantelivat osaa levyn vanhemmista biiseistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Coded Smears And More Uncommon Slurs

2018

Satunnaisesti Napalm Deathia diggaileville tämä on ehdoton must.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Comeback

2011

Scorpions julkaisee toimintansa loppusuoralla yhden uransa turhimmista levyistä. Uudelleenlämmitettyjen hittien perään kuullaan bändiä inspiroineita kappaleita Beatles, Kinks, Rollarit ym. akselilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Concert For Ronnie Montrose (DVD)

2013

Ronnie Montrosin muistoksi järjestetyssä konsertissa esiintyi miehen nimeä kantaneen bändin Sammy Hagar, Denny Carmassi ja Bill Church erikoisvieraanaan Hagarin kanssa Chickenfootissa soittava Joe Satriani.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Condition Critical

1984

Kolmoslevynsä jälkeen radiokanavien suosikiksi noussut bändi ei onnistunut kertaamaan menestyskaavaansa ja tämä julkaisu ei ole kovin kiinnostava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Confessions

2013

Seitsemän kuoleman synnin ympärille rakentuva löyhä teema-albumi jatkaa bändin omaksuvaa rouheaa rock-linjaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Conquest

1980

Sekasortoon ja eroamisiin ajautunut bändi pusersi markkinoille 13. ja vähiten Uriah Heepiltä kuulostavan albuminsa 10 vuoden sisään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Contraband: Contraband

1991

Viiden 80-luvulla menestyneen muusikon yhteisprojekti lässähti levyn heikkoon kaupalliseen menestykseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cosmic Egg

2009

Ison bändiremontin jälkeen julkaistu kakkosalbumi ei jää piirun vertaa loistavan esikoisen varjoon. Bändi vahvistaa asemiaan 2000-luvun rajuimpana vintage-soundia hyödyntävänä ryhmänä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Costa Mesa 28.4.1984

Scorpions äänitti tämän keikan tulevaa livelevyään varten. Osa illan materiaalista lienee myös päätynyt World Wide Livelle. Sen omistajalle vain rumpusoolo on aiemmin julkaisematon biisi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Coverdale & Page

1993

Jimmy Pagen epäonnistuttua houkuttelemaan Robert Plant kanssaan yhteistyöhön johti yllättävään, mutta hyvältä kuullostavaan yhtestyöhön David Coverdalen kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Coverdale & Page: Tokyo 15.12.1993

Vain kuusi keikkaa tehnyt superduo Coverdale/Page yhdistelee lavalla Led Zeppeliniä, Whitesnakea sekä yhteisalbuminsa parhaita paloja.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Craveman

2002

Vietettyään pitkään hiljaiseloa Ted Nugent palasi kehiin hyökkäävän päällekäyvällä, miehelle aivan uudenlaisella tyylillä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cross Purposes

1994

Reunion Ronnie James Dion ja Vinnie Appicen kanssa jäi lyhyeksi ja edellinen laulaja Tony Martin sai kutsun takaisin. Levy ei silti kohoa välttävää paremmaksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cross Purposes Live (VHS/CD)

1995

Vuonna 1995 julkaistua konserttivideoa myytiin aikanaan myös VHS+CD pakettina. Levylle ei tosin mahtunut aivan koko keikaa mitä voi pitää harmillisena asiana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Crucible

Rob Halfordin vuoden 2002 levy uudelleenmiksattuna ja -masteroituna sekä bonusbiiseillä varustettuna.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dance Of Death

2003

Kuusimiehisen Iron Maidenin toinen 2000-luvun julkaisu odottaa yhä arvostelijan paneutumista siihen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dark Adrenaline

2012

Lacuna Coilin uusin ei juuri yllätyksiä tarjoile. Toisaalta yhtyeestä pitävät eivät varmasti pety.

Lue arvostelu
Tuotekuva

David Lee Roth: Eat 'Em And Smile

1986

David Lee Roth palasi tällä levyllä raskaaseen rokkiin aloitettuaan soolouransa kevyellä, mutta innostusta herättävällä viihdecoveralbumilla. Loistavan bändin keskeinen hahmo oli kitaristi Steve Vai.

Lue arvostelu
Tuotekuva

David Lee Roth: Skyscraper

1988

Steve Vain ja David Lee Rothin yhteistyö päättyi tähän laulajan uran yhteen parhaista levyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Days Of Defiance

2010

Firewindin kuudes levy on vihaisempi ja ankarampi kuin bändin aiemmat tekeleet.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dead Dawn

2016

Vanhan koulukunnan metallilla menee hyvin! Dead Dawn on siitä todiste.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Deadly Sting: The Mercury Years

1997

Kahdella uudella biisillä varustettu kokoelma.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dearly Departed

2015

Adrenaline Mob -faneille tästä levystä tuli valitettavalla tavalla pakollinen hankinta.



Lue arvostelu
Tuotekuva

Death Magnetic

2008

Kestoltaan pitkä albumi onnistuu pitämään kuulijan paikallaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Death On The Road (DVD & CD)

2005

Isolla rahalla ja paneutuen tuotettu kuvalevy tarjoaa hienon keikan lisäksi paketin ostajalle runsaat ja kiinnostavat extrat. Keikan saa omakseen myös CD-levyllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Death Row

1994

Acceptin ja laulaja Udon comebackin toinen albumi ei yltänyt aivan edellisen levyn tasolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Deep Purple: Live At The Rotterdam Ahoy

2001

Concerto-kiertueelta julkaistiin Rotterdamissa lokakuussa 2000 äänitetty esiintyminen, jolta on jätetty sopimussyistä pois itse Concerto.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Deep Purple: Live At The Royal Albert Hall (DVD & CD)

1999

Deep Purple uusi 30 vuoden takaisen Concertonsa yhdessä klassisen orkesterin kanssa. Samalla bändin jäsenet esittivät omia soolonumeroitaan yhdessä vierailevien artistien kuten Ronnie James Dion kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Defenders Of The Faith

1984

Bändin tavaramerkki, korkealta huudettu laulu, ja mallikas tuplakitarointi hyvine riffeineen pelaa aiempien levyjen tyyliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Demolition

2001

Tämä on jälkimmäinen niistä kahdesta Judas Priest levystä, joilla laulaa Tim Owens.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Demons And Wizards

1972

Demons And Wizards oli Uriah Heepin maailmanlaajuinen läpimurtolevy. Sen kuuluisin kappale, Easy Livin on rokkaava rallatus rakkautensa löytäneesta kaverista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Diamond Dave

2003

Van Halenin reunion humun alle jäännyt David Lee Rothin kuudes soololevy on poikkeuksellisen yllätyksellinen coveralbumi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Diary Of A Madman

1981

Lähes täydellisyyttä hipovan esikoislevyn jälkeen nopeasti kasattu Ozzyn toinen soololevy ei nouse aivan edeltäjänsä tasolle vaikka on silti yksi raskaan rokin klassikoista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Different World

1991

Uriah Heep yrittin varsin heikoin tuloksin muuttaa soundiaan ajan hengen mukaiseksi. Different World sisältää muutaman hienon raidan, mutta jää kokonaisuutena bändin tuotannon heikoimpaan neljännekseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dio

2010

Jornin kunnianosoitus esikuvalleen on raskas paketti. Näiden kavereiden silmissä ei kiiltele taalat, vaan ihan aidot kyyneleet mestarin muistolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dio At Donington UK: Live 1983

2010

Kahden levyn livepaketin ensimmäinen osa on arkistojulkaisun kiinnostavampi osa DIO:n ensimetreiltä Holy Diver -levyn ilmestymisen aikaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dio At Donington UK: Live 1987

2010

BBC:n äänittämä keikka saa lopulta virallisen julkaisunsa yhdessä neljä vuotta aiemmin samalla festivaalilla äänitetyn DIO-keikan kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Divak

2016

Divak on ärhäkästi esitettyä modernia melodista metallia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

DLR Band

1998

Leyn myötä laulaja palaa raskaan rokin pariin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Do You Wanna Start A War

2014

Fozzyn uusin on niin vakuuttava, että haluaisin nähdä yhtyeen keikalla!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dominion

2011

Benedictum esittää rehtiä Accept-koulukunnan heviä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Don Kirshner's Rock Show 1974

Amerikkalaisille lähes tuntematon UFO pääsi yllättäen mukaan kuuluisaan TV-ohjelmaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Donington 16.8.1986

BBC äänitti Monsters Of Rock -tapahtuman pääesiintyjän Ozzy Osbournen keikan. Sittemmin radiolähetys on julkaistu useilla eri bootlegeilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dormant Heart

2015

Ei Sylosis metallia ehkä mullista tai uudista, mutta näin hyviä levyjä ei tule vastaan ihan joka päivä. Tähän kannattaa perehtyä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983

Osa Ozzyn keikasta näytettin aikanaan teevisiossa ja julkaistiin hetkeä myöhemmin yhdessä muiden sisäfestarin esiintyjien kanssa. Näistä nauhoista ei ole olemassa virallisia DVD-julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983

Ison sisäfestarin esiintymisiä näytettiin Rockpalast TV-ohjelmassa, joka myöhemmin julkaistiin myös videokasettina. MSG oli yksi illan pääesintyjiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983 (DVD)

2004

Saksalaisen sisäfestarin esiintymiset näytettiin aikoinaan myös Suomen televisiossa. Iron Maiden julkaisi keikan Early Days DVD:llä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Double Live Gonzo!

1978

Ted Nugent julkaisi kolmen loistavan studiolevyn perään aivan hillittömän ja viihdyttävän tuplaliven. Levyä pidetään yleisesti yhtenä 1970-luvun merkittävimmistä livejulkaisuista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Down To Earth

2001

Tältä levyltä löytyy Ozzyn ura suurin hempeilyhitti Dreamer. Basistina levyllä toimii tuleva Metallica-mies Robert Trujillo.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dream Evil

1987

Ronnie James Dion soolouran neljäs studiolevy ei ole mikään klassikko.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dusseldorf 19.1.2012

Chickenfootin keikka kuvattiin Saksan television Rockpalast ohjelmaan. Virallinen julkaisu tapahtunee joskus seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

DVOD-1

2005

Voivodin rumpalin Michel "Away" Langevinin keräämää kokoelma-DVD:tä uskaltaa suositella yhtyeen hardcore-faneille. Kokeellisesta metallista kiinnostuneidenkin kannattaa harkita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dystopia

2011

Kuten ei ennenkään, ei Iced Earthin maailma nytkään juuri lohtua ja toivoa tarjoa. Tällä kertaa eletään tylyssä orwellilaisessa tulevaisuudessa. Täytyy toivoa, että Dystopia on yhtä väärässä kuin 1984 ja Blade Runner aikoinaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Eat The Heat

1989

Accept ei onnistunut pitämään fanejaan bändin karismaattisen laulajan vaihduttua "Amerikan pelleen". Myös musiikillisesti mentiin rankasti metsään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Eighth Star/The 1996 DEP Sessions

1996

Tony Iommin soololevy julkaistiin aluksi vain bootlegina, mutta 2004 se sai lopulta virallisen julkaisunsa. Laulajana Glenn Hughes.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Electrically Driven

2001

Electrically Driven ilmestyi lähes samaan aikaan edellisen vuoden joulukuussa kuvatun Acustically Driven DVD:n kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Emerald Aisles - Live In Irland (VHS)

1985

Gary Mooren kotimaassa Irlannissa kuvatun dokumentti- ja keikkavideon vierailijana oli Thin Lizzyn haudannut Phil Lynnot. Keikkaa ei ole julkaistu DVD:nä eikä CD:nä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

En Vivo! (DVD & CD)

2012

Santiagossa Chilessä maaliskuussa 2011 kuvattu Final Frontier -kiertueen keikka keskittyy uusimman Maiden-levyn materiaaliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Epic Obsession

2013

Burning Rainin paluukiekko ei ihan täytä odotuksia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Equator

1985

Uusi levy-yhtiö sai bändin muokkaamaan soundiaan entistä lähemmäksi aikakauden musiikkimakua. Voisi sanoa valitettavasti, sillä Equator kuulostaa 25 vuotta myöhemmin pahasti ikääntyneeltä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Everyday Demons

2009

The Answer kakkoslevy on ihan yhtä hyvä kuin sen esikoisalbumi, mutta ei onnistu yllättämään kuulijaa vaan toistaa löydettyä menestyskaavaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Evil Or Divine (DVD & CD)

2003

Loistava, New York Cityn Roseland teatterissa 13.12.2002 kuvatta konserttivideo on ehdottomasti yksi Ronnie James Dion parhaista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Eyehategod

2014

Eyehategod ei saa uusimmallaan kunnon tyrmäystä aikaiseksi, mutta ottaa pistevoiton.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fate Of Nations

1993

Viidennellä soololevyllään Robert Plant tuntuu haikailevan menneisyyden bändinsä perään sillä osa levyn biiseistä on kuin tehty suunnitteilla olleeseen Led Zeppelin reunioniin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fear Of The Dark

1992

Edletäjäänsä ehyempi levy valoi uskoa Iron Maidenien tulevaisuuteen, mutta samalla se jäi bändin vokalistin Bruce Dickinsonin viimeiseksi (ennen reunionia).

