Levyt genren mukaan

Valittu genre: Glam rock


Tuotekuva

A Night At The Odeon (DVD & CD)

2015

Queen piti vuoden 1975 lopussa Englannin albumi- ja singlelistojen kärkisijaa. Bändin kuuden viikon Englannin kiertueen päätöskeikka lähetettiin samanaikaisesti BBC:n televisio- ja radiokanavilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Aladdin Sane

1973

Kiertueen aikana Amerikassa sävelletty levy sisälsi Bowien itsensä mukaan "kummallisista suunnista otettuja kuvia Amerikasta". Mukaan tullut pianisti Mike Garson tuo levylle uusia soundeja.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dandy in the Underworld

1977

Marc Bolanin ja T.Rexin viimeiseksi jäänyt LP on parin heikomman albumin jälkeen jopa yllättävän hyvä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Desolation Boulevard

1974

Bändin kolmas, ja samalla jo toinen vuoden 1974 LP-julkaisu koostuu parista biisinikkareiden Chinn-Chapman duon sinkkujulkaisuista, parista coverista sekä viidestä bändin itse tekemästä kappaleesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Diamond Dogs

1974

Kun Bowie ei saanut lupaa tehdä George Orwellin romaaniin 1984 pohjautuvaa musikaalia, hän käytti suunnitelmansa uuden albumin runkona.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dover 30.7.1976

Sladen puhditon keikka on kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fairfields Halls Live 1970

2007

Kovassa lavamaineessa olleen bändin keikka äänitettiin samana iltana samassa levy-yhtiössä olleen Freen kanssa. Äänityksen laatu jäi toivotusta, mutta 2000-luvun digitekniikalla siitä saatiin julkaisukelpoinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Fillmore Live

2006

Angel Air niputti tähän julkaisuunsa biisejä bändin Fillmoren keikoista kesäkuulta 1970 ja seuravan vuoden touko-kesäkuulta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

First Recordings 1968-1971

Sweet-yhtyeen neljä ensimmäistä singleä ja laulaja Brian Connelyn sessiotöitä yhteen niputtava julkaisu valaisee bändin soundia ennen sen läpimurtoa. Kakkossingle Lollipop Man antaa aavistuksen tulevasta purkasta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Funny How Sweet Co-Co Can Be

1971

Bändin esikoislevy kasattiin nopeasti heidän ensimmäisten singlemenestysten innoittamana.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore Band: Grinding Stone

1973

Gary Mooren ensimmäinen soololevy löytyy todennäköisesti vain hänen innokkaimpien fanien levyhyllyistä. Kokeellinen albumi ei avannut vielä tässä vaiheessa nuorelle muusikolle tietä sooloartistiksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Give Us a Wink

1976

Bändin itse tuottama levy oli samalla heidän ensimmäinen kokonaan omaa käsialaa ollut julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guns N' Roses: "The Spaghetti Incident?"

1993

Nopeasti hapoille ja riitoihin ajautuneen bändin puolivillainen coverlevy ei ole heikko vaikka selvä välityö onkin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ian Hunter

1975

Jätettyään Mott The Hooplen, Ian Hunter teki menestyneen sooloalbumin yhdessä bändin loppuvaiheiden kitaristin Mick Ronsonin kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Joan Jett

1980

Vuonna 1981 Bad Reputation nimellä uusintajulkaistu esikoislevy menestyi kivasti, mutta ei nostattanut vielä hyökyaaltoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Level Headed

1978

Klassisen Sweet-kokoonpanon viimeiseksi jäänyt julkaisu sisältää myös bändin viimeisen hitin, Love Is Like Oxygen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Light of Love

1974

Amerikan markkinoille tehty levy floppasi pahasti syksyllä 1974 ja se jäi T. Rexin viimeiseksi julkaisuksi suuressa lännessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lita

1988

Mercury Records hyllytti 1986 Lita Fordin tuolloisen sulhasen Tony Iommin tuottaman levyn, mutta Sabbath-avut eivät loppuneet tähän vaan Ozzy ja Sharon Osbourne tukivat Lita-albumin tekoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Hammersmith

1974

Mott The Hooplen maine kovana lavabändinä todistettiin aikoinaan Mott The Hoople: Live -julkaisulla. Levy koostui kahdesta keikasta, joista Lontoon Hammersmith on kaaottisen komea.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Paris Theatre, London, August 17, 1972

2009

Sladen mahtavan In Concert esiintymisen lisäksi kahden CD:n paketissa on bändin radioesiintymisiä vuosilta 1969-1972.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The Rainbow 31.3.1974

