Levyt genren mukaan

Valittu genre: TV-esiintymiset


Tuotekuva

(Itä-)Berliini 6.4.1987

Santanan DDR-keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

A Night At The Odeon (video & audio)

2015

Queen piti vuoden 1975 lopussa Englannin albumi- ja singlelistojen kärkisijaa. Bändin kuuden viikon Englannin kiertueen päätöskeikka lähetettiin samanaikaisesti BBC:n televisio- ja radiokanavilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Albert King With Stevie Ray Vaughan In Session (CD/DVD)

1999

Albert Kingin uran parhaiten menestynyt levy koottiin hänen bändin ja Stevie Rayn Vaughanin yhteisesiintymisestä kanadalaisessa TV-ohjelmassa joulukuussa 1983. Saman vuoden keväällä ensilevynsä julkaissut Stevie on tällä kertaa apumiehen roolissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Apollo Theatre Hall Of Fame 15.6.1993 (DVD)

Yhdysvaltalainen TV-dokumentti päättyy B.B. Kingin esitykseen Sweet Angel ja Let The Good Times Roll. Ennen koko illan esiintyjäkaartin lavalle tuloa kuullaa huimaa kitarointia miehiltä Jeff Beck, Albert Collins, Eric Clapton ja Buddy Guy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Asia In Asia (VHS)

1984

Joulukuussa 1983 Tokiossa, Japanissa kuvattu Asia In Asia -keikka lähetettiin aikanaan satelliittien välityksellä ympäri maailmaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

At Rockpalast (DVD)

2004

Saksalainen Rockplast kuvasi Thin Lizzyn keikan kesällä 1981 ja näytti sen Euroopanlaajuisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

At The BBC

2011

Universal ilahduttaa Thin Lizzy -faneja julkaisemalla peräti kuuden levyn boxin bändin BBC-nauhoituksista.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Austin City Limits 15.9.2002

Tätä Robert Plantin ja Strange Sensationin TV-esiintymistä ei ole julkaistu virallisesti, mutta sen esityksiä löytyy YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

B.B. King & Friends: A Night Of Red Hot Blues (VHS)

1987

B.B. Kingin kanssa Los Angelesin Ebony Theaterin lavalla 15.4.1987 kuullaan upeaa laulajatarta Etta Jamesia, kitaristeja Eric Claptonia, Stevie Ray Vaughania ja Albert Kingiä, huuliharpisti Paul Butterfieldiä, kosketinsoittaja Dr. Johnia sekä rumpalia Phil Collinsia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bad Out Of Hell - The Original Tour (DVD)

2009

Saksalaine Rockpalast TV-ohjelma kuvasi alkuperäisen bändin hikisen riemukkaan Bat Out Of Hell -kiertueen keikan Saksan Offenbachissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Baden Baden 30.3.1990

Rory Gallagherin tunnin mittainen esiintyminen Ohne Filter TV-ohjelmassa odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Baden Baden 7/1991 (DVD)

Buddy Guy'n TV-esiintymistä saksalaisessa Ohne Filter -ohjelmassa ei ole 2014 mennessä julkaistu virallisesti (toisin kuin useita muita ohjelmasarjan esiintymisiä).

Lue arvostelu
Tuotekuva

Baden-Baden 31.10.2000

Jeff Healey (kitarassa Philip Sayce) esiintyminen kesällä 2000 Pori Jazzeilla kuvattiin kuten myös tämä saksalainen TV-keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bark At The Moon (VHS)

1984

Tunnin mittainen televisiolle vuonna 1984 kuvattu keikka julkaistiin Euroopassa VHS-nauhana. Sen heikkolaatuinen DVD-julkaisu ei ole laillinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

BBM: Köln 11.2.1993

2014

Jack Bruce kutsui ystäviään esiintymään 50-vuotisjuhlakonsertissa. Mukana olivat myös Cream-kollega Ginger Baker ja vanha ystävä Gary Moore.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Blue Suede Shoes: A Rockabilly Session (video & audio)