Lue arvostelu
Tuotekuva

Finding The Sacred Heart - Live In Philly 1986 (DVD & CD)

1986

Dion neljäs konserttivideo on kuvattu jälleen Philadelphian Spectrumissa. Alkuperäisestä kokoonpanosta poistuneen Vivian Campbellin tilalla uutena kepittäjänä on Craig Goldy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fire Of Unknown Origin

1981

Lähes poppiin siirtynyt BÖC teki tällä levyllä kaupallisen comebackin, mutta musiikillisesti levy on köykäinen joskin nautittava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Firefly

1977

Kokoonpanoaan 40% muuttanut Urih Heep palaa vahvalla levyllä, jossa yhdistyvät bändin perinteiset lauluharmoniat ja jyräävä soitanta. Uusi laulaja ei myöskään aristele äänensä käytössä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Flight 666 (DVD & CD)

2009

Iron Maidenin rohkea paluu lavoille pelkästään 80-luvun materiaalin kanssa sai mahtavat puitteet heidän lentäessä maailman ympäri Bruce Dickinsonin toimiessa bändin, kiertuehenkilöstön ja -kaluston käyttöön hankitun Boeing 757:n ohjaksissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fly To The Rainbow

1974

Bändi ottaa tällä kakkosalbumillaan selvän askeleen kohti raskaampaa rokkia, mutta silti levyn taso ei kestä vertailua tulevien julkaisujen kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Folklore And Superstition

2008

Black Stone Cherry jatkaa kakkoslevyllään esikoisen viitoittamaa tietä. Jälleen kerran Kentuckyn miehet tarjoilevat miehekästä ja tarttuvaa musaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fontaina Live (DVD)

Steff Fontainen ura Uriah Heepin laulajana jäi yhden kiertueen mittaiseksi. Tämä ammattitaitoinen bootleg on ainoa kuvallinen todiste bändin epäonnisen kolmannentoista kokoonpanon ajalta syyskuulta 1986.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Forcefield

1987

Ray Fenwickin ja Cozy Powellin johtaman Forcefieldin ensimmäinen levy on pullollaan tunnettujen bändien tunnettuja biisejä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Forcefield II: The Talisman

1988

Forcefieldin levyistä The Talisman on onnistunein, vaikkei sekään aivan rockin klassikkokastiin asti nouse.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Forcefield III: To Oz And Back

1989

Cozy Powellin ja Ray Fenwickin luotsaama Forcefield teki kolmannen albuminsa jälleen uuden vokalistin kanssa. Tällä kertaa mikinvarressa oli Graham Bonnet.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Forcefield IV: Let The Wild Run Free

1990

Bändin neljäs levy jäi sen viimeiseksi vokaalilevyksi. Vierailijalistalla ovat Cozy Powell'in vanhoista soittokavereista esim. Don Airey ja Bernie Marsden.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Forevermore

2011

Ikinuori Whitesnake on luonut jälleen nahkansa ja tullut takaisin vaarallisempana kuin aikoihin. Uusi Whitesnake-kokoonpano on tehnyt erittäin vakuuttavan levyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Four Wheel Drive

1975

Backman-Turner Overdriven neloslevy todistaa että luomisvoimansa huipussaan se kykenee tuottamaan vähintäänkin hyvän albumin levy-yhtiön painostaessa siltä uutta julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Frank Marino & Mahogany Rush: Montreal 1979

Harvinainen tunnin mittainen Frank Marino & Mahogany Rushin keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Frank Marino & Mahogany Rush: What's Next

1980

Levyn myötä Frank Marino laajensi bändiään kakkoskitaristilla ja siirtyi samalla musiikillisesti askeleen raskaampaan sarjaan. Viimeistään tämä levy toi kitaristin heavy metal -fanien tietoisuuteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Frequency Unknown

2013

Geoff Taten johtaman Queensrÿchen ensimmäinen levy on paras Queensrÿchen nimellä julkaistu albumi 2000-luvulla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Full Bluntal Nugity

2001

Uuden kovatasoisen bändin ensijulkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Full Bluntal Nugity Live (DVD)

2003

Kahden DVD-paketti sisältää trioon supistuneen bändin keikan lisäsi esimerkillisen laajan bonuskatauksen. Videon keikka on eri kuin samannimisen CD:n.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Future Echoes Of The Past (DVD & CD)

2000

Poikkeuksellisen paljon uutta musiikkia sisältävä tuplalive poikkeaa ilahduttavasti bändin aiemmin julkaisemista keikkatallenteista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Garage Inc.

1998

Bändi kasasi samaan pakettiin uusien cover-biisien lisäksi sen aikaisemmin julkaisemat coverit.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Corridors Of Power

1982

Tämän loistavan levyn ja sillä soittaneen kovatasoisen kiertuebändin myötä Gary Moore löi vihdoin itsensä läpi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Dirty Fingers

1983

Gary Moore äänitti kolmannen soololevynsä talvella 1981, mutta hänen levy-yhtiönsä julkaisi sen (aluksi vain Japanissa) vasta parin vuoden kuluttua kitaristin lyötyä sitä ennen itsensä läpi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Dortmund 19.12.1982

Tämä Gary Mooren kiinnostava televisioesiintyminen odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Live At The Marquee

1983/1987

Lähetettyään G-Forcen amerikkalaiset muusikot kotiinsa Gary Moore kasasi tutuista soittokavereista itselleen kiertuebändin, jonka keikka julkaistiin vasta kitaristin saavutettua menestystä täysin toisen kokoonpanon kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Live In Stockholm: Wild Frontier Tour (VHS)

1987

Innostuneen ruotsalaisyleisön edessä kuvattu keikka luvattiin julkaista CD/DVD pakettina vuonna 2011. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Rockin Every Night - Live In Japan

1983

Mahtava, tosin kestoltaan valitettavan lyhyt keikkatallenne Gary Mooren läpimurtokiertueelta ansaitsisi laajennetun painoksen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Run For Cover

1985

Run For Cover sisältää Gary Mooren ja Phil Lynottin mainion singlen Out In The Fields / Military Man sekä ex-Deep Purple basistilaulajan Glenn Hughesin kanssa äänitettyjä biisejä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Sight & Sound In Concert 21.1.1984

Juuri ennen Victims of the Futuren ilmestymistä BBC:lle kuvattu Gary Mooren keikka odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Victims Of The Future

1983

Gary Moore oppi nopeasti kaikki heavy rockin kikat ja lataa tiskiin yhden aikakauden parhaista levyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: We Want Moore

1984

Harmittavan lyhyt kaksilevyinen livekiekko toimii CD-muodossa hienona kokoelmana Mooren 80-luvun alun parhaista biiseistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Geleen 11.6.1984

YouTubesta löytyy DIO:n kokonainen Pinkpop-festarikeikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gene Simmons demo

Kiss-basisti kutsui Van Halenin toukokuussa 1976 New Yorkiin äänittämään demonauhan Jimi Hendrix'in Electric Ladyland -studiolla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Get Your Sting & Blackout Live (DVD & CD)

2011

Scorpions kuvasi keväällä 2011 kotimaan keikkansa kolmiulotteisena, josta tulee Blu-rayn nimi Live In 3D. Jäähyväiskiertueen (ensimmäinen?) live-CD sai lisänimen Live 2001.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Glasgow 23.9.1984

Scotlannin Radio Clyden tekemä äänitys Dion The Last In Line -kiertueelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Good To Be Bad

2008

Yhdentoista vuoden odotuksen ja epäonnistuneen soolouran jälkeen David Coverdale julkaisi pitkään odotetun uuden Whitesnake-studion.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Grand Funk

1969

Grand Funk Railroad julkaisi vuonna 1969 kaksi ensimmäistä levyään. Näistä GFR kakkonen on se levy, jota kaiholla muistellaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guilty Pleasures

2001

Reunion, osa 2.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: Appetite For Destruction

1987

Bändin ensimmäinen suuren levy-yhtiön kautta julkaistu levy osui kultasuoneen ja vaikutti paljon rockmusiikin katu-uskottavuuden paluuseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: G N' R Lies

1988

Neljän uuden biisin joukkoon laitettiin muutaman vuoden takaisista demoäänityksistä kasattu EP. Lopputulos on verrattain sekalainen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: Sympathy For The Devil (Single)

1994

Alkuperäisen Guns N' Rosesin viimeiseksi jäänyt julkaisu löytyy joko Vampire soundtrackilta tai bändin Greatest Hits -kokoelmalta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: Use Your Illusion I

1991

Samana päivänä UYI II kanssa julkaistu ykkösosa on veljeksistä heikompi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: Use Your Illusion II

1991

Kahdesta Use Your Illusion levystä kakkososa on hienokseltaan laadukkaampi ja myös kaupallisesti paremmin menestynyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gypsy (VHS)

1985

Uriah Heepin konserttitaltionti Lontoon Camden Palacessa 20.5.1985 ei innosta. Huonolaatuinen videokuva ei sekään nosta videokasetin arvoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hail To The King

2013

Avenged Sevenfold on yksi 10-luvun menestyneimpiä raskaan rockin bändejä. Sen kuudes levy nousi Englannin ja USA:n listakärkeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hair Of The Dog

1975

Nazarethin kuudes oli ilmestyessään heidän siihen astisista levyistä raskain ja menestynein. Levyn USA-painoksessa oli mukana singlenä julkaistu iso hitti Love Hurts.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hallow´s Victim

1985

Hallow's Victim on varsin tyypillinen kakkosalbumi: edeltäjänsä paremmalla tuotannolla ja aavistuksen heikommalla kappalemateriaalilla varustettu. Kolme albumin seitsemästä kappaleesta on äänitetty jo vuosia aiemmin yhtyeen demoille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hardrock Legends Vol.2 (DVD & CD)

2010

Michael Schenker Groupin tammikuussa 1981 kuvattu keikka nähtiin tuoreeltaan myös Suomessa. Rockpalast-DVD:tä saatiin odottaa pitkään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hardrock Legends, Vol. 1

2010

UFO esittelee Rockpalast TV-ohjelmaan kuvatulla keikalla hittiensä seuraksi pian julkaistavan The Wild, The Willing And The Innocent -levyn materiaalia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Head First

1983

Uusiutuneen bändin toinen albumi toistaa hiukan edeltäjänsä kaavaa, mutta onneksi bändin jäsenet ovat osallistuneet taas oman levynsä biisientekoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heaven & Hell: Bonn 16.6.2009

2009

Rockpalast TV-ohjelmasarja tarjoaa edelleen herkkuja myös raskaan rokin ystäville. Bonnin Museumplatzilla isossa avoteltassa heitetty keikka on herkkua kaikille Black Sabbath faneille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heaven & Hell: Neon Nights - Live In Wacken (DVD & CD)

2010

Kesällä 2009 kuvattu keikka todistaa bändin olleen yhä kovassa iskussa viimeisellä kiertueellaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heaven & Hell: Radio City Music Hall Live (DVD & CD)

2007

Vuosien 1980-82 ja 1991-92 Black Sabbath -miehistö palasi lavoille Heaven & Hell nimellä. Konserttivideo todistaa, että kokoonpanon oma musiikki ei tarvitse apua 70-luvun biiseistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heaven & Hell: The Devil You Know

2009

Uusi Black Sabbath, eiku Heaven & Hell, levy on parasta mitä Black Sabbath -muusikot ovat julkaisseet 28 vuoteen ja parasta mitä Ronnie James Dio on julkaissut sitten Last In Line -levyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heavy Hitters / The Kulick Sessions / By Invitation Only

2005/2008/2011

Micheal Schenker äänitti 2005 nipun cover-biisejä, joista on julkaistu kolme erinimistä levyä hiukan eri sisällöllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hell Yeah! The Awesome Foursome

2008

Live-levyistä olen aina pitänyt. Kokoelmista en niinkään. Gamma Rayn Hell Yeah!!! on vähän molempia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

High And Mighty

1976

David Byronin viimeinen Uriah Heep levy oli bändin siihenastisen uran pohjakosketus.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hisingen Blues

2011

Graveyard retroilee todella tyylikkäästi 70-luvulla omalla kakkosalbumillaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Holy Diver

1983

Soitin tämän levyn varmasti kymmeneen kertaan heti sen ostopäivänä. Illalla uhosin tyttöystävälleni että tätä levyä kuunnellaan vielä 20 vuodenkin kuluttua. Levy kuuluu Ronnie James Dion pitkän uran parhaimpiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Holy Diver Live (DVD & CD)

2006

Ronnie James Dion uralle osui kriittisestikin arvioituna ainakin kolme napakymppi-levyä. Näistä laulajan oman bändin esikoinen Holy Diver soitettiin 22 vuotta ilmestymisensä jälkeen kokonaisuudessaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hot 'N' Live

2013

Chrysalis Live Anthology 1974-1983 sisältää lähes kokonaisen keikan verran UFO:n Marquee-klubilla marraskuussa 1980 tekemiä äänityksiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Houses Of The Holy

1973

Zeppelinin ylistettyjen nelosalbumin ja Physical Graffitin välissä ilmestynyt levy on usein jäänyt suotta näiden varjoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

How The West Was Won

2003

Led Zeppelin oli kesällä 1972 noussut maailman myydyimmäksi bändiksi. Sen keikat venyivät joskus jopa kolmetuntisiksi. Tämä levy kertoo miltä bändin lavameininki tuolloin kuulosti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

I Am Nemesis

2012

Caliban on tosissaan metallinsa kanssa. Ei se silti maailmaa muuta, vaikka pyrkimys kova onkin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

I Am The Fire

2014

Ozzy-kitaristin ensimmäinen soololevy on hyvä, eikä kovin kaukana erinomaisesta

Lue arvostelu
Tuotekuva

I'm A Rebel

1980

Acceptin kakkoslevyä tehtiin radiosoittoa tavoittelevaksi. Tässä onnistuttiin, mutta se on samalla seuraavia julkaisuja vaisumpi ja kevyempi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

If You Can't Lick 'Em...Lick 'Em

1988

Edellisellä kolmella levyllä Ted etsi uutta suuntaa musiikilleen. Tämä levy palaa hänen rokkaavaan menneisyyteensä ja on ehkä siksi monen pitkänlinjan fanin mieleen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

II

2016

Lords Of Blackin II on täynnä vahvaa soittoa ja erinomaisia metallibiisejä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Imaginos

1988

Bändistä aiemmin potkun saanneet rumpalin vanhaan ideaan perustuva konseptialbumi on musiikillisesti lähempänä bändin alkuajan tuotantoa kuin edeltäneitä pop-rock -levyjä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Impellitteri: Stand in Line

1988

Stand In Line on yksi Graham Bonnetin parhaista, ja samalla Impellitterin paras levy. Siltä löytyy myös alkuperäistä raskaampi versio Rainbow-hitistä Since You’ve Been Gone.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Impellitteri: System X

2002

System X alkaa parilla erittäin hyvällä kappaleella, mutta sitten levyn taso laskee. Kappaleista tulee ihmeen hengettömiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Impermanent Resonance

2013

James LaBrien tuorein toistaa edellisen kaavaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert

1995

Alkujaan radiolle äänitetty keikkatallenne lievensi ilmestyessään 11 vuoden ikään ehtineen Stages-liven synnyttämää pettymystä. Levy on Triumph-fanille ehdoton hankinta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD)

2004

Saksalainen Masterplan on julkaissut tämän Pariisissa, Ranskassa joulukuussa 1970 televisiolle kuvatun keikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In The Flesh -DVD

2010

The Poodlesin ensimmäinen DVD on yksi lajinsa parhaista. Harvoin dokumenttiosuus on kiinnostanut yhtä paljon kuin itse konsertti. Kyllä ruotsalaiset osaavat! ...ja hei! Tällä DVD:llä ei murjoteta lainkaan, vaikka kaljaa juodaankin!