2014

Queen II kiertueella äänitetty keikka meinattiin julkaista tuoreeltaan, mutta lopulta se sai viettää 40 vuotta nauha- arkistossa kunnes julkaistiin yhdessä saman vuoden marraskuun videokeikan kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Heaven 1971

2001

Tämä tupla-CD niputtaa yhteen fanien hyvin tuntemia radio- ja TV-äänityksiä. Ensimmäiseltä levyltä löytyy viisi biisiä USA:n kertueelta 1971.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Heaven 1973

2001

Los Angeles'ssa kuvattu TV-esiintyminen muodostaa Live Heaven -tuplan ensimmäisen levyn toisen osion.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Heaven 1974

Live Heaven nimisen julkaisun kakkoslevy koostuu 12.4.1974 äänitetetystä radiokeikasta Santa Monicasta. Keikka oli heidän toinen samana iltana joten ei ihme että paikoitellen bändi kuulostaa uupuneelta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Stockholm 1971

1999/2010

Ruotsin radion äänittämä keikka on ollut bändin faneille pitkään tuttu, ja hyvän laatunsa takia se on erinomainen todiste bändin lavavoimasta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live On Broadway

1974

Mott The Hoople oli ensimmäinen rockbändi, joka esiintyi Manhattanin kuuluisalla teatterialueella. Heitä lämmitti kovassa nousussa ollut Queen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lontoo 24.4.1975

Sladen kahdesta peräkkäisestä New Victoria Theatren keikoista jälkimmäinen äänitettiin BBC:lle

Lue arvostelu
Tuotekuva

Metal Health

1983

Ozzy Osbournen bändistä palannut Rudy Sarzo antoi Quiet Riotikle julkisuutta ja onnistunut coverointi Sladen Cum On Feel The Noize nosti Quiet Riot'in USA:n kuumimmaksi uudeksi bändiksi vuonna 1983.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: All The Young Dudes

1972

Mott päätti keväällä 1972 lopettaa toimintansa. Onneksi bändin fani David Bowie päätti tarjota omaa apuaan ja kontaktejaan suosikkiyhtyeensä pelastamiseksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Brain Capers

1971

Bändin neljäs on samalla heidän paras albumi ajalta ennen glamrock-aikakautta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Live 2013 (CD/DVD)

2014

Manchesterissa 17.11.2013 kuvattu keikka on Hooplen ensimmäinen kokokeikan mittainen videojulkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Mad Shadows

1970

Bändi parantaa otettaan tällä toisella levyllään. Se on samalla askeleen raskaampi, olematta hard rockia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Mott

1973

Ilman David Bowien tukea äänitetty ja julkaistu Mott toi esiin Mott The Hooplen todelliset kyvyt.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Mott The Hoople

1969

Bändin nimeä Mott The Hoople totteleva esikoislevy ei kohoa englantilaisryhmän parhaimpien joukkoon.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Mott The Hoople: Wildlife

1971

Viuluja ja katrimusaa sisältävä bändin kolmas levy on minusta aika kömpelö yritys saada Hoople valtavirran tietoisuuteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

New York 31.12.1981

Joan Jett ja hänen Blackhearts-bändin uudenvuodenkeikka radioitiin ja jälkipunkmainen kaahaus on nykyään kuunneltavissa Concert Vaultin sivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

No Quarter

2010

The Poodlesin ensimmäinen live-levy on naurettavan hyvä!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Off the Record

1977

Keskellä punk-aaltoa julkaistu Off the Record jäi muiden glamrock-levyjen tavoin uusien kiinnostavien bändien vyörytyksen alle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Old New Borrowed and Blue

1974

Supermenestyksekkään kokoelmalevynsä sekä mahtavan joulusinglensä Merry Xmas Everybody jälkimainingeissa ilmestyi bändin vasta neljäs pitkäsoittolevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Performocracy

2011

The Poodlesin uutukainen on täynnä AOR-hittejä. Nyt on bändistä itsestä kiinni missä järjestyksessä se ne haluaa julkaista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Philadelphia 29.11.1972

1998

All The Young Duden menestyttyä kaupallisesti loistavasti bändi suuntasi kotimaan ja USA:n kiertueelle. Tämä on mielestäni yksi bändin parhaista keikoista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pin-Ups

1973

Bowien ja Spidersien viimeinen yhteinen levy on kunnianosoitus Bowien omille 1960-luvun suosikeille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

QR III

1986

Bändin viides albumi oli heidän kolmas maailmanlaajuisen jakelun saannut julkaisu. Tästä levyn nimi III.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Quiet Riot