2006

Carl Perkins sai 21.10.1985 kuvatulle TV-keikalleen nimekkään vierailijajoukon Eric Claptonista George Harrisoniin ja Ringo Starriin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Bochum 27.9.1985

Rockpalast TV-ohjelmaan kuvattu keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

California Jam 2

1978

Neljä vuotta ensimmäisen California Jamin jälkeen maaliskuussa 1978 järjestetty California Jam II keräsi yli 300.000 ihmistä paikan päälle. Pääesiintyjiänä olivat moottorikaupungin ylpeys Ted Nugent sekä Aerosmith.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Colchester 28.10.1978

1978

Pitkän Amerikan kiertueen jälkeen AC/DC palasi saarivaltakuntaan syksyllä 1978. Colchesterin keikka kuvattiin BBC:n Rock Goes To College TV-ohjelmaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cream: Los Angeles 12.1.1993

Cream kutsuttiin Rock 'n' Roll Hall of Fameen ja se esiintyi ensimmäisen kerran yhdessä 25 vuoteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Crossroads Festival 2013

Saksalaiseen Rockapalast-ohjelmaan Bonnissa 22.3.2013 kuvattu Rival Sons'in 87 minuuttinen keikka löytyy WDR-yhtiön sivuilta sekä YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Cry Me A River (DVD)

2008

Joe Cockerin Berliinissä 1980 kuvatun Rockpalast-keikan bonuksena on osa samaan ohjelmaan 1983 kuvatusta festarikeikasta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Denver 28.8.2013

Amerikkalainen axs-TV kuvasi Buddy Guy'n ulkoilmakeikan Coloradon kuuluisalla Red Rocks Amphitheatressa. Keikka on nähtävillä yhtiön sivuilla ja YouTubessa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Don Kirshner's Rock Concert

Johnny Winterin comback-keikka New Yorkissa 7.11.1973 kuvattiin suosittuun musiikkiohjelmaan. Mies ja hänen trio on uskomattomassa vireessä ja se villitsee yleisönsä valtavaan huumaan.  

Lue arvostelu
Tuotekuva

Don Kirshner's Rock Show 1974

Amerikkalaisille lähes tuntematon UFO pääsi yllättäen mukaan kuuluisaan TV-ohjelmaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Don Kirshner's Rock Show 1975

Frank Marino esiintyi bändinsä kanssa kuuluisan TV-shown ohjelmassa ollessaan vielä melko tuntematon suuruus. Tyypillinen reilun 20 minuutin esiintyminen odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983

Ison sisäfestarin esiintymisiä näytettiin Rockpalast TV-ohjelmassa, joka myöhemmin julkaistiin myös videokasettina. MSG oli yksi illan pääesintyjiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983

Osa Ozzyn keikasta näytettin aikanaan teevisiossa ja julkaistiin hetkeä myöhemmin yhdessä muiden sisäfestarin esiintyjien kanssa. Näistä nauhoista ei ole olemassa virallisia DVD-julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 18.12.1983 (DVD)

2004

Saksalaisen sisäfestarin esiintymiset näytettiin aikoinaan myös Suomen televisiossa. Iron Maiden julkaisi keikan Early Days DVD:llä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 24.6.1984

90125-kiertueella radiolle äänitetty keikka, josta on olemassa myös 48 minuutin TV-kooste.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Dortmund 26.11.1980

2016

Albert Collins'in keikka kuvattiin saksalaiseen Rockpalast-ohjelmaan, jonka virallinen julkaisu sai odottaa pitkään vuoroaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ed Sullivan (TV) Show 16.8.1965 (DVD)

2003

The Beatles esiintyi ensimmäisellä USA:n kiertueellaan kolmessa Ed Sullivanin ohjelmassa, mutta musiikillisesti heidän 1965 esiintymisensä on näitä kiinnostavampi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Eric Clapton & Buddy Guy: Lontoo 6.10.1987

Eric Clapton ja Buddy Guy tarjovat bluesherkkua kuuluisalla Ronnie Scott's Clubilla kuvatulla keikalla. Tosin BBC:n ohjelma The Clapton Session on vain puolen tunnin mittainen, mutta silti DVD-julkaisua odotellessa...