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Through The Out Door

1979

Led Zeppelinin viimeinen studiolevy ei kestä vertailua sen aiempiin julkaisuihin. Bändi oli loppumetreillään heikossa hapessa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Trance

1975

Kolmannen levynsä myötä Scorpions murtautui vieraskielisenä bändinä poikkeuksellisesti Englannin musiikkimarkkinoille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Your Face

1989

Edeltäjäänsä enemmän omaa identiteettiä tarjoava kakkosalbumi lienee Kingdom Comen paras.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Inferno - The Last In Live

1997

Dio palasi tämän levyn myötä takaisin 80-, tai jopa 70-luvulle. Mukana on muutama 90-luvun biisi, mutta myös vuoden 1976 tapaan Deep Purplen Mistreated.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Innocent Victim

1977

Uuden kokoonpanon kolmesta studiolevystä keskimmäinen sisältää yhden Uriah Heepin suurimmista hiteistä Free Me'n.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Intensities in 10 Cities

1981

Uutta materiaalia sisältävä livelevy jäi samalla viimeiseksi Ted Nugentin kuusi vuotta kestäneen loistokauden tuotokseksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Intermission

1986

Joulukuussa 1985 äänitetyistä keikoista oli tarkoitus kasata tuplalive, mutta kitaristi Vivian Campbellin lähdettyä bändistä livejulkaisu supistui mini-LP:ksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Intrigue

1986

Zero Ninen vitonen on paahtava kokonaisuus jonka piti nostaa bändi maailmaliigaan. Sinne se ei päätynyt mutta on silti hatunnoston arvoinen tuote.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Iron Maiden

1980

Iron Maiden ykkönen on nuorelta bändiltä todella vakuuttava esikoislevy, joka yhdistelee klassista raskasta rockia punk rockin tuoreuteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Is Everybody Listening?

2015

ZOAX on kehityskelpoinen ryhmä jota kuulen mielelläni lisää.

Lue arvostelu
Tuotekuva

IV

1972

Led Zeppelin neljäs levy on valittu useissa eri äänestyksissä maailman parhaimmaksi raskaan rockin levyksi. Guitar World -lehti listasi vuonna 2009 levyn tunnetuimman kappaleen Stairway To Heavenin kitarasoolon listansa ykköseksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jimmy Page & Robert Plant: Rio de Janeiro 27.1.1996

Amerikan musiikkitelevision MTV:n kuvaama keikka ansaitsisi jo tulla virallisesti julkaistuksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jimmy Page & Robert Plant: Walking Into Clarksdale

1998

Led Zeppelin parivaljakon toinen yhteislevy ei ole jatkoa miesten menestysbändin tuotannolle vaan ihan omillaan toimeentuleva julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

John Peel Session (1st June 1977)

2010

UFO:n 13-minuuttisen BBC-esiintymisen voi ostaa sekä yksinään tiedostomuodossa tai osana boxia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Juggernaut

1982

Juggernaut on viimeinen kahdesta kitaristi Frank Marinon nimellä julkaistuista levyistä. Vaikka se seuraa mallikkaasti edellisen levyn aiempaa raskaampaa linjaa, se muistuttaa samalla Mahogany Rushin nimellä julkaistuja levyjä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jugulator

1997

Tämä on ensimmäinen niistä kahdesta Judas Priest levystä, joilla laulaa Tim Owens.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jump On It

1976

Edeltäjäänsä heikommin menestynyt Montrosen kakkoskoonpanon toinen albumi oli yli kymmenen vuoden ajan bändin viimeinen levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Just A Game

1979

Bändin kolmas albumi sisälsi heidän ensimmäiset Amerikan hitit Lay It On The Line ja Hold On.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Just Push Play

2001

Uusien taustavoimien kanssa tehty Aerosmith-levy hakee kovasti uusia uria, mutta ainakaan minä en tähän levyyn tykästynyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Just Say Ozzy

1990

Merkittävintä tällä mini-lp:llä taitaa olla se, että Geezer Butler on liittynyt Ozzyn bändiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kaizoku-Ban

1985

Accept julkaisi jouluksi 1985 alle puolen tunnin mittaisen Japanissa äänitetyn livelevyn. Myöhemmin se on nimetty Live In Japaniksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kansas City 22.5.1986

King Biscuit -radioasema äänitti Judas Priestin Turbo-kiertueelta kaksi Amerikan keikkaan ja nämä molemmat ovat kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kansas City 28.4.1986

Kiinnostava radiokeikka ansaitsisi tulla julkaistuksi virallisesti. Mieluiten tietenkin kataloogista poistuneen The Ultimate Sin -levyn bonuksena. Onhan vapaasti netissä kuunneltavissa oleva keikka tuon levyn kiertueelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Katorz

2006

"Katorz" on foneettisesti yhtä kuin "quatorze" eli 14 ranskaksi. Samalla se on Voivodin 14. levy - 11. studiokiekko. Se oli ensimmäinen jonka yhtye julkaisi kitaristi Denis D'Amourin kuoleman jälkeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Köln 8.9.1976

Ted Nugent ehti syksyllä 1976 Eurooppaan promotoimaan vuoden vanhaa nimeään kantavaa levyä. Pienen studioyleisön edessä heitetty setti rakentuu parista Amboy Dukes -biisistä sekä kuudesta esikoissoolon kappaleesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Keep Moving

2013

Entisen Wolfmother-päällikön Andrew Stockdalen soolodebyytti kuulostaa arvatenkin Wolfmothersilta. Hyvä niin sillä mies tekee hyvää 70-luvun tyylistä musiikkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kill 'Em All

1983

Arvostelija kerää yhä rohkeutta tarttua tähän levyyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kill Devil Hill

2012

Kill Devil Hill louhii metallinsa hevin peruskalliosta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Killers

1981

Killers on laulaja Paul DiAnnon kahdesta Maiden-levystä jälkimmäinen ja huonompi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Killing Machine

1978

Judas Priest palasi kiertueen jälkeen välittömästi studioon äänittämään vuoden toista levyään. Lepo ja parempi suunnittelu olisi tässä tapauksessa ollut tarpeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Killing The Dragon

2002

Killing the Dragon oli Dion vahvin 2000-luvun levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

King Biscuit Flower Hour In Concert

1997

Vuoden 1974 alussa USA:n kiertueella äänitetty radiokeikka ei tarjoile aivan samanlaista hurmosta kuin Uriah Heepin vuotta aiemmin äänitetty tuplalive.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kingdom

2011

Tsekkiläinen metalli toimii kuten sikäläinen olut - kikkailematta paras!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kingdom Come

1988

Turhan paljon Led Zeppeliniä muistuttava esikoislevy ei ehkä suoraan plagioi, mutta kuulostaa silti paikoin kiusallisen runsaasti esikuvaltaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Knebworth (1979) (DVD)

2003

Led Zeppelin soitti kaksi keikkaa Knebworthin kesän 1979 festareilla. Niistä kahdeksan biisiä on mukana bändin DVD-boxilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Kronik

1998

Voivodin Kronik on hieman erilainen kokoelma mihin on totuttu. Se ei sisällä yhtyeen suurimpia hittejä. Se sisältää mm. neljä kokonaan uutta kappaletta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Largo 11.10.1982 (DVD)

Todennäköisesti amerikkalaiselle kaapelikanavalle kuvattu keikka on tuotteena harmittavan huonolaatuinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Led Zeppelin II

1969

Enimmäkseen keskellä Amerikan kesäkiertuetta 1969 pienissä erissä äänitetty Led Zeppelin II on yksi raskaan rockin peruskivistä, levy joka kuuluu jokaisen genren fanin levyhyllyyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Led Zeppelin III

1970

Led Zeppelin III esitteli bändin joka kykenee yhtä lailla akustiseen syvällisyyteen kuin metallimyrskyyn. Albumi sai ilmestyessään myös heikkoja arvioita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Life On Death Road

2017

Jorn on ollut niin monessa mukana, että hänen katalogistaan löytyy monia suosikkeja. Life On Death Road menee helposti niiden ihan kirkkaimpien helmien joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live & Loud (DVD & CD)

1993

Ozzyn (ensimmäiseltä) jäähyväiskiertueelta koottiin keskinkertainen livelevy. Kiertueen päätöskeikalla esiintyi myös Black Sabbath, jonka kanssa Ozzy heitti bändin nimeä kantavan biisin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live - The Island Years

1994

Anthraxin kitaristi Scott Ian ei olisi halunnut, että tämä live-levy julkaistaan. Ei siitä moni fanikaan pidä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live 2009

2009

Concert Live äänitti viisi Uriah Heepin 40-vuotis juhlakiertueen keikkaa marras-joulukuussa 2009. Levyt olivat myynnissä lyhyen aikaa yhtiön sivuilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live ?!*@ Like a Suicide (EP)

1986

Räävittömän vakuuttava valelivejulkaisu todistaa alle viidessätoista minuutissa bändin seuraavana vuonna kukkaan puhjenneet kyvyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live After Dead (DVD & CD)

1985

Iron Maidenin ensimmäinen livelevy oli ilmestyessään tuhti paketti, ja siitä julkaistiin myös samanniminen konserttivideo.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Album

1970

Vain viikko kolmannen studioalbuminsa ilmestymisen jälkeen äänitetty live ei kikkaile virheettömällä soitolla tai puhtaalla soundilla vaan dokumentoi ansiokkaasti bändin lavailmeen hetkeä ennen sen lopullista läpilyöntiä Amerikan suurten bändien joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Beat Club 1970 (DVD)

2004

Rhino Records julkaisi Ozzy Osbournen kauden Black Sabbath levyt hienossa laatikossa. Bonuksena oli tämä TV-keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Budokan (DVD & CD)

2002

Kuuluisalla budolajeille rakennetussa urheiluhallissa Tokiossa kuvatulla videolla Ozzyn taustalla oleva bändi on saakelin kova poppoo, kuten miehellä yleensä on ollut. Myös keikan setti toimii erinomaisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Donington 1992 (VHS & CD)

1993

Bruce Dickinson lopetti Iron Maidenin laulajana 1992 bändin ollessa huippusuosittu. Doningtonin pääesiintyjänä soitettu keikka kuuluu bändin parhaiden livejulkaisujen joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Earl's Court 1975 (DVD)

2008

Led Zeppelin esiintyi toukokuussa 1975 Lontoon Earl's Courtissa viitenä iltana ja näiden maine on kohonnut bändin englantilaisfanien keskuudessa legendaariseksi "olitko siellä" keikoiksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Hammersmith '79

1997

Radiolle tehdyistä keikkaäänityksistä kasattu laadukas jälkijulkaisu on kohonnut nopeasti Ted Nugentin virallisten levyjen asemaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Last

1980

Black Sabbath suunnitteli julkaisevansa vuonna 1973 äänitetyistä keikoista livelevyn, mutta kuultuaan nauhat hyllytti koko idean. Bändin managerin saatua kenkää, hän julkaisi nauhat 7 vuotta myöhemmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Manchester Apollo 30.9.1980

2010

Michael Schenker Groupin ensimmäiseltä kiertueelta oleva keikka julkaistiin vuonna 2010 iTunes-albumina.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Monsters Of Rock (DVD & CD)

2003

Gary Mooren paluu metallimusiikkiin julkaistiin DVD/CD muodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Planet Rock Xmas Party

2007

The Answer julkaisi nettisivujensa kautta bändin tunnin mittaisen Lontoossa 11.12.2007 äänitetyn radiokeikan, jonka aikana lavalla vierailee kahteen otteeseen bändin suuri esikuva Paul Rodgers.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Shepperton '74

1997

Uriah Heep kuvasi amerikkalaista musaohjelmaa varten keikkansa lontoolaisessa TV-studiossa. Lopputulos on masentava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Sweden Rock Festival 2009

Ns. official bootleg bändin keikalta naapurimaan raskaan rockin päätapahtumassa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Aragon

2011

Vuonna 2009 äänitetty keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Hammersmith Odeon 25.9.1980

2009

Ensilevynsä äänitysten jälkeen elokussa 1980 Michael Schenker kasasi Cozy Powell'in ympärille kovan luokan bändin, jonka vasta viides keikka todistaa soittajien ammattitaidon, mutta myös laulaja Gary Bardenin karisman puutteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Playroom

2007

Tämän levyn hankkiminen on tehty niin vaikeaksi että sen metsästämiseen tarvittaisiin ajokoiraa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Rainbow (VHS)

1981

Lyhyt, mutta intensiivinen keikkavideo Iron Maidenin läpimurtovuoden 1980 joulukuulta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Reading Rock Festival, August 29th, 1982

2009

Michael Schenker vaihtoi vihdoin keväällä 1982 bändinsä laulajan. Graham Bonnet sai kumminkin kenkää tämän festarin harjoituskeikan jälkeen ja niin Gary Barden palasi kaikkien yllätykseksi bändiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Royal Albert Hall (1970) (DVD)

2003

Led Zeppelin starttasi vuoden 1970 Englannin kiertueen kovassa kunnossa olevan haastajan varmuudella. Lontoon maineikkaalla soittopaikalla ollut BBC:n kuvauskalusto tallensi nuoren bändin huippukunnossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Shibuya A.X., Tokyo on 27 March 2007