1977

Vain Japanissa vuonna 1977 julkaistu levy esittelee maailmalle tulevan kitarasankarin Rhandy Rhoadsin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Quiet Riot II

1978

Quiet Riot kakkonen on vain niukasti esikoislevyä kiinnostavampaa (ja hiukan raskaampaa) glamrokkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reading '1980 (2*EP)

1980

Unohduksiin painunut Slade pääsi esiintymään nuoren heavy-yleisön eteen Ozzy Osbournen peruttua oman tulonsa festivaaleille. Kokenut nelikko käytti tilaisuutensa ja loistava keikka nosti heidät takaisin musabisneksen keskiöön.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Francisco 4.8.1975

Sladen elokuvan In Flamen promokiertueella kuvattu keikka on katsottavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

San Francisco 6.5.1973

Sladen Amerikan valloitus jäi usein lämppärin rooliin kuten tällä Concert Vaultin sivuilta kuunneltavissa olevalla keikalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Santa Monica '72

1994 / 2008

Bowie kiersi Amerikkaa Ziggy Stardustin julkaistuaan. Tämä radion äänittämä keikka julkaistiin lukuisina bootleggeina, lopulta myös virallisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slade Alive!

1972

Slade Alive! ilmestyi kolmen hittisinglen jälkeen joten albumin nousu Englannin listaneloseksi ei ollut yllätys. Yhä 40 vuotta myöhemmin se on yksi rokin historian hienoimmista keikkatallenteista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slade in Flame

1974

Elokuva soundtrack aloitti kolmen vuoden hittiputken jälkeen bändin vajoamisen kohti vääjäämätöntä unohdusta glamrockin mentyä pois muodista. Levy sisältää silti yhden bändin parhaista biiseistä Far Far Away.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Slayed?

1972

Kahden hittisinglen (ja yhden b-puolen) sisältämä joululevy sisältää useita samaa tasoa olevia albumiraitoja tehden levystä yhden Sladen parhaista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sweet Fanny Adams

1974

Sweet julkaisi vuosina 1972 ja 1973 kuusi hyvin menestynyttä sinkkua, mutta sai odottaa pitkään uuden LP:n julkaisua. Tällä kertaa bändi kantaa sen materiaalista päävastuun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

T. Rex

1970

Bändin siirtyessä akustisesta folkista sähköiseen glamrockiin, se lyhensi nimensä ja julkaisi jouluksi tämän epätasaisen albumin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tanx

1973

Marc Bolan vie T.Rex'iä kohti uutta soundia, mutta glam rockin ystävät innostuvat levystä kahta aikaisempaa vähemmän.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Hunters: Fuchs Geh' Voran (single)

1975

Scorpions tekemä single julkaistiin vain Saksassa. Kaksi Sweet-bändin biisiä sisältämä superharvinainen single lienee ainoa todiste Klaus Mainen saksankielen lauluosaamisesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Randy Rhoads Years

1993

Epäonnistunut kokoelma bändin vuosien 1976-78 äänityksistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Rise And Fall Of Ziggy Stardust And The Spiders From Mars

1972

Ziggy Stardust toi Bowien kaikkien (brittien) tietoisuuteen vuonna 1972.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Slider

1972

Tämän levyn huikea menestys Atlannin molemmin puolin merkitsi glamrockin lopullista läpilyöntiä myös Amerikassa, missä Marc Bolanin uusimmat hitit olivat Telegram Sam ja Metal Guru.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Works

1984

Queenin vakuuttava comeback-levy toi bändin vanhat fanit takaisin, ja ison joukon uusia. Radio GaGa ja muut levyn hitit olivat myös loistavia videoita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Transformer

1972

David Bowie ja hänen kitaristinsa Mick Ronson tuottivat idolinsa Lou Reedin toisen soololevyn tuoden siihen maagista glam-rock kimallusta aivan kuten muutamaa kuukautta aiemmin Mott The Hooplen All The Young Dudes LP:lle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

You Boyz Make Big Noize

1987

Alkuperäisen Sladen viimeiseksi jäänyt levy jättää bändistä positiivisen kuvan. 80-luvun tuotanto ei ehkä innosta bändin vanhoja faneja, mutta musiikillisesti bändi palaa tällä levyllä selvästi menestyvuosiensa tyyliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Zinc Alloy and the Hidden Riders of Tomorrow

1974

Marc Bolan siirtyi tämän levyn myötä musiikillisesti purkkapopista kohti viihteellisempään ja soulahtavaan soundiin.

Lue arvostelu