Killing The Dragon




 

 

Magican jälkeen vaikutti, että Dio olisi hyvässä iskussa. Kuka menee ja vaihtaa menestyvää joukkuetta? Ronnie James Dio oli oppinut jo Rainbow-päivinään, että aina voi pieniä muutoksia tehdä. Ne voivat olla hyvästä. Tällä kertaa Craig Goldyllä oli jotain omia busineksia hoidettavana, joten hän ei ehtinyt Dion kanssa studioon. Hän oli kyllä kirjoittamassa joitakin Killing the Dragonin kappaleista. Kitaristin paikan nappasi mm. Bad Moon Risingissa, Hurricanessa ja sittemmin Whitesnakessa soittava Doug Aldrich. Muu ryhmä pysyi ennallaan.

 

Vaihto oli onnistunut. Aldrichin soittotyyli sopi Dioon erinomaisesti. Hänen soundinsa ja tyylinsä on hieman miehekkäämpi kuin Goldyn aavistuksen ohut ja 80-lukuinen. Hieman pyyhkeitä Dio sai parista, sinällään oikein hyvästä, kappaleesta. Killing the Dragon biisin riffi muistutti jollain tapaa Ozzyn Bark At the Moonista ja Rock'n'Rollin kitarajuttu, joka on Goldyn käsialaa, on aika kulunut, mutta kukas sitä ei silloin tällöin kirjoittaisi liki toisen aiemmin keksimää. Jimmy Page odottaa teostoja.

 

Ronnie kirjoitti suurimman osan musiikista yhdessä Jimmy Bainin kanssa. Levyn parhaista biiseistä Along Comes a Spiderista ja Screamista vastasi Aldrich. Dio kuvasi ja julkaisi levyltä videon. Jostain syystä keksiverkkainen Push sai toimia humoristisena videokappaleena. Killing the Dragon -kiertueelta kuvattiin myös live-DVD Evil or Divine – Live in New York City. Valitettavasti sen jälkeen Aldrich ilmoitti liittyneensä Whitesnakeen. Kenelle oli yllätys, että Goldy palasi Dion kitaristiksi?

Tero