2009

The Answer'in kakkoslevyn Everyday Demons Special Edition -painokselta löytyy Japanissa maaliskuussa 2007 heitetty keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Era: '87–'93

1999

Turhan paljon sillislaatilta maistuva live lienee tarkoitettu bändin keikkahurmokseen tutustuneille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From New York (DVD)

2012

Irving Plazalla toukokuussa 2012 kuvattu keikka julkaistiin bonuksena Slashin 2011/2012 boxilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From The Sun

2000

Dokken äänitti tämän liven Erase The Slate -levynsä kiertueelta. Hyvä niin. Live From The Sun on energinen näyttö kokoonpanolta, joka jäi valitettavan lyhytikäiseksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In America

2007

Jorn esittää ensimmäisellä live-levyllään hienon kattauksen omia ja lainakappaleita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Black

2011

Jornin viime vuonna äänittämä tupla-live on äärimmäisen raskas, mutta samalla tylsä kokonaisuus. Hän pystyy parempaankin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Budapest Hungary 2010

2010

Bändin official bootleg -sarjan toinen julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Europe 1979

1986

Arvokas jälkijulkaisu antaa bändin ns. Lawtonin kokoonopanon faneille lisää todistetta että bändi oli elinvoimainen lavalla myös karismaattisen David Byronin lähdettyä soolouralle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Kawasaki Japan 2010

2011

Uriah Heepin official bootleg -sarjan kolmas julkaisu vastaa äänityksen laadultaan ns. virallisia livelevyjä. Pitkän setin keskellä soitetaan koko Demons And Wizards -klassikko.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In London (DVD & CD)

2002

Tim Owensin viimeinen Judas Priest -keikka dokumentoitiin kuvaus- ja äänityskaluston toimesta ja julkaistiin seuraavana vuonna DVD- ja CD-formaateissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In London: Hammersmith Apollo 1993 (DVD & CD)

2014

Uudelleen kasatun Dion Strange Highway -kiertueen päätöskeikka kuvattiin, mutta sen julkaisu tapahtui vasta runsas 20 vuotta myöhemmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Moscow (DVD & CD)

1987

Neuvostoliiton uudistusmielinen johto salli länsimaisten rock-bändien esiintyä kansalaisilleen. Keikoista julkaistiin hyvä livelevy, ja lähes 20 vuotta myöhemmin sen kuvallinen vastine.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In The USA (DVD)

2003

Vuoden 2002 USA:n kiertueella kuvattu keikkavideo sisältää myös haastatteluita ja soundcheckin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Tokyo (VHS)

1984

Aikanaan videokasettina julkaistu keikka löytyy CD-levyllä yhdessä bändin omakustanne-EP:n kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Shit: Binge & Pure (DVD & CD)

1993

Järkälemäinen livedokkari Metallica-albumin jälkeiseltä kiertueelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Vengeance '82 (DVD)

2005

Alkujaan vuonna 1983 julkaistu keikkavideo sai DVD-julkaisunsa vasta vuonna 2004 kun se pakattiin Metalogy boxiin. Alkuperäisen VHS-julkaisun kuva on nähtävillä tekstin alla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live!! +one (EP)

1980

Harvinainen, vain Japanissa julkaistu EP kuuluu Iron Maiden -bändin keräilijöiden metsästykohteisiin koska paria levyn liveraitaa ei ole julkaistu muualla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live...Gathered To Their Masses (DVD/CD)

2013

(Kolmen alkuperäisjäsenen) Black Sabbathin paluukiertueen alussa Melbournessa, Australiassa kuvattu keikka sisältää bändin klassikoita, uusia biisejä sekä muutamia yllätyksiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live...In The Shadow Of The Blues

2006

Whitesnaken comeback-kiertueilla äänitetyllä tuplalta on mukana myös uuden kokoonpanon neljä ensimmäistä uutta studiobiisiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live: The 1971 Tour

2002

Huhti-heinäkuussa 1971 tehdyistä äänityksistä kasattiin 31 vuotta myöhemmin räykäkkä livelevy. Lähes 80 minuuttinen live todistaa, että The Beatlesin lipunmyyntiennätykset rikkonut trio oli tuolloin uskomattomassa vedossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lives

2000

Voivod Lives on yhtyeen ensimmäinen live-levy. Se on täynnä äärimmäistä musiikkia. Se on soundiltaan raaka, mutta selkeä. Osta tämä, jos sinulla ei ole vielä muita Voivod Mach II:n levyjä, jos on, osta silti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Livin' On The Edge (DVD)

2012

Japanissa 2004 soitettu keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Load

1996

Metallicalta kävi nopeasti paluu radioystävällisestä rockista raskaaseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lock Up The Wolves

1990

Uusi vuosikymmen uudisti koko bändin ja samalla sen musiikki muuttui riffipainotteisemmaksi ja raskaammaksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

London 2.6.1986

2010

Tony Iommin soololevyksi tarkoitetun Seventh Starin kiertueella äänitetty keikka, jolla laulaa Glenn Hughesin tilalle bändiin tullut Ray Gillen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

London 3.5.1977 (DVD)

Maineikkaalla Hammersmith Odeonilla ammattikalustolla kuvattua Ted Nugentin videokeikkaa ei ole jostakin syystä koskaan julkaistu virallisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

London 9.5.1979

Ted Nugentin amerikkalaiset fanit pääsivät kuuntelemaan radiosta kitaristin Englannin ilotulitusta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Long Beach 5.5.1984

2015

ABC Rock Radio Network -radio-ohjelmaan äänitetty keikka julkaistiin vihdoin virallisesti Defenders Of The Faithin 30-vuotisjuhlalevyn bonuksena.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lontoo 28.1.1981

2009

Radiolle äänitetty keikka on kuunneltavissa Concert Vaultin sivuilta ja se on myös osa bändin virallista bootleg-boksia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lontoo 5.10.1984

Tunnin mittainen radioäänitys DIO:n syksyn 1984 Englannin kiertueella. Laadukas äänitys ja hyvä biisisetti ansaitsisi tulla julkaistuksi virallisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Look At Yourself

1971

Uriah Heepin komean kultakauden avannut levy kestää vertailun mihin tahansa raskaan rockin klassikkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Los Angeles 23.6.1977

Kesän '77 kiertueelta on julkaistu paljon bootleg-levyjä, joista For Badgeholders Only on yksi laadukkaimmista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Love Grenade

2007

Love Grenade liittää kuusikymppisen Ted Nugentin vanhoilla päivillään uutta kukoistusta elävien rokkareiden joukkoon. Levyllä hänen bändi kuulostaa ilkeältä ja nälkäiseltä, kuten hyvässä rockissa kuuluu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Luminiferous

2015

High On Fire on pahana kuin vanha kärttyisä äijä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

LV

2012

Chickenfoot paketoi 2012 Euroopan markkinoille kaksi ensimmäistä albumia laatikkoon, johon laitettiin bonuksena 2009 ja 2012 kiertueilla äänitetty live. LV:stä otettiin myös 10.000 kappaleen erillispainos.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Made In Japan

2006

Dream Theater on julkaissut useampia idoleidensa kokonaisia cover-levyjä, mutta Deep Purple klassikko lienee näistä ainoa alkujaan livelevy. Soitannollisesti huikea tribuutti ei onnistu silti saavuttamaan klassikon tunnelmaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Made In Japan (DVD & CD)

2013

Whitesnaken syksyllä 2011 kuvattu festarikeikka on ehkä vähän karhea, mutta kovasti eläväinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Magic Night (DVD & CD)

2004

Bändin vuotuisella suurkeikalla marraskuussa 2003 Lontoon Astoriassa kuvattu video julkaistiin nykytavan mukaan myös audiomuodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Magica

2000

Magica oli paluu alkuperäiseen Dio-soundiin. Yhtäkkiä bändi soitti taas isoilla areenoilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mahogany Rush: Child Of The Novelty

1974

Bändin kakkoslevy tulee samasta muotista kuin edeltäjänsä. Biisit ovat kumminkin astetta parempia, ja studiossa on selvästi vietetty enemmän aikaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Maiden England `88 (DVD & CD)

1989/2013

Birminghamissa Englannissa marraskuussa 1988 kuvattu Iron Maiden -keikka julkaistiin kokonaisuudessaan vasta 2013. DVD-julkaisun bonukset ovat ruhtinaaliset.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Maiden Japan (EP)

1981

Keväällä 1981 Nagoya, äänitetty Iron Maidenin EP suunniteltiin pelkästään Japanin markkinoille, ja maksimissaan viiden biisin mittaisena se on valitettavan lyhyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Manic Nirvana

1990

Robert Plantin viides albumi on nimensä mukaisesti maaninen. Rokki soi, ja meno on sen mukaista. Tällä levyllä tunnutaan pitävän hauskaa, ja ilo tarttuu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Marching Out

1985

Kuten arvata saattaa kitaristin soololevyllä kuullaan paljon kitaroita, mutta samalla se on maestrolta paluuhyppy bänditoimintaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Marching To Mars

1997

Van Halen pestin jälkeinen paluu sooloartistiksi tuotti heti laatujulkaisun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Master Of Puppets

1985

Metallica onnistui täydellisesti usein kriittisellä kolmannella levyllään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Master Of Reality

1971

Black Sabbathin kolmas levy kuuluu samaan klassikkosarjaan kuin kaksi edeltäjäänsä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Master Of The Moon

2004

Master Of The Moon on laadukas, mutta ehkä hieman liiankin yllätyksetön vanhan koulun hevilevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

McAuley Schenker Group: M.S.G.

1991

Lyhyeksi jäänneen Contrabandin jälkeen Michael Schenker palasi yhteistyöhön Robin McAuleyn kanssa. Tämä on heidän kolmesta yhteisestä studiolevystä viimeinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

McAuley Schenker Group: Save Yourself

1989

Uusiutuneen MSG:n kakkosalbumi poiki bändille myös Anytime-biisin myötä yllätyshitin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Melana Chasmata

2014

Triptykon tekee ahdistuksesta taidetta. Melana Chasmata painaa rintalastaa sisään ja pysäyttää hengityksen, mutta hyvällä tavalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Men Of Honor

2014

Mike Portnoy lähti. Adrenaline Mob on tullut takaisin. Nyt rummuissa on Twisted Sisterin A.J. Pero.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Metal Heart

1985

Scorpions-tuottaja Dieter Dierks lisäsi Acceptin soundiin Amerikan kiiltoa ja säihkettä. Siitä huolimatta Metal Heart jää edeltäjänsä varjoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Metallica

1991

Useat bändin alkuperäiset fanit eivät kestä tätä bändin mainstreamiin viennyttä albumia. Meille muille se kuuluu ehdottomiin raskaan rokin klassikoihin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Michael Schanker Group: MSG

1981

Michael Schenkerin kasasi toiselle soololevylleen niput raskaan rokin huippunimiä. Levy ei ehkä ollut napakymppi mutta hyvä silti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mirror Ball

2011

Def Leppardin uran ensimmäinen live-levy ei yllä aivan tyylilajin klassikoksi, vaikka energinen paketti onkin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Monsters of Rock Festival Donington (20th August 1988)

2002

Iron Maidenin tosifaneille suunnatulta Eddie's Archieve Boxilta löytyy kolme festariesiintymistä. Raskaan rockin kiistattomaksi ykkösbändiksi kohonnut Iron Maiden oli 1988 Doningtonin pääesiintyjä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montreal 28.7.1981

Tribute-levyn jälkeen nauhoitettu valitettavan heikkolaatuinen radiokeikka on ladattavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montrose: I

1973

Van Morrisonin ja Edgar Winterin bändeissä kannuksensa ansainnut kitaristi perusti sukunimeään kantavan bändin, jonka esikoisalbumi on yksi aikakautensa parhaita. Samalla se on nuoren Sammy Hagarin ensilevytys.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montrose: Paper Money

1974

Kaksi kertaa Montrosen esikoislevyä paremmin myynyt kakkoslevy yllätti musiikillisella suunnanmuutoksellaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montrose: Record Plant Studios 26.12.1974

Montrose äänitti pienen studioyleisön edessä oman radioshown, joka, toisin kuin 1975 UFO-äänitys ei ole saanut virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Moskova 25.11.1989

Samana päivänä Moskovan olympiahallissa kaksi keikkaa soittanut Black Sabbath kuvasi keikkansa, mutta lopulta ne jäivät julkaisematta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Motor City Mayhem (DVD & CD)

2009

2008 kuvattu Ted Nugent -DVD esittelee kolmemiehisen bändin lisäksi kolme kiinnostavaa vierailijaa. Musiikillisesti miehen 70-luvun tuotanto saa ansaitsemansa erityishuomion.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Avalanche

1974

Mountainin comeback-albumi Avalanche jäi myös alkuperäisen trion viimeiseksi yhdessä. Ilmaisultaan musiikillisesti aiempaa laaja-alaisemman albumin hienojen raitojen seassa on muutamia selviä rimanalituksia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Canadian Festival Express 28 June 1970

2005

Mountain kierteli yhdessä Janis Joplinin ja usean muun 60-luvun huippuartistin kanssa pitkin Kanadaa junakiertueella Canadian Festival Express.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Climbing!

1970

Tuottaja Felix Pappalardi ja kitaristi Leslie Westin toinen yhteislevy pistettiin fiksusti bändin nimiin. Hieno levy ansaitsee paikkansa Amerikan merkittävimpien hardrock julkaisjen joukossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Flowers Of Evil

1971

Mountainin kahta ensimmäistä levyä aavistuksen heikompi kolmas LP jakautui 70-luvulla tyypilliseen tapaan omaan studio- ja livepuoliskoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Nantucket Sleighride

1971

Mountainin toinen levy ei sisällä edellisen levyn Mississippi Queen tyylistä hittiä, mutta on muuten hienolta bändiltä kelpo levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: New York 27.6.1971

Bill Grahamin Fillmore Eastin päättäjäisiltana äänitetty lyhyt keikka on kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: New York 31.12.1970

Mountain esiintyi Bill Grahamin legendaarisen keikkapaikassa tasan vuosi sen jälkeen kuin Jimi Hendrix, joka julkaisi äänittämänsä keikat. Mountain keikka äänitettiin sekin ja The Fillmore Eastin jäähyväisillassa ja nykyään tämä lähes

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: Passaic 30.12.1973

Mountainin ensimmäisen comeback-kiertueen radiokeikka on nykyään kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mountain: The Road Goes Ever On

1972

Levy-yhtiö julkaisi tämän valitettavan lyhyen livelevyn pian bändin ensimmäisen hajoamisen jälkeen vuonna 1972.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mr Crowley Live (EP)

1980

Ozzyn alkuperäisen Blizzard Of Ozz -bändin keikkanauhoja ei ole juuri julkaistu näiden kolmen biisin lisäksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

MSG: Assault Attack

1982

Uusiutuneen MSG:n musiikki on selvästi aiempaa popimpaa. Silti kyseessä on yksi aikakautensa parhaista raskaan rockin levyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Music Of Mass Destruction

2004

Music Of Mass Destructionin setti on melkein sama kuin se jonka Anthrax soitti Helsingin Nosturissa kesällä 2003.

Lue arvostelu
Tuotekuva

My God-Given Right

2015

Helloween palauttaa tällä levyllä uskon siihen, että vanhoilla bändeilläkin on vielä annettavaa. My God-Given Right on sen paras sitten 80-luvun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mythology

2004

Derek Sherinianin neljäs soololevy kulki myyttisissä tunnelmissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Nakano 21.12.1980

King Biscuit Flower Hour äänitti Scorpionsin keikan, mutta valitettavasti siitä lähetettiin vain varttitunnin kooste.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Negatron

1995

Musiikillisesti Negatron on tavallaan Voivodin paluu juurilleen. Yhtye jätti progeilun sikseen ja keskittyi soittamaan nopeasti, mutta raskaasti ja mahdollisimman vihaisesti. Bändissä oli taas virtaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Never Say Die!

1978

Vaikka Sabbathin kahdeksannen levyn taso nouseekin selvästi edeltäjänsä yläpuolelle, ei se kuulu kuin bändin tosifanien hyllyyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

New York 29.8.1975

Ted Nugent teki 1975 suuren läpimurron ja tämä radiolle äänitetty New Yorkin Keskuspuistossa soitettu keikka todistaa suurisuisen kitaristilaulajan osuneen kultasuoneen uudella levyllään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Nightmare

2010

Kovia kokenut jenkkiryhmä palaa Mike Portnoy rummuissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Nine Lives

1997

Aerosmithin edelliseen huippulevyyn vertaaminen ei tee oikeutta tälle levylle, joka kuulostaa liian paljon vanhojen ideoiden kierrätykseltä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No Guts. No Glory.

2010

Airbournen toinen studiolevy ylitti sille asettamani toiveet ilmestyttyään maaliskuussa 2010. Edelleen kehittynyt räiskyvän raaka soitanta muistuttaa Australian nuoriamiehiä heidän esikuvastaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No More Hell To Pay

2013

Stryperin uutukainen on on jumalattoman hyvä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No More Tears

1991

Motörheadin Lemmy Kilminster avusti tällä levyllä neljän kappaleen sanoituksissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No Place To Run

1980

Michael Schenkerin lähdettyä bändistä se siirtyi Beatles-tuottajan ohjaksissa uuden kitaristin mukaan nimettyyn Chapmanin aikakauteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No Prayer For The Dying

1990

Uusi vuosikymmen toi heti muutoksia bändin miehistöön, mutta vanhoin eväin tehty albumi ei jaksanut kaikkia bändin faneja innostaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No Rest For The Wicked

1988

Mediapersoonaksi kohonneen Ozzyn uusi levy myi hyvin, mutta se ei ole jäännyt fanien mieleen musiikillisilla ansioillaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Nostradamus

2008

Judas Priest ja kahden CD:n konseptilevy ei taatusti ollut sitä mitä alkuperäisen bändin reunionista haaveillut fani osasi odottaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Not 4 Sale

2002

Tanakasta ja tarkkaan harkitusta meiningistä huolimatta levyltä on helppo aistia jammailun helppous.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Not Fragile

1974

BTO:n aiempaa raskaampi kolmas levy nousi aikanaan USA:n albumilistan ykköseksi, joka kertoo sen laajoja massoja miellyttävästä sisällöstä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Nothing Is Sacred

1998

Nothing Is Sacredin materiaali on todella raskasta, mutta perinteistä heavyä. Jos jotain vertailukohtia haluaa tälle levylle ryhtyä hakemaan, niin WWIII:n debyyttikiekko ja Dion Strange Highways tulevat ensimmäisinä mieleen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Oakland 12.6.1981

Van Halen kuvasi Fair Warning -kiertueella television tarpaisiin kolmen biisin koosteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Objection Overruled

1993

Deep Purple ja Accept ottivat molemmat vuonna 1993 legendaarisen laulajansa takaisin bändiinsä. Accept onnistui tekemään myös erittäin onnistuneen paluulevyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Obsessed With The End

2016

Obsessed With The End oli alun perinkin helmi, loistaakseen se vaati vain Machinen kiillotusta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ohmwork

2005

Ohmwork on Geezer Butlerin bändin GZR:n kolmas levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Omertà

2012

Adrenaline Mobin ensimmäinen kokopitkä ei lunasta kaikkia lupauksia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

On Time

1969

Grand Funk Railroadin esikoisalbumi julkaistiin samaan aikaan legendaarisen Woodstock-festivaalin kanssa. Se on yksi ensimmäisistä amerikkalaisista heavy rock -julkaisuista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

On Your Feet Or On Your Knees

1975

Kolmen ensimmäisen studiolevyn herkut, yksi julkaisematta jäänyt instrumantaali-boogie ja kaksi coveria sisältämä tupla-live on ollut ilmestyessään taatusti juuri sitä mitä Blue Öyster Cultin lavalla nähnyt fani on odottanut.

Lue arvostelu
Tuotekuva

One Night At Budokan

1981

Kovatasoisen bändin livelevy ei ole täysin autenttinen, mutta ehkä juuri siksi erittäin nautittavaa kuunneltavaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ontario 6.4.1974

Black Sabbath ei ollut keikkaillut pitkään aikaan ennen osallistumistaan massiiviseen California Jam festariin. Tämä on valitettavan selvästi myös kuultavissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Original Album Series

5 Loudness-levyä paketissa. Yhtyeen Amerikan valloituksen nousu ja tuho.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Osaka 19.8.1981 (Afternoon show)

2009

Kahden keikan päivät tarjoavat harvoin kahta hyvää keikkaa. Päivän eka keikka on iltakeikkaa laimeampi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Osaka 19.8.1981 (Evening show)

2009

Päivän toinen keikka on iltapäivän keikkaa pidempi ja kiinnostavampi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Out Of My Mind/Holy Water

2011

Ian Gillan, Tony Iommi, Jon Lord ja muut rokkaavat Armenian hyväksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ozzmosis

1995

Ozzy vietti muutaman vuoden eläkkeellä edellisen albuminsa jälkeen. Uuden levyn syntyminen oli tuskainen prosessi eikä se kuulu herran parhaimpien julkaisujen joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ozzy Osbourne: Ozzy Live

2011/2012

Keväällä 2011 Diary of A Madman 30-vuotisjuhlalevyn bonuksena julkaistu live sai vuotta myöhemmin oman vinyylijulkaisunsa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ozzy Osbourne: Speak Of The Devil - Live From Irvine Meadows '82 (DVD)

2012

Amerikan MTV:lle kesäkuussa 1982 kuvattu keikkaa keskittyy Ozzyn soolouran biiseihin toisin kuin samanniminen LP, joka sisältää vain Black Sabbath -covereita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ozzy Osbourne: Tribute

1987

Tribute oli ilmestyessään pitkään odotettu julkaisu, ja on yhä ehdoton hankinta raskaan rockin fanille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Painkiller

1990

Bändin useita kokoelmalevyjä yhdistää se, että tältä levyltä on yleensä aina napattu niille mukaan ainakin kolme kappaletta, usein enemmänkin. En ihmettele sitä lainkaan sillä tältä levyltä ei löydy huonoja biisejä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Paranoid

1970

Mikäli Black Sabbathin debyytti on loistava levy, niin tämä heidän toinen on sitten erinomaisen täydellinen. Kyseessä on hardrockin yksi peruskivistä, levy, joka kuuluu jokaisen levyhyllyyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pariisi 10.10.1969

2014

Kaksi viikkoa ennen Led Zeppelin II ilmestymistä radioasema Europe 1 äänitti bändin Olympian keikan. Se julkaisiin 45 vuotta myöhemmin Led Zeppelin I deluxe editionin bonuslevynä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Parker's Birthday

2009

Alkujaan nimellä Live In Texas julkaistu levy lienee laillinen, mutta ilman bändin suostumusta julkaistu keikkatallenne kiinnostavalta aikakaudelta Michael Schenkerin lähdettyä bändistä juuri aiemmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pasadena 13.6.1975

Yksi varhaisimpia Van Halenin keikkaäänityksiä esittelee bändin coverosaamista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pasadena 6.5.1983

Listoille nousseen Quiet Riotin radiokeikka ei tarjoa kuulijalle suurta musiikillista elämystä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Permanent Vacation

1987

Kolme hittisingleä yhdeltä levyltä on sellainen harvinaisuus, että se jättää taatusti jälkensä populaarikulttuuriin. Levyn myötä Aerosmith teki todellisen comebackin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Philadelphia 25.8.1984 (DVD)

1984

Dion toinen keikkavideo kuvattiin The Last In Line -kiertueella fanaattisen innostuneen amerikkalaisyleisön edessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Phobos

1997

Phobos, eli pelot, on tämän toisen Voivod-kokoonpanon uran huipentuma. Sillä bändi palaa progressiivisen avaruusmetallin pariin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Physical Graffiti

1975

Physical Graffiti on yksi rockin historian harvoista todella onnistuneista studiotuplaälppäreistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Piece Of Mind

1983

Edellisen levyn viitoittamalla tiellä kulkeva levy vankisti Iron Maidenin asemaa Brittein saarten raskaan rockin ykkösbändinä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pittsburgh 2.9.1978

Syyskuussa 1978 Black Sabbath äänitti Kanadassa Never Say Die -levyä. Bändi kerkesi levynteon välissä myös keikkailemaan USA:ssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Please Experience Wolfmother Live (DVD)

2007

Kotikentällään Australiassa vuonna 2006 kuvattu konserttivideo todistaa alkuperäisen kokoonpanon toimivan lavalla aivan yhtä loistavasti kuin esikoisstudiolevyllään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Point Of Entry

1981

Kolmesta singlestä huolimatta levy on jokseekin tasapaksua heavymöttöä maustettuna pienillä jipoilla, joiden ansiosta sen biisit soivat radiossakin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Powerslave

1984

Erinomainen kokonaisuus on yksi bändin historian parhaista levyistä. Kahden hittisinglen vastapainona on yhä pidempiä ja progressiivisempiä biisejä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Predator

1996

Acceptin paluu menestyvuosien kokoonpanoon vuonna 1993 kesti vain neljä vuotta ja tämä levy jäi karismaattisen laulajan Udo Dirkschneiderin viimeiseksi bändissä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Presence

1976

Robert Plantin auto-onnettomuuden jälkeen bändi ei ollut vireimmillään ja lopputuloksena on koruton ja arkipäiväinen julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Priest...Live!

1987

Kesällä 1986 äänitetty järjestyksessä Judas Priesin toinen livelevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Prince Of Darkness

2005

Hieman rahastukselta haiskahtava boxi kasaa Ozzyn uran tärkeimmät biisit, merkittävimmät sivupojektit ja lopuksi vielä coverversioita miehen suosikkibiiseistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Progressions Of Power

1980

Bändi neljäs levy pärjää hyvin vertailussa muihin erinomaisen rock-vuosikerran 1980 julkaisuihin.  

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pump

1989

Aerosmith oppi nopeasti imemään itseensä 80-luvun uusiutuneen soundin unohtamatta kokonaan omia juuriaan. Tämä levy on bändin ns. uuden aikakauden paras.

Lue arvostelu
Tuotekuva

QR

1988

Quiet Riot muokkasi vuonna 1988 kokoonpanoaan vaihtamalla basistia ja laulajaa. Lopputulos ei häikäise vaikka albumi onkin mainettaan parempi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Queensrÿche

2013

Queensrÿchen saippuaooppera poikii nyt hedelmiä. Ne eivät ole kovin maistuvaisia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Queensrÿche (EP)

1983

Tilasin lukiolaisnuorukaisena englantilaisen Kerrang lehden, jossa poikkeuksellisesti arvosteltiin tämä neljän kappaleen EP. Ylistävä arvio herätti kiinnostukseni bändiä kohtaan, vaikka itse levyä en heti tuolloin ostanutkaan. Bändi siirtyi nopeasti...

Lue arvostelu
Tuotekuva

Quiet Riot: Dortmund 18.12.1983

Quiet Riot osallistui yhdessä useiden huippubändien kanssa Saksassa järjestettyyn massiiviseen sisäfestivaaliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Raging Silence

1989

Uriah Heepin uuden kokoonpanon studiodebyytti starttaa vanhalla Argent-hiteillä Hold Your Head Up.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Raging Through The Silence (VHS)

1989

Uuden levyn promokiertueella vuonna 1989 kuvattu keikka julkaistiin tuoreeltaan VHS-nauhalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rainbow: Finyl Vinyl

1986

Kasatessaan Deep Purplen uudelleen vuonna 1984, Ritchie Blackmore jäi velkaa Polydor levy-yhtiölle yhden Rainbow-levyn. Se kasattiin eri palasista sillisalaatin tapaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rainbow: Long Live Rock And Roll

1978

Klassisen Blackmore-Dio-Powell kokoonpanon kolmas studiolevy ei ehkä ole saanut klassikon manttelia päälleen, mutta erinomaisen hyvä albumi se silti on.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rainbow: On Stage

1977

On Stage -livelevy todistaa Ritchie Blackmoren löytäneen itselleen täydellisen bändin toteuttamaan kitaristin näkemyksiä. Hänen rinnalla loistavat Ronnie James Dio ja Cozy Powell.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rainbow: Rising

1976

Tällä levyllä yhdistyy Ronnie James Dion upea laulu ja Ritchien johtama, upeasti svengaava ja tarvittaessa jyräävä bändi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Raise A Little Hell

2015

Bändin viides levy on yllätyksetön ja paikoin jopa puuduttava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ram It Down

1988

Syntikkakitara lensi roskikseen ennen levyn äänityksiä ja siksi meno onkin selvästi edeltäjäänsä tanakampaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

RavenEye: Breaking Out (EP)

2015

Oli Brown perustaman hard-rock trion ensimmäinen julkaisu eroaa täysin kitaristin soolouran tuotannosta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reading Festival (23rd August 1980)

2002

Iron Maidenin Eddie's Archieve boxin BBC-äänityksiltä löytyy kolme festariesiintymistä, joista tämä on varhaisin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reading Festival (28th August 1982)

2002

Iron Maidenin Eddie's Archieve boxin BBC-äänityksistä löytyy kolme festariesiintymistä, joista tämä on keskimmäinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ready To Rock (EP)

2004

Bändin itsensä julkaisema kahdeksan biisin mittainen esikoinen on harvinainen levy, jonka hankkiminen onnistuu parhaiten tiedostolatauksena.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Red Voodoo

1999

Red Voodoo on rehellisen miehen riehakas rocklevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reggio Emilia 26.8.1987

Dion kiersi kesällä 1987 Monsters of Rock -tapahtumia ja tämä todennäköisesti TV:n kuvaama 44 minuuttinen keikka löytyy netistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rehab

2006

Rehab oli Quiet Riotin paluu juurilleen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Relentless Retribution

2010

San Franciscon thrash-pioneerit ovat lähes elämänsä vireessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ReLoad

1997

Edellisen levyn jatko-osalle ei käy kuten yleensä elokuville vaan se on jopa ykköstä parempi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Remember Who You Are

2010

Korn tekee paluun juurilleen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Restless And Wild

1982

Acceptin lopullinen läpimurtolevy kuuluu heidän tuotannon ehdottomaan parhaimmistoon. Sitä seuranneet megamenestyslevyt ovat tavallaan sen jatko-osia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Restless Heart

1997

David Coverdale halusi luopua Whitesnakesta ja siksi osassa maapalloa tämän levy on merkitty hänen nimiin. Musiikillisesti se on uusia tuulia onnistuneesti hakeva Whitesnake-albumi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Return To Fantasy

1975

Return To Fantasy oli bändiltä parin heikomman julkaisun jälkeen askel parempaan suuntaan ja levy saikin hyvän vastaanoton.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Return To Forever

2015

Scorpions ei tarjoile mitään uutta ja mullistavaa. Osan levyn biiseistä on sävelletty jo 80-luvulla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reunion

1998

Bändin alkuperäisen nelikon kaksi paluukeikkaa äänitettiin ja ne sekä pari uutta studiokappaleella paketoitiin arvokkaaseen digipack-laatikkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ride The Lightning

1984

Nykyään, kun Metallicaa voisi kuvitella kuulevansa vaikka jostain iskelmäradiosta, unohtaa että tällä albumilla paahdettiin sata lasissa lähes koko kolmen vartin aika.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rise

2006

Pohjois-Irlannista tulevan nelimiehisen bändin esikoislevy yllättää kypsyydellä ja biisien loistokkuudella.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rising Force

1984

Ruotsalainen kitaristi toteuttaa esikoissoolollaan itseään, mutta esittelee myös soitostaan sen melodisen ja lyyrisen puolen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rivals

2015

Coal Chamberin paluulevy on piristävä kokemus.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Robert Plant: Now And Zen

1988

Robert Plantin neljännellä soololevyllä vierailee laulajan tasan 20 vuotta aiemmin löytänyt Jimmy Page. Muutenkin levy on lähimpänä sitä mitä ex-Led Zeppelin vokalistilta voisi olettaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock 'n' Roll Tape

2003

Tällä demo-CD:llä ja hienoilla keikoilla Black Stone Cherry sai levytyssopimuksen Roadrunners Recordsille. Pienen painoksen johdosta tämä levy on harvojen herkkua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock For The Rising Sun (DVD)

2013

Syksyllä 2011 soitettu Japanin keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock In Rio (DVD & CD)

2002

Rock In Rio -festareilla Brasilian Rio de Janeirossa kuvattu, viihdyttävä DVD on mitä suositeltavin hankinta Iron Maidenin musiikista pitäville.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock Legends (DVD & CD)

2004

Central TV-studioilla Nottinghamissa kuvattu keikka juhlisti bändin kahdenkymmenen vuoden ikää. Alkujaan vuonna 1990 VHS-nauhalla julkaistu Live Legends uusintajulkaistiin sekä audio että videomuodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock Will Never Die (DVD & CD)

1984

MSG julkaisi vuonna 1984 ensimmäisen konserttivideonsa sekä samaan aikaan sen ääniraidan LP-levynä. Bändi ei ollut enää tässä vaiheessa parhaassa iskussaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rocka Rolla

1974

Bändin esikoislevy ei kuulu aikakautensa merkkiteoksiin, mutta ei myöhemmin menestyneen bändin tarvitse sitä myöskään hävetä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rockin' The Joint

2005

Kun 2000-luvulla kestää kolme ja puoli vuotta julkaista livelevy, tietää kyseessä olevan 100% rahastus.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rrröööaaarrr

1986

Voivodin kakkoslevy on paikka paikoin täyttä kontrolloimatonta mökää. Pienimuotoinen klassikko se on silti omassa lajissaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Runnin' Wild

2007

Media on halunnut tehdä Airbournesta ikään kuin uuden ajan AC/DC:n. Tämä levy on energinen ja kiihkeä kuten kuuluisamman aussibändin alkuajan julkaisut, mutta kyseessä ei ole mikään toisen luokan kopio.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rush

1974

Esikoislevyllään Rush kuulostaa heti valmiilta bändiltä. Sen oma, helposti tunnistettava soundi erottaa bändin tuon ajan massasta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Russian Roulette

1986

Edeltäjäänsä raskaampi albumi oli Accept-muusikoiden mielestä tarkoituksellinen paluu bändin aiempaan soundiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sabbath Bloody Sabbath

1973

Sabbath Bloody Sabbath on Ozzyn aikaisen Black Sabbathin viides ja viimeinen klassikkolevy. Kappaleita ei ole tehty pelkästään raskaiden kitarariffien ympärille, vaan sovituksissa on nähty vaivaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sabotage

1975

Sabotagea edeltäneet viisi Black Sabbath -levyä muodostavat niin kovan viisikon, että tämä vuoden 1975 julkaisu ei nouse kuin paikoin edeltäjiensä tasolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sacred Heart

1985

Dion kolmas albumi jäi alkuperäisen kokoonpanon viimeiseksi. Vaikka levyllä on nippu hienoja biisejä, se jää auttamattomasti kahden edeltäjänsä varjoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sad Wings Of Destiny

1976

Puolitoista vuotta esikoisalbumin jälkeen ilmestynyneellä kakkoslevyllään bändi kuulostaa entistä selvemmin hardrock ryhmältä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Salisbury

1971

Esikoislevyn äänitysten aikana Uriah Heep'iin tullut Ken Hensley toi mukanaan bändiin lisää osaamista ja heidän kakkoslevy avaa ovea tuleville menestysjulkaisuille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Antonio 19.10.1984

King Biscuit Flower Hour äänitti useita Quiet Riot'in 1984 keikkoja. Nykyään ne ovat kuunneltavissa Wolfgang's Vaultin nettisivuilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Antonio 22.1.1977

Loistava radiokeikka summaa Ted Nugentin kolmen ensimmäisen (näistä viimeisin oli soittoajankohtana vielä julkaisemat) studiolevyn parhaat palat.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Antonio 26.9.1982

Screaming For Ventageance ei kuulu mielestäni Judas Priestin parhaisiin tuotoksiin, mutta vaikka reilun 50 minuutin radiokeikasta puolet onkin uuden levyn biisejä, toimii tämä keikkatallenne silti erinomaisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Jose 5.10.1983

King Biscuit Flower Hourin äänittämä keikka on yksi Dion Holy Diver -kiertueen laajimmin levinneistä konserttitaltioinneista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Scheepers

2011

Primal Fear -kirkuja Ralf Scheepersin ensimmäinen soololevy on täynnä toimivaa konstailematonta metallia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Scorpions: Lovedrive

1979

Hetkellisesti kuusimiehiseksi laajentunut Scorpions nousi tämän albumin myötä mestaruussarjatason pelaajaksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Scream

2010

Ozzyn kymmenes (studio) soololevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Scream Dream

1980

Muutaman hillittömän ja kitaristin parhaimpien biisien joukkoon nousevat huippuosuman joukkoon eksyy luvattoman monta hutia ja levy jää 70-luvun tuotannon varjoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Screaming For Vengeance

1982

Kaupallisesti erinomaisesti menestynyt levy ei välttämättä avaudu kuulijalle helpolla, mutta mitä useammin sen kuuntelee sitä paremmalta se kuulostaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sea of Light

1995

Vuonna 1986 kasatun kokoonpanon kolmas levy onnistui yllättämään sen biisien korkella tasollaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Secret Treaties

1974

BÖC kolmas albumi on useiden bändin fanien ja kriitikoiden mielestä heidän laajan tuotannon kirkkain helmi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Seventh Son Of A Seventh Son

1988

Mikäli Powerslave on Iron Maidenin uran paras levy, on tämä siinä tapauksessa se toiseksi paras. Vai olisiko se toisin päin?

Lue arvostelu
Tuotekuva

Shatter-EP

2010

Triptykonin esikoislevyltä jäi muuta biisi yli. Nyt ne on niputettu EP:ksi parin live-raidan kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sin After Sin

1977

Judas Priest vaihtoi pienestä Gull Recordsista maailmanlaajuiseen Columbiaan. Yleensä kriittinen kolmoslevy onnistuu ja se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash's Snakepit: Ain't Life Grand

2000

Slash laittoi bändinsä kokonaan uusiksi sen esikoisjulkaisua vaatimattomalla kakkosalbumilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash's Snakepit: It's Five O'Clock Somewhere

1995

Tällä onnistuneella rock-albumilla Slash starttasi uransa Guns & Rosesin jälkeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash: Apocalyptic Love

2012

Slash teki toisen soolokiekkonsa kiertuebändinsä kanssa. Myles Kennedy laulaa siis kaikki levyn biisit.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash: iTunes Session

2010

Kuuden biisin EP esittelee Slashin kiertuebändin ja sen ohjelmistopolitiikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash: Live, Made In Stoke 24/7/11 (DVD & CD)

2011

Slashin lapsuuden kotikaupungissa (Englannissa!) Stokessa kuvattu keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash: Slash

2010

Slashin esikoissoololla vierailee reilu tusina laulajaa raskaan rokin ikonisia keulakuvina alkaen Ozzysta ja Lemmystä, mutta mukana on myös naispuolisia yllätysnimiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slash: World On Fire

2014

Slashin kolmas soololevy on toinen peräkkäinen Myles Kennedy & The Conspiratorsin kanssa ja sen kyllä kuulee. Täyden levyn mittainen julkaisua voi ylpeydellä kutsua bändilevyksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Somewhere In Time

1986

Edellinen livejulkaisu päätti samalla yhden aikakauden Iron Maidenin musiikissa. Levy hakee jotakin uutta ja toimii tavallaan tienavaajana seuraavalle julkaisulle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sonic Origami

1998

Edellisen Sea of Light -levyn palautettua Heepin takaisin kiinnostavien bändien joukkoon, Sonic Origami pitää lipun liehumassa vaikka ei ehkä aivan edeltäjänsä tasolle nouse.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sopot 3.9.2005 (DVD)

Puolan television kuvaama Scorpions'in festivaaliesiintyminen on julkaistu epämääräisen brazilialaisen firman toimesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sound Of White Noise

1993

Sound Of White Noisen koettiin aikanaan olevan Anthraxin yritys olla ajanmukainen ja jollain tapaa grunge. Jälkeen päin levyä verratessa vaikkapa sen edeltäjään Persistence Of Timeen, eivät nuo riffit niin kovin erilaisia ole.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Soundgarden: Black Rain

2010

Kaksikymmentä vuotta arkistoissa pölyttynyt biisi julkaistiin syksyllä 2010 maistiaisena bändin uudesta tulemisesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sounds Of A Playground Fading

2011

In Flames todistaa osaavansa kirjoittaa monipuolisia kappaleita. Toki mukana on tuttuja ja taattuja In Flames -köörejä, mutta ne eivät tietenkään haittaa. Jos In Flames ei ole bändinä tuttu, siihen tutustumisen voi aloittaa yhtä hyvin tästä levystä kuin vuonna 2000 ilmestyneestä Claymanista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Speak Of The Devil

1982

Ozzyn manageri (tuleva vaimo) Sharon oli luvannut isänsä levy-yhtiölle livelevyn saadakseen laulajan ulos Jet-yhtiöstä. Kitaristi Rhandy Rhodes ei pitänyt ideasta kasata se pelkästään Black Sabbathin biiseistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Spellbinder Live

1996

Kölnissä, Saksassa juhannuksena 1994 äänitetty keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Spokane 30.12.1968

Led Zeppelin lämmitti suosittua Vanilla Fudgea yliopistokeikalla bändin ensimmäisellä USA:n kiertueella pari viikkoa ennen esikoislevyn julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Spreading The Disease

1985

Spreading The Disease yhdisti thrash metallin ja melodiset lauluosuudet ennen kuulemattomalla tavalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

St. Anger

2003

Vihainen, äänekäs, mutta ei kovin kummoinen levy toi bändin takaisin ihmisten ilmoille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

St. Petersburg 20.6.1994 (DVD)

Keskikesän auringossa alkanut Greatest Hits -kiertueen Whitesnake-keikka televisioitiin ja siitä on julkaistu useita epämääräisiä videojulkaisuja.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Stained Class

1978

Aiempia Judas Priest -levyjä raskaampi ja suoraviivaisempi levy esitteli myös nykyään ikonisen bändilogon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Stalingrad

2012

Accept jatkaa hyvää menoaan ilman bändin legendaarista vokalistia Udo Dirkschneideria. Vuodesta 2009 mukana ollut Mark Tornillo hoitaa laadukkaasti kuuluisan edeltäjänsä tontin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Standing Alone

2010

Mother Miseryn uutukainen on geneeristä metallilla höystettyä rockia Volbeatin ja vastaavien tyyliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Starwood 29.6.1976

Muutama kuukausi New Yorkissa (ja Los Angelesissa) äänitetyn demonauhan jälkeen äänitetty klubikeikka on kiinnostavaa kuultavaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

State Of Shock

1979

Vaikka State of Shock -levyä ei pidetä klassikkona, Ted Nugentin faneille se tarjoaa muutamia herkullisia kappaleita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Staying a Life

1990

Bändin ensimmäisen hajoamisen jälkeen sen levy-yhtiö julkaisi viiden vuoden takaisilta Japanin keikoilta lähes sataminuuttisen tuplaliven

Lue arvostelu
Tuotekuva

Steeler: Steeler

1983

Nuoren kitaristin ensimmäinen levytys tapahtui amerikkalaisen Steelerin lyhytkestoisena kitaristina.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Still Climbing

2013

Sokeritaudin vaivaama Leslie West menetti toisen jalkansa, mutta jatkaa silti, jos ei sentään kiipeämistä niin hyvän musiikin tekoa kuitenkin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Stomp 442

1995

Stomp 442:n aloittava Random Acts Of Senseless Violence oli rankinta Anthraxia ikinä. Itse asiassa koko levy on melkoista runnomista. Musiikki on Anthraxin tuttuun tyyliin hieman kantikasta, mutta kaiken takana on pitelemätön groove ja vapautuva aggressio.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Story Live (DVD & CD)

1997

Japanin kiertueella keväällä 1997 kuvattu keikkaa summaa Michael Schenkerin siihen astisen uran alkaen Scorpions'ista päätyen UFO:n ja MSG:n kautta soolotuotantoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Strange Highways

1993

Uudelleen kasatun DIO-bändin Strange Highways jatkaakin musiikillisesti hyvin pitkälti Black Sabbathin Dehumanizer levyn avaamalla tiellä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Super Rock '85 In Japan (DVD)

1985/2009

Alkujaan vain Japanin markkinoille tarkoitettu Dio-video on nykyään myynnissä epämääräisenä piraattituotteena.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sweet Freedom

1973

Loistavan livelevyn jälkeen syntynyt Uriah Heepin kuudes studiolevy rokkaa selvästi edeltäjiään rankemmin, mutta häviää niille nyansseissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Swing of Death

2015

Jorn Landen ja Trond Halterin Dracula-musikaali Swing of Death on veret seisauttavan hauska!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Symmetry In Black

2014

Jostain syystä hitain ja raskain amerikkalainen metalli tulee New Orleansista. Crowbarin viimeisin on yksi raskaimmista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Syracuse 12.12.1976

Black Sabbathin Flower Hour radiokeikka on kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Taken By Force

1977

Kitaristi Uli Jon Rothin viimeiseksi jäänyt Scorpions-studiolevy jatkaa siitä mihin edellinen päättyi eli on erittäin onnistunut julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tales of Rock N Roll

2006

Ilmestyessään huomiota kerännyt albumi kokosi ensimmäisen kerran kaikki Michael Schenker Groupissa laulaneet miehet samalle albumille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tampa 25.7.1992

1992/2011

Kahdella Master Of Insanity -singlellä julkaistiin neljä livebiisiä. Nimikappale julkaistiin keikan viidentenä biisinä Dehumanizer deluxe expanded editionilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tatsumaki: Voivod Japan 2008

2009

Voivodin ensimmäinen live-DVD todistaa bändin olevan verevässä konserttikunnossa. Dave Grohl todistaa yhtyeen olevan paras monella tapaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Technical Ecstasy

1976

Tältä levyltä ei juuri löydy mitään kiinnostavaa ja jännittävää. Se on kansikuvaansa myöten kylmä ja muovisen oloinen. Se kuulostaa väsyneiden ja turtuneiden miesten tekemältä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ted Nugent

1975

Tämä levy loi Ted Nugentin maineen ja se on yhä yksi miehen parhaista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ted Nugent: Free-For-All

1976

Ted Nugentin kakkoslevyltä ei löydy etsimälläkään huonoa raitaan. Levyn soisi olevan jokaisen raskaan rokin ystävän levyhyllyssä tai iPodissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Temple Of Rock - Live In Europe (DVD & CD)

2012

Uutta ja vanhaa Schenkeriä yhdistelevä keikka keskittyy nimensä mukaisesti uuteen studiolevyyn mutta myös 1979 Scorpions-levyyn Lovedrive, jonka äänittäneestä porukasta puolet soitti lavalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ten 13

2000

Musiikiltaan Ten 13 on hyvin rankkaa rokkia. Rennon ja värikkään Red Voodoon jälkeen Ten 13 on hieman totinen ja yksioikeinen levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Terrified

1993

Kevin DuBrowin paluu mikkitelineen varteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Battle

2005

Russell Allenin ja Jörn Landen ensimmäinen kimppalevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Big 4 Live From Sofia, Bulgaria

2010

Trash metallin kärkinimet Metallica, Slayer, Megadeth ja Anthrax esiintyivät kukin Sonisphere-festarikiertueella kesällä 2010. ELokuvateatterihin linkitetty keikka ilmestyy sopivasti joulumyyntiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Book Of Souls

2015

Iron Maidenin 16. studiolevy on 92 minuutin kestoltaan vaativa mutta samalla myös palkitseva.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Deed Is Done

1984

Bändin soundi muuttui tällä levyllä selvästi aiempaa kosketinsoitinvetoisemmaksi, mikä ei taatusti ilahduttanut bändin vanhoja faneja.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Dream Calls For Blood

2013

Death jatkaa edellisen levyn viitoittamalla reitillä. Se ei pakosti vie eteenpäin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The End

2016

Kaikki tämän Sabbath-speciaalin hankkineet jännittävät koska 13 julkaistaan tuplana jolla on mukana kaikki sille vuonna 2012 äänitetyt kappaleet.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Eternal Idol

1987

Vaikka The Eternal Idol on musiikillisesti kaikinpuolin asiallinen julkaisu hiukaan harhapoluille joutuneelta bändiltä, ei sen taso nouse silti sfääreihin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Ferrymen

2017

The Ferrymen on tehnyt levyllisen klassista heviä ja sehän toimii!

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Final Frontier

2010

Huhujen mukaan mahdollisesti viimeiseksi jäävä Iron Maiden studiolevy ylläättää bändin fanit olemalla edeltäjäänsäkin progemaisempi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The First

2014

Amulet on samassa pisteessä kuin Iron Maiden vuonna 1980, kaikin tavoin. Aika vaan on eri. Jos Amuletin soittama musiikki on seuraavaksi trendikkäintä, en pistä pahakseni.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Great Divide

2014

Russell Allen, Jorn Lande ja Timo Tolkki tillsammans - neljäs Allen/Lande voi olla paras.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Greater Of Two Evils

2004

Greater Of Two Evils on Anthraxin studiolive jolla se esittää Neil Turbinin ja Joey Belladonnan aikakausien biisejä John Bushin laulamana. Kappaleet ovat fanien valitsemia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Hunter

2011

Kokonaisuutena The Hunter ei ole yhtä onnistunut kuin Crack The Skye, mutta sillä voi olla Mastodonin tähän asti parhaat sävellykset.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Land Of New Hope

2013

Tämän levyprojektin myötä hän sai jälleen kipinän tehdä musiikkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Lansdowne Tapes

2002

Levylle on koottu bändin alkutaipaleen kappaleiden julkaisemattomia versioita. Mielenkiintoisimmaksi anniksi jäävät Heepin esimuodon Spicen vuoden 1969 äänitykset. Niitä kuuntelemalla selviää, kuinka suuri merkitys kosketinsoittaja Ken Hensleyllä oli Heepin tyylille ja soundille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Last Hero

2016

Alter Bridgen The Last Hero on ylentävää hyvillä muskeleilla esitettyä metallista rockia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Last In Line

1984

Dion toinen studiolevy ei ehkä ole yhtä maaginen kuin heidän esikoisensa, mutta se on silti vakuuttava näyte bändin ja sen johtajan kyvyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Madness

2017

Radioon kelpaavaa melodista heviä miehekkään rouheilla soundeilla. Tämä on Art of Anarchy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Magician's Birthday

1972

Uriah Heep breikkasi keväällä 1972 ja tiiviin kiertämisen jälkeen se komennettiin studioon tekemään uutta levyä joulumarkkinoille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Magician's Birthday Party (DVD & CD)

2002

Uriah Heepin legendaarinen kosketinsoittaja Ken Hensley esiintyy yhdessä ex-laulajan John Lawtonin kanssa bändin erikoisvieraina.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Michael Schenker Group

1980

Michael Schenker oli liittymässä Scorpions'iin vuonna 1979, mutta päätti lopulta ryhtyä soolouralle. Esikoisalbumin ilmestyttyä kitaristi oli kasanut ympärilleen nimekkään bändin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Misdemeanour Tour (DVD &CD)

2001/2013

UFO:n ensimmäinen konserttivideo keskittyy nimensä mukaisesti bändin alennustilan kliimaaksina tunnetun levyn biiseihin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Number Of The Beast

1982

Number Of The Beast on Iron Maidenille kuin In Rock Deep Purplelle tai Paranoid Black Sabbathille. Tällä levyllä bändi löysi lopullisesti oman soundinsa ja on ollut sille sen jälkeen hyvin uskollinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Plot: The Plot

2003

UFO:n reunionin epäonnistuttua herrat Michael Schenker ja Pete Way julkaisivat yhteislevyn.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Purple Album

2015

Nimestä voi varmaan arvata, että tällä levyllä Whitesnake soittaa Deep Purplea.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Revenge

2007

Russell Allenin ja Jörn Landen uusintaottelu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Showdown

2010

Allen /Landen kolmas levy The Showdown jatkaa aiempien tyylisesti. Vahvaa heviä voimakkaasti esitettynä!

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Song Remains The Same

1976

Bändin ainoa livelevy ei kohoa konserttiäänitysten valioluokkaan vaikka 2000-luvulla julkaistu remasteroitu painos korjaa alkuperäisen levyn puutteita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Song Remains The Same (DVD)

1976

Kun rockbändi tekee itsestään kokoillan leffan on moni asia mennyt pahasti pieleen. Leffa on huvittavuudessaan jopa innostavaa katsottavaa. Mutta vain bändin todellisille faneille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Sorrow and The Sound

2014

Feed The Rhinon kolmas levy The Sorrow and The Sound on sen tähän mennessä paras.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Soundhouse Tapes (EP)

1979

Iron Maiden julkaisi kolmen kappaleen EP:n hieman ennen EMI:n kanssa solmimaansa levysopimusta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Ultimate Sin

1986

Erinäisistä juridillistaloudellisistä syistä tätä hyvää levyä ei nykyään enää valmisteta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Warning

1984

Yllätysmenestykseksi noussut Queensrÿche EP pisti vauhtia bändin rattaisiin. Laulaja Geoff Tate liittyi bändiin, joka sai valmiiksi kokopitkän esikoislevynsä syksyksi 1984. vEMI julkaisi levystä vuonna 2003 kolmella bonuksella laajennetun remasteroidun...

Lue arvostelu
Tuotekuva

The X Factor

1995

Bruce Dickinsonin korvanneen Blaze Bayleyn ensilevyn biisit ovat mahtuneet mukaan bändin keikkaohjelmistoon myös Dickinsonin palauutua bändiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Year The Sun Died

2014

Sanctuaryn The Year The Sun Died on vuoden comeback!

Lue arvostelu
Tuotekuva

They Bleed Red

2015

Kokonaisuutena tämä levy ei ole ehkä niin hyvä kuin odotin, mutta verrattuna moneen muuhun tänä vuonna ilmestyneeseen tämän genren kiekkoon They Bleed Red on vahva.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Thunder And Lightning

1983

Thin Lizzyn viimeiseksi jäänyt studiolevy on yhtyeen uran raskain. Kitaristi John Sykesin soitto saa albumin kuulostamaan kovin erilaiselta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

To The Death

2012

Nämä Voivod-demot ovat vuodelta 1984. Niitä kannatti odottaa. To The Death on pakollinen hankinta jokaiselle Voivod-fanille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tokyo 1.2.1989 (DVD)

2008/2011

Van Halenin Japanilainen nautittava TV-keikka on julkaistu DVD:llä useampaan kertaan, mutta ei bändin luvalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tokyo Tapes

1978

Scorpionsin ensimmäinen livelevy todistaa kovassa nousussa olevan nälkäisen bändin, jolla on karismaattinen laulaja ja pian bändistä omille teilleen lähtevä soolokitaristi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Torture Test

2000

Diesel Machinen debyytti on nimensä veroinen. Kokeilkaa vaikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Trilogy

1986

Nimensä mukaisesti kyseessä on naapurimaan pojan kolmas soololevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Triumph

1976

Esikoisalbumillaan Triumph osoittaa bändin soittajien instrumenttitaitojen lisäksi osaavansa tehdä tarttuvaa hard rockia, jossa kuulee myös klassisen musiikin vaikutuksen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Trust No One

2016

Piti olla kovinta, oli tylsä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Turbo

1986

Judas Priest taisi olla uransa huipulla heidän kymmenennen studiolevyn ilmestyttyä keväällä 1986.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tyranny and Mutation

1973

Blue Öyster Cultin kirkkaimpiin hetkiin kuuluvan kakkoslevyn vahvuus piilee sen tasaisuudessa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

UFO: Walk On Water

1995

UFO:n legendaarisen Schenker-kokoonpanon comeback-levy ei täysin onnistunut. Se jää kiinnostavuudessaan kauaksi ryhmän neljännesvuosisata aiemmin tekemistä levyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Under Cover

2005

Tämä omana julkaisuna myytävä levy on kolmella kappaleella laajennettu versio Prince Of Darkness -boxin neljännestä levystä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Unleashed In The East

1979

Judas Priest äänitti ensimmäisen livelevynsä Japanissa helmikuussa 1979. Viisitoista julkaistua biisiä ripoteltiin neljälle eri levylle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Until Death Do We Meet Again

2018

Elf, Rainbow, Dio, Black Sabbath - kyllä, kaikki Ronnien bändit tulevat mieleen Until Death Do We Meet Againia kuunnellessa. Tämän parempaa ei enää tehdä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Unto The Locust

2011

Kypsään kahdenkymmenen vuoden ikään ehtinyt kalifornialainen Machine Head on julkaissut taas parhaan levynsä. Taitaa olla kolmas kerta putkeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Unusual Suspects

2011

Massiivisen Leslie Westin kehon laihtuminen ei onneksi vaikuttanut hänen musiikkiin vaan levy on useiden vierailijoiden (Slash, Joe Bonamassa ym) kera yksi vuoden positiivisimpia yllätyksiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Uriah Heep Live

1973

Uriah Heep Live on tavallaan myös kokoelmalevy, joka on täynnä bändin hienoimpia hetkiä, niistä July Morning vie pisimmän korren.

Lue arvostelu
Tuotekuva

US Festival 29.5.1983

Jättifestarin kuva- ja ääninauhoista on julkaistu joitakin levyjä, ja ainakin Scorpions on suunnittelmassa oman keikkansa julkaisua. Päivän kakkosesiintyjänä olleen Ozzyn suunnitelmista uusien arkistojulkaisujen suhteen ei ole tietoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

US Festival 29.5.1983

Yli 400.000 festarikatsojaa näki Van Halenin kaksituntisen pääesiintymisen, mutta miljoonat kotiin jääneet amerikkalaiset saivat tyytyä lyhyeen TV-koosteeseen. Radiolähetyksestä tehty CD Live On Air on laiton julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Utrecht 4.12.1983 (DVD)

1984

Hollannissa Holy Diver -kiertueella kuvattu konserttivideo löytyy nykyään toisen Dio-keikan kanssa yhdessä We Rock -DVD:ltä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen III

1998

Van Halen III kertoo bändin siirtyneen levytyshistoriansa kolmanteen, ja lyhytaikaisimpaan kokoonpanoonsa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: 5150

1986

Sammy Hagar -aikakauden ensimmäinen Van Halen -levy on looginen jatke bändin hienosti menestyneelle 1984 albumille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: A Different Kind Of Truth

2012

Neljäntoista vuoden levytystauon jälkeen Van Halen julkaisee uuden levyn, joka on David Lee Rothin ensimmäinen bändissä 28 vuoteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Balance

1995

Van Halenin Sammy Hagar -aikakauden neljäs ja viimeinen levy on hieno kokonaisuus ja kokoonpanon paras levy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Best Of Volume I

1996

Van Halen ja David Lee Roth palasivat studioon 12 vuoden tauon jälkeen tehden kaksi uutta kappaletta bändin ensimmäiselle kokoelma-albumille. Yhteistyö päättyi kumminkin sillä kertaa lyhyeen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Diver Down

1982

Puolillaan cover-biisejä täynnä oleva bändin viides levy kuulostaa hätäiseltä välityöltä. Kosketinsoittimien mukaantulo antaa odottaa jotakin uutta olevan syntymässä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Essen 19.4.1993

Rockpalast TV-ohjelmaan kuvattu Van Halen keikka odottaa yhä kaupallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Fair Warning

1981

Musiikillisesti bändin neljäs levy poikkeaa selvästi kolmesta aiemmasta, vaikka toki bändin tunnistettavuus säilyykin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: For Unlawful Carnal Knowledge

1991

Ilmestyessään For Unlawful Carnal Knowledge nousi USA:n listakärkeen, joka kertonee siitä kuinka iso bändin suosio oli Sammy Hagarin aikana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Live Without A Net (DVD)

2004

Van Halenin ensimmäinen keikkavideo vuoden 1986 kiertueelta on asiallinen julkaisu uusiutuneen kokoonpanon ensimmäisestä yhteisestä kiertueesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Live: Right Here, Right Now (DVD & CD)

1993

Bändin ensimmäinen livelevy julkaistiin myös rankasti editoituna videona.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: MCMLXXXIV (1984)

1984

Tämän levyn neljä singlehittiä sai aikaiseksi sen, ettei Amerikasta löydy yhtään mummoa, joka ei tuntisi bändiä nimeltä Van Halen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: OU812

1988

Sammy Hagar -aikakauden toinen Van Halen -levy ei nouse aivan edeltäjänsä tasolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Pensacola 11.3.1995

Japanilainen WoWad TV-asema kuvasi Van Halenin Balance-kiertueen Floridan keikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: The Best Of Both Worlds

2004

Vuoteen 2004 mennessä Van Halenin veljekset olivat saanneet soviteltua ristiriitansa Sammy Hagarin kanssa ja kolmikko äänitti ilman basisti Michael Anthonya kolme biisiä, jotka päätyivät tälle kokoelmalle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Toronto 18.8.1995 (DVD)

Vain Japanissa julkaistu konserttivideo bändin Balance-kiertueelta ansaitsisi maailmanlaajusen julkaisunsa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Van Halen

1978

Tämä levy muutti raskaan rockin suuntaa ja laittoi koko genren sääntökirjan uusiksi. Eddie Van Halen esitteli uuden nopean tavan soittaa kitaraa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Van Halen II

1979

Van Halen II on loistava rock-levy, joka on saanut usein krittiikkiä siitä että se tulee samasta muotista kuin edeltäjänsä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Velvet Revolver: Let It Roll Live In Germany (DVD)

2012

Maaliskuussa 2008 kuvattu Velvet Revolver keikka julkaistiin kesällä 2012.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Very 'eavy... Very 'umble

1970

Uriah Heepin esikoista on haukuttu sen ilmestymisestä lähtien, joten annan sen nyt olla rauhassa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Victoria Park 25.7.2010

2010

Uriah Heep esiintyi High Voltage -festareille Lontoon Victoria Parkissa heinäkuussa 2010. Concert Live julkaisi keikan samana iltana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Virgin Killer

1976

Scorpionsin 70-luvun tuotannon paras kokonaisuus oli kaatua typerään alkuperäiskanteensa. Onneksi markkinoille saatiin nopeasti bändikuvalla varustettu riehakas kansi (pikkukuva), joka tavoittaa hyvin levyn hyvätuulisen fiiliksen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Virtual XI

1998

Laulaja Blaze Bayleyn toinen Iron Maiden -levy on bändin huonoiten myynnyt julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Voivod

2003

Voivodin paluukiekolla soittivat Piggy, Snake, Away ja Jasonic, eli Metallicasta tuttu Jason Newsted.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Vol. 4

1972

Vol. 4 on yksi Black Sabbathin klassikkolevyistä, jolla ei huonoja kappaleita ole lainkaan. Se on komea suoritus yhtyeeltä, joka oli sekoammassa monen muun saman aikakauden yhtyeen tapaan kokaiiniin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Volume 8 - The Threat Is Real

1998

Volume 8 - The Threat Is Real ei ole heikko levy, se on epätasainen. Osat olivat sillä muuttuneet, esikuva otti nyt mallia oppipojistaan. Panteran vaikutus kuuluu selvänä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wacken 4.8.2012

Scorpionsin epäonnistuneen jäähyväiskiertueen (koska perui lopettamisensa) viimeinen Saksan ulkoilmakeikka lähetettiin ranskalaisella Arte-kanavalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wacken 5.8.2011

2013

Airbourne esiintyi elokuussa 2011 toistamiseen Euroopan suurimmalla metallifestarilla. Kolmentoista biisin setistä yhdeksän lähetettiin televisiossa (tai tv-kanavan stream-palvelussa). Yhtä vähemmän päätyi 2013 albumin bonuslevylle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wake

2015

For Todayn uusin Wake ei ole ehkä genrensä klassikko, mutta antaa aiheen tutustua metalcoreen paremmin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wake The Sleeper

2008

Kymmenen vuoden levytystauolta palannut bändi julkaisi yhden uransa hienoimmista levyistään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

War And Pain

1984

Voivodin debyyttiä joko vihaa tai rakastaa. Vuoden 2004 uusintapainoksesta on pakko pitää.

Lue arvostelu
Tuotekuva

War Eternal

2014

Arch Enemyn ensimmäinen levy uudella kokoonpanolla on energinen ja piristävä yllätys. Muutos on mahdollisuus metallissakin!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Warner Bros. Presents Montrose

1975

Sammy Hagarin saatua kenkää, Ronnie Montrose palkkasi bändinsä uudeksi laulajaksi tuntemattoman Bob Jamesin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Warriors Of Ice

2011

Voivod pelaa itselleen aikaa tällä pari vuotta sitten äänitetyllä livellä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Watchers Of Rule

2014

Unearth on genrensä mestari ja Watchers Of Rule tyylilajinsa merkkiteos.

Lue arvostelu
Tuotekuva

We The People

2017

En usko, että olen paljon väärässä, jos väitän että We The People on tähän mennessä paras Adrenaline Mob -kokonaisuus.

Lue arvostelu
Tuotekuva

We've Come For You All

2003

We've come For You All -levyn kappaleet olivat hyviä, soundit olivat kohdillaan ja sarjakuvataiteilija Alex Rossin kansikuva oli näyttävä. Jostain kumman syystä ostava yleisö ei ottanut sitä omakseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Weekend Warriors

1978

Uusiutuneen bändin aiempaa raskaampi soundi ei kompensoi biisien asteistaista heikentymistä verrattuna miehen edeltäneisiin levyihin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

White Tiger

1986

White Tigerin Rock Warriors on hieno hard rock -anthem ja pari muutakin tämän levyn kappaletta menettelevät. Valitettavasti muuten White Tigerin meininki on melkoista huttua. Saman seikan ymmärsi bändin levy-yhtiö aikanaan ja jätti yhtyeen kakkoslevyn julkaisematta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Whitesnake: 1987

1987

David Coverdale luotsasi Whitesnake-yhtyeensä Amerikan listojen kärkeen yhdeksi aikakautensa tunnariksi nousseella levyllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Whitesnake: Slide It In

1984

Kymmenen biisin levyltä ei juuri heikkoa raitaa löydy ja Slide It In'iä voikin pitää yhtenä bändin historian parhaista levyistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Whitesnake: Slip Of The Tongue

1989

Tukkahevi-aikakauden suurtuotanto ei kuulostanut uutena Whitesnakelta lainkaan. Toisin kuin viini, tämä levy ei ole parantunut vuosien saatossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Who Cares

2012

Hyväntekeväisyyssinglen sisältämä kokoelmalevy sisältää Black Sabbathin, Tony Iommin, mutta erityisen paljon Ian Gillanin harvinaisempaa materiaalia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wolfmother

2005

Wolfmother on yksi 2000-luvun parhaista uusista, mutta musiikissaan selvästi vanhaan 60- ja 70-luvun musiikkiin nojaavista bändeistä. Bändinesikoisjulkaisu, neljän biisin mittainen EP jäi monelta huomioimatta, mutta niin ei käynnyt enää tämän...

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wolfmother (EP)

2004

Neljän biisin ensijulkaisun kaikki kappaleet äänitettiin seuraavana vuonna uudestaan ja ne löytyvät bändin nimeä kantavalta esikoislevyltä. Petri Myllylä

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wonderworld

1974

Legendaarisen Byron-Hensley-Box-Thain-Kerslake viisikon heikko viides yhteinen levy jäi myös heidän viimeiseksi yhdessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Worchester 4.11.1983

Black Sabbathin Ian Gillanin aikakauden radiokeikka levisi aikanaan nopeasti fanien keskuudessa. Luonnollisesti radiolähetyksen nauhoista julkaistiin myös useita bootleg-levyjä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

World Wide Live 2004 (DVD)

2004

Katowicessa, Puolassa 13.3.2004 kuvattu Arachnophobiac-kiertueen keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Worship Music

2011

Kauan odotettu Worship Music on kuin päivitetty versio Anthraxin 80-luvun lopun menestyslevy State Of Euphoriasta. Tuostahan tykkäsivät kaikki, tytötkin. Mitenköhän nyt käy?

Lue arvostelu
Tuotekuva

Yngwie J. Malmsteen's Rising Force: Odyssey

1988

Yngwie J. Malmsteen pestasi ensimmäisen kerran bändiinsä nimilaulajan. Rainbow'n Joe Lynn Turner keskeytti soolouransa liittoutuessaan ruotsalaiskitaristin kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Yngwie J. Malmsteen: Inspiration

1996

Inspiration on nimensä mukaisesti Yngwie Malmsteenin coverlevy, jolla hän esittelee itseään inspiroineiden yhtyeiden materiaalia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Yngwie J. Malmsteen: Trial By Fire (DVD & CD)

1989

Eksoottisessa keikkakohteessa Neuvostoliitossa äänitetty livelevy ja neljä biisiä pidempi keikkavideo odottavat yhä laadukasta ja laajempaa uusintajulkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

You Gotta Move (DVD)

2004

Konserttivideo vuodelta 2004.

Lue arvostelu
Tuotekuva

ZOAX

2016

En vieläkään täysin käsitä tätä bändiä, mutta tykkään kyllä.

Lue arvostelu