Lue arvostelu
Tuotekuva

Freebird... The Movie (DVD & CD)

1996

Huonosti ja tylsästi kuvatusta Knebworthin festarikeikasta vuodelta 1976 on saatu dokumentti lisäämällä esitysten väleihin haastatteluita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Dortmund 19.12.1982

Tämä Gary Mooren kiinnostava televisioesiintyminen odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Gary Moore: Sight & Sound In Concert 21.1.1984

Juuri ennen Victims of the Futuren ilmestymistä BBC:lle kuvattu Gary Mooren keikka odottaa yhä virallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Geleen 8.6.1981

Pinkpop oli Hollannin suurin festari kesällä 1981. Paikalla olleet TV-ryhmän työn jäljen löytää YouTubesta ja bootleg-DVD:ltä. Valitettavasti MSG:ltä kuvattiin vain keikan avannut Armed And Ready.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Guitar Center Sessions 2009

Televisioidulla erikoiskeikalla vierailevat esimerkiksi Howlin' Wolfin legendaarinen kitaristi Hubert Sumlin sekä Joe Bonamassan tuleva bändikaveri Glenn Hughes.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hambury 1974 (DVD)

2008

Lynyrd Skynyrd ja Queen esiintyivät Hampurin Musichallessa joulukuussa 1974. Valitettavasti lämmittelijänä toimineen Skynyrdin keikasta ei ole säilynyt kuin kolme kappaletta; Workin' For MCA, Free Bird ja Sweet Home Alabama.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hardrock Legends Vol.2 (DVD & CD)

2010

Michael Schenker Groupin tammikuussa 1981 kuvattu keikka nähtiin tuoreeltaan myös Suomessa. Rockpalast-DVD:tä saatiin odottaa pitkään.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hardrock Legends, Vol. 1

2010

UFO esittelee Rockpalast TV-ohjelmaan kuvatulla keikalla hittiensä seuraksi pian julkaistavan The Wild, The Willing And The Innocent -levyn materiaalia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Heaven & Hell: Bonn 16.6.2009

2009

Rockpalast TV-ohjelmasarja tarjoaa edelleen herkkuja myös raskaan rokin ystäville. Bonnin Museumplatzilla isossa avoteltassa heitetty keikka on herkkua kaikille Black Sabbath faneille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Hell Freezes Over (DVD & CD)

1994

Eagles yllätti faninsa tekemällä odotetun paluun 14 vuotta hajoamisen jälkeen. MTV-esiintymisen lisäksi mukana on myös neljä uutta studiokappaletta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

HSAS: Through The Fire

1984

Sammy Hagarin ja Neal Schonin perustaman bändin MTV:lle kuvatusta keikasta kasattiin myös laadukas audiojulkaisu, joka kumminkin kaipaisi uusintajulkaisun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD & CD)

2009

Policen Rockpalastin 19.10.1980 esiintymistä ei ole julkaistu heidän luvalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD)

BBC kuvasi Thin Lizzyn television ja radion yhteislähetykseen Sight & Sound kuukautta ennen bändin viimeisen albumin julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD)

Albert Collins'in ensimmäinen esiintyminen saksalaisessa Ohne Filter -ohjelmassa 31.1.1985 on sekin julkaistu virallisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD)

2003/2007

Lokakuussa 1988 Saksassa TV-studiolla kuvattu tunnin keikka julkaistiin lopulta myös kotivideona.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert (DVD)

2004

Saksalainen Masterplan on julkaissut tämän Pariisissa, Ranskassa joulukuussa 1970 televisiolle kuvatun keikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert/MTV Plugged (DVD & CD)

1993

Bruce Springsteen esiintyi syyskuussa 1992 MTV:n unplugged-sarjassa uuden kiertuebändinsä kanssa. Tosin vain aiemmin julkaisematon Red-Headed Woman esitettiin akustisesti. Lähes kaikki muut kappaleet tulevat puoli vuotta aiemmin julkaistuilta levyiltä. DVD:llä on kuusi biisiä enemmän kuin CD:llä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

In Concert: Live At Tokyo Dome

Helmikuussa 2008 Japanin televisiolle kuvattu keikka on julkaistu epämääräisenä videotallenteena.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jazz At The Maltings (TV)

BBC:n 21.10.1968 kuvaama keikka Snapessa, Englannissa julkaistiin pian bootleg-levyllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jeff Beck Group II: Beat Club 25.3.1972

Bremenissä Saksassa kuvattu TV-esiintyminen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jimmy Page & Robert Plant: Montreux 7.7.2001

Kolme vuoden tauon jälkeen Zeppelin-kaksikko heittää jazzjuhlilla kahdeksan biisin R&R setin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jimmy Page & Robert Plant: No Quarter (DVD & CD)

1994

MTV:n Unplugged -sarjan ehkä kiinnostavin prouduktio syntyi kun Jimmy Page ja Robert Plant esittivät akustisesti lähinnä Led Zeppelinin kappaleita. Esitystä varten parivaljakko sävelsi myös uusia kappaleita, joissa on vahva itämainen tunnelma.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Jimmy Page & Robert Plant: Rio de Janeiro 27.1.1996

Amerikan musiikkitelevision MTV:n kuvaama keikka ansaitsisi jo tulla virallisesti julkaistuksi.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Köln 8.9.1976

Ted Nugent ehti syksyllä 1976 Eurooppaan promotoimaan vuoden vanhaa nimeään kantavaa levyä. Pienen studioyleisön edessä heitetty setti rakentuu parista Amboy Dukes -biisistä sekä kuudesta esikoissoolon kappaleesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Largo 11.10.1982 (DVD)

Todennäköisesti amerikkalaiselle kaapelikanavalle kuvattu keikka on tuotteena harmittavan huonolaatuinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Beat Club 1970 (DVD)

2004

Rhino Records julkaisi Ozzy Osbournen kauden Black Sabbath levyt hienossa laatikossa. Bonuksena oli tämä TV-keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At KCRW

Gary Clark Jr. esiintyi radioaseman suorassa nettilähetyksessä 4.12.2012

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Rockpalast (DVD & CD)

2011

Lyhyellä Euroopan kiertueella talvella 1985 Roy Buchanan soitti itselleen tuntemattomien paikallisten soittajien kanssa. Saksan TV:n Hampurissa kuvaama keikka tulee ajalta ennen kitaristin comebackia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Rockpalast (DVD & CD)

2011

Ian Hunter ja Mick Ronson kokivat uuden tulemisen 1970-luvun lopulla ja huhtikuussa 1980 kuvattu keikka kertoo pari syytä, loistavat biisit ja hyvä show.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Rockpalast (EP)

2014

Blues Pills esiintyi Crossroads sisäfestareilla Bonnissa, Saksassa 18.10.2013. Keikasta editoitiin tunnin TV-lähetys ja neljä sen biisiä julkaistiin EP:llä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At Shepperton '74

1997

Uriah Heep kuvasi amerikkalaista musaohjelmaa varten keikkansa lontoolaisessa TV-studiossa. Lopputulos on masentava.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live At The BBC

1995

Dire Straits esiintyi useasti Englannin radioissa ennen ensilevynsä julkaisua. Näistä on julkaistu virallisesti vain tämä heinäkuussa 1978 soitettu In Concert -keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live at the National Stadium Dublin 1975 (DVD)

2012

Irlannin TV:n kuvaama Thin Lizzyn Fighting-kiertueen keikka julkaistiin reiluilla bonuksilla. Vanhan videonauhan kuvakoon muutos nykyaikaan ei miellytä kaikkia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live By Request (DVD)

2009

John Fogerty osallistui TV-ohjelmaan, jossa artisti esittää ohjelmaan soittavien fanien toiveita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live By Request (DVD)

2003

Jeff Beck vierailee B.B. Kingin TV-ohjelmassa, jossa jutustellaan kappaleiden välissä ja artisti soittaa newyorkilaisyleisön toivekappaleita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live By Request (TV)

John Mellencamp osallistui musiikiohjelmaan, jossa artisti soittaa ohjelmaan soittavien fanien toiveita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Artist Den (video)

2012

Robert Plantin New Orleansin intiimi TV-keikka julkaistiin myös kuvalevyllä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin

1989

Tuoreeltaan julkaistu CD tulee Delbert McClintonin toiselta vierailulta TV-ohjelmassa Austin City Limits.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin Tx (audio & video)

2006

Joulukuussa 1982 soitettu Live From Austin City Limits keikka editoitiin 45 minuutin TV-ohjelmaksi. Yllättäen 24 vuotta myöhemmin se julkaistiin täysimittaisena videona ja CD:nä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin Tx (DVD & CD)

2009/2012

Roy Buchanan esiintyi 15.11.1976 TV-ohjelmassa Austin City Limits.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin, Texas (DVD & CD)

2008

TV-ohjelmaan Austin City Limit 28.10.1991 kuvattu keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin, Texas 1983 (DVD)

1995

Vuoden 1983 lyhyessä TV-esiintymisessä bändi soittaa keväällä julkaistulta esikoislevyltä biisit Pride And Joy ja Texas Flood sekä Jimi Hendrix coverin Voodoo Chile.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live From Austin, Texas 1989 (DVD)

1995

Vuoden 1989 Austin City Limits TV-ohjelman keikka on julkaistu yhdessä kuusi vuotta aiemmin kuvatun esiintymisen kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Heaven 1973

2001

Los Angeles'ssa kuvattu TV-esiintyminen muodostaa Live Heaven -tuplan ensimmäisen levyn toisen osion.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Barcelona (DVD)

2003

Syksyllä 2002 kuvattu The Rising -kiertueen keikka oli Bruce Springsteenin ensimmäinen yhden kokonaisen keikan sisältävä julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Germany (DVD & CD)

2008

Dire Straitsin Rockpalast TV-ohjelmaan Kölnissä 16.2.1979 kuvattu keikka julkaistiin halpisyhtiö Immortalin toimesta. Heikkolaatuista kuvaa kompensoi hyvä ääni.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Houston 1981 (CD/DVD)

2005

MusicTV kuvasi Journeyn Escape-kiertueen Houstonin keikan. Vanhasta TV-lähetyksestä on saatu hieno videojulkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Japan 1966 (DVD & CD)

Japanin televisio kuvasi kaksi The Beatlesin viidestä Budokan esiintymisestä heidän viimeiseksi jäänneellä kiertueella.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In New York (DVD)

2010

Manhattanin Times Squerella Nokia Theatressa kuvattu Bon Jovi -keikka lähetettiin suorana elokuvateatterihin ja radiokanaville. Sen videojulkaisu ei ole bändin hyväksymä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In New York City (DVD & CD)

2001

Bruce Springsteen & E Street Band teki vuonna 1999 odotetun comebackin ja seuraavan vuoden Madison Square Gardenin keikoista kasattiin kiertuelevy.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Texas (DVD)

2010

Pearl Jamin Austin City Limits TV-ohjelmaan kuvattu keikka on ns. harmaan vyöhykkeen julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live In Texas (DVD)

2011

John Fogerty esiintyy harvoin televisiossa. Siksi Austin City Limits sarjaan kuvattu keikka elokuulta 2004 ansaitsee virallisen julkaisun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live Live Live At Hammersmith Odeon

2013

Rory Gallangerin TV-keikkaa tammikuulta 1977 on julkaistu hämäräyhtiön toimesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Live: The Loreley Tapes

1996

Rockpalast TV-ohjelmaan kuvattu keikka odottaa yhä DVD-julkaisuaan. Sen ääniraita on julkaistu kahteenkin otteeseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lontoo 27.10.1977

BBC:n kuvaama AC/DC-keikka odottaa yhä virallista julkaisuaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Loreley 24.8.1984

Saksalaiseen Rockpalast TV-ohjelmaan kuvattua 13 biisin keikkaa ei ole toistaiseksi julkaistu DVD:llä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Los Angeles 19.2.2005

Amerikkalaisen CMT TV-kanavan Crossroads-ohjelmaan kuvatulla keikalla John Fogertyn vieraana on countrytähti Keith Urban.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Los Angeles 28.5.2013

John Fogertyn 68. syntymäpäivää ja uutta Wrote A Song For Everyone -levyä juhlistava keikka taltioitiin Los Angeles'issa musiikkikanava axs:lle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Lugano 5.7.2008

Buddy Guy soittaa innostavan keikan sveitsiläisyleisön edessä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Marciac 11.8.1999 (DVD)

Ranskalainen kulttuurikanava Mezzo kuvasi Buddy Guy'n Marciac Sweet Jazzin festarikeikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Masters From The Vaults

2004

Belgiassa kuvattu keikkapätkä on mielenkiintoinen arkistopätkä. Vajaan tunnin mittainen pätkä on kuvattu paikallista televisiota varten. Tallenteen ikä näkyy selvästi, mutta myös trion nuoruuden into.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montreal 3.7.1983

Jazz festareilla esiintynyt Albert Collins'in televisioitua keikkaa ei ole julkaistu virallisesti.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Montreal 6.7.1997

Tämä kanadalainen TV-keikka eroaa useista muista Buddy Guy'n festivaaliesiintymisistä siinä, että hänen taustalla kuullaan tällä kertaa torviryhmän myötä normaalia suurempaa bändiä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

MTV Unplugged (DVD & CD)

2013

Syyskuussa 2013 Scorpions esiintyi kahtena iltana akustisesti Ateenan Lycabettus teatterissa. Kolme uutta biisiä ja upeat taustajoukot tekevät julkaisusta bändien faneille pakkohankinnan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

New Orleans 26.4.2013

Gary Clark Juniorin festivaaliesiintyminen löytyy YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

New York 23.9.1970

1970

TV-ohjelmaan Welcome To Fillmore Eastissa tallennettu lyhyt ABB-keikka juhlisti samalla bändin toisen albumin ilmestymistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Newport 14.8.1994

Buddy Guy'n esiintyminen maineikkaalla jazz festarilla televisioitiin ja radioitiin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

North Sea Jazz 2009

Joe Bonamassan esiintyminen Rotterdamin jazzfestareilla kuvattiin ja TV-lähetyksen ansiosta sen voi katsoa YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

North Sea Jazz 2009 (DVD)

B.B. Kingin esiintyminen Rotterdamin jazzfestareilla 10.7.2009 kuvattiin ja TV-lähetyksen ansiosta sen voi katsoa YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Oakland 12.6.1981

Van Halen kuvasi Fair Warning -kiertueella television tarpaisiin kolmen biisin koosteen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Oakland 21.7.1979

Kaksi viikkoa ennen Highway To Hellin ilmestymistä kuvattu festarikeikka on tarjolla Concert Vaultin iPad-asiakkaille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Oakland 27.5.1989

John Fogerty nimekkäiden ystäviensä kanssa (Amerikassa) televisioidussa tapahtumassa keräämässä rahaa AIDS-tutkimukseen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

On Stage (DVD)

2012

Lou Reed esiintyi 1980 suositussa amerikkalaisessa musiikkiohjelmassa Don Kirshner's Rock Concert. Puolen tunnin esitys painottuu tuolloin uuteen materiaaliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ontario 6.4.1974

Black Sabbath ei ollut keikkaillut pitkään aikaan ennen osallistumistaan massiiviseen California Jam festariin. Tämä on valitettavan selvästi myös kuultavissa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Ozzy Osbourne: Speak Of The Devil - Live From Irvine Meadows '82 (DVD)

2012

Amerikan MTV:lle kesäkuussa 1982 kuvattu keikkaa keskittyy Ozzyn soolouran biiseihin toisin kuin samanniminen LP, joka sisältää vain Black Sabbath -covereita.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Philadelphia 1.9.2013

Made In America festareilla kuvattu Gaslight Anthemin keikka näytettiin amerikkalaisille televisiosta ja me muut näemme sen YouTubesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Pinkpop 2014

Hollantilainen 3voor12 TV-kanava lähetti tunnin mittaisen Joe Bonamassan 7.6 kuvatun festarikeikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Quiet Riot: Dortmund 18.12.1983

Quiet Riot osallistui yhdessä useiden huippubändien kanssa Saksassa järjestettyyn massiiviseen sisäfestivaaliin.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Reggio Emilia 26.8.1987

Dion kiersi kesällä 1987 Monsters of Rock -tapahtumia ja tämä todennäköisesti TV:n kuvaama 44 minuuttinen keikka löytyy netistä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Robert Plant & Alison Krauss: Tennessee 8.10.2007

Intiimin TV-keikan mahdollisesti laitonta DVD-julkaisua on editoitu rankasti ja se on vain vaivoin edullisen hintansa arvoinen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock Goes To College (CD/DVD)

2015

BBC:n 22.5.1980 kuvaama yliopistokeikka julkaistiin pian kuukautta aiemmin soitetun Rockpalast-keikan jälkeen. Tällä kertaa kyseessä on kuitenkin rankasti editoitu kolmen vartin TV-esiintyminen.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock Goes To College (DVD)

2008

Suosittuun englantilaiseen musiikkiohjelmaan Middlesex Polytechnicissa kuvattu keikka tulee tammikuulta 1979.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rock Legends (DVD & CD)

2004

Central TV-studioilla Nottinghamissa kuvattu keikka juhlisti bändin kahdenkymmenen vuoden ikää. Alkujaan vuonna 1990 VHS-nauhalla julkaistu Live Legends uusintajulkaistiin sekä audio että videomuodossa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rockpalast 1977 (DVD)

2004

Rory Gallagher toinen Rockpalast-esiintyminen kuvattiin heinäkuussa 1977 ja esitteli hänet kymmenille miljoonille TV-katselijille.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rockpalast 20.8.1983

U2 esiintyi Saksan television kuvaamalla Loreleyn festivaalilla haastajan asemassa päivän toisena esiintyjänä. Videojulkaisuaan odottava keikka todistaa bändin olevan nousukiidossa. Keikan neljästätoista kappaleesta viisi päätyi kolmen kuukauden kuluttua julkaistulle livelle Under A Blood Red Sky.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Rockpalast: Blues Rock Legends Vol. 3 (DVD & CD)

2011

Johnny Winterin legendaarinen Rockpalast-keikka on bluesrockin suurta juhlaa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Saugerties 13.8.1994

Aerosmith esiintyi yhtenä Woodstock 1994 -tapahtuman pääesiintyjänä. Keikka on virallisesti katsottavissa, mutta ei ostettavissa!

Lue arvostelu
Tuotekuva

Songs From The Road (CD/DVD)

2009

Vain kuukautta ennen Luther Allisonin kuolemaansa Kanadan televisio kuvasi hänen vireän keikan Montreal Jazz festareilla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sopot 3.9.2005 (DVD)

Puolan television kuvaama Scorpions'in festivaaliesiintyminen on julkaistu epämääräisen brazilialaisen firman toimesta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Soundstage: Live In Concert (DVD)

2012

Kahdesta Tom Pettyn 2005 TV-keikasta koostettu video.

Lue arvostelu
Tuotekuva

St. Louis 13.3.1983

Sammy Hagarin radio- ja tv-keikka odottaa yhä virallista julkaisuaan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

St. Petersburg 20.6.1994 (DVD)

Keskikesän auringossa alkanut Greatest Hits -kiertueen Whitesnake-keikka televisioitiin ja siitä on julkaistu useita epämääräisiä videojulkaisuja.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Sweet Home Alabama (DVD)

2008

Rockpalast TV-sarjaan kuvattu festarikeikka tyytyy esittelemään bändin 70-luvun materiaalia.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Allman Brothers Band: Live In Germany 1991 (DVD & CD)

2011

Saksalaiseen Ohne Filter TV-ohjelmaan kuvattu parituntinen Allman Brothers -keikka.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Freddie Mercury Tribute Concert (DVD)

1992

Massiivinen ympäri maailmaa lähetetty TV-lähetys keräsi lavalle joukon aikakautensa suurimpia tähtiä. Osa heistä esiintyi ennen Queenin tuloa lavalle, ja useat yhdessä Queenin kanssa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

The Yardbirds: Live 1967

2018

Bändin TV- ja radioesiintymisistä kasatun LP:n materiaali löytyy myös Live & Rare 4xCD:n ja DVD:n laatikosta.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Thin Lizzy: Boys Are Back In Town: Live In Australia 1978 (DVD & CD)

1999/2011

Gary Mooren liityttyä kolmannen kerran Thin Lizzyyn, bändin Australian keikka kuvattiin televisiolle.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Tokyo 1.2.1989 (DVD)

2008/2011

Van Halenin Japanilainen nautittava TV-keikka on julkaistu DVD:llä useampaan kertaan, mutta ei bändin luvalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Unplugged (DVD & CD)

1992

Music TV:n huippusuositun akustisen ohjelmasarjan yksi parhaista esityksistä nosti Eric Claptonin uran uuteen nousuun.

Lue arvostelu
Tuotekuva

US Festival 29.5.1983

Yli 400.000 festarikatsojaa näki Van Halenin kaksituntisen pääesiintymisen, mutta miljoonat kotiin jääneet amerikkalaiset saivat tyytyä lyhyeen TV-koosteeseen. Radiolähetyksestä tehty CD Live On Air on laiton julkaisu.

Lue arvostelu
Tuotekuva

US Festival 29.5.1983

Jättifestarin kuva- ja ääninauhoista on julkaistu joitakin levyjä, ja ainakin Scorpions on suunnittelmassa oman keikkansa julkaisua. Päivän kakkosesiintyjänä olleen Ozzyn suunnitelmista uusien arkistojulkaisujen suhteen ei ole tietoa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Essen 19.4.1993

Rockpalast TV-ohjelmaan kuvattu Van Halen keikka odottaa yhä kaupallista julkaisua.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Pensacola 11.3.1995

Japanilainen WoWad TV-asema kuvasi Van Halenin Balance-kiertueen Floridan keikan.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Van Halen: Toronto 18.8.1995 (DVD)

Vain Japanissa julkaistu konserttivideo bändin Balance-kiertueelta ansaitsisi maailmanlaajusen julkaisunsa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Varsova 22.10.1976 (DVD & CD)

2007

Muddy Watersin 1976 Euroopan kiertueen Puolan keikka julkaistiin ensimmäisen kerran sikäläisen Poljazz-yhtiön toimesta vuonna 1982 nimellä The Warsaw Session Vol. 1 & 2.

Lue arvostelu
Tuotekuva

VH1 Storytellers (DVD)

2005

TV-ohjelmaan tehty intiimi keskustelu- ja sooloesiintymiskeikka julkaistiin puolivuotta ensi-illan jälkeen laajentuneena kuvalevynä.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Vienna 2.5.1987

Itävallan televisio kuvasi Rory Gallagherin pitkän keikan Wienin keskustassa.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wacken 4.8.2012

Scorpionsin epäonnistuneen jäähyväiskiertueen (koska perui lopettamisensa) viimeinen Saksan ulkoilmakeikka lähetettiin ranskalaisella Arte-kanavalla.

Lue arvostelu
Tuotekuva

Wacken 5.8.2011

2013

Airbourne esiintyi elokuussa 2011 toistamiseen Euroopan suurimmalla metallifestarilla. Kolmentoista biisin setistä yhdeksän lähetettiin televisiossa (tai tv-kanavan stream-palvelussa). Yhtä vähemmän päätyi 2013 albumin bonuslevylle.

Lue arvostelu