Geoff Tate: Big Rock Show, Vanha Ylioppilastalo, Helsinki 4.5.2024
Kun Geoff Tate esittää Big Rock Shown se tarkoittaa Queensrÿchen suurimpia hittejä. Niitä tosin ei ole niin montaa että niistä saisi kunnollisen konsertin. Siksi Vanhalla kuultiin myös muutama harvinaisempi kappale palan painikkeeksi. Niiden takia paikalle oli tullut lähes täysi tupa.

Illan ensimmäisenä kuultiin Empire-levyn nimikappale. Heti perään tuli deep cut. Desert Dance ei ole lähelläkään hittiä, saati iso kappale Queensrÿchen historiassa. Hyvältä kuulosti silti. Sitten koitti illan kohokohta. Promised Land -levyn I Am I oli huikean upea.

Ennen The Thin Linea Geoff soitti lyhyen saksofonisoolon. Yritin muistella onko se mukana alkuperäisessä. Jotain töräytyksiä siellä on. Muistaakseni.
Sitten ne hitit
Queensrÿchen isoimmalta levyltä kuultiin vain kolme kappaletta. Operation Mindcrime, Breaking The Silence ja I Don’t Believe In Love oli toki kuultu myös Geoffin edellisellä Suomen kiertueella. Luulen, että osa yleisöstä olisi halunnut enemmän. Seuraavaksi tehtiin NM156:n mittainen piipahdus Warningin aikakauteen. Sitä saatiin toki myöhemmin lisää.

Screaming in Digital ja Walk in the Shadows edustivat Rage For Orderia upeasti.
Another Rainy, Jet City Woman ja varsinkin Silent Lucidity ovat niitä isoja Queensrÿche-kappaleita. Geoff tykkää jutustella niistä ja niiden vaikutuksesta ihmisiin. Niin tälläkin kerralla. Tarinan opetus. Jos väität olevasi fani, tsekkaa mitä idolisi on julkaissut viime vuosina.
Encoren aloitti Pink Floyd -laina Welcome to the Machine. Sen aikana kaikki kolme kitaristia saivat aikaa sooloilla. Take Hold Of The Flame ja Queen Of The Reich päättivät illan. Promised Land ja Warning -paketti seuraavaksi, kiitos.

Tero Honkasalo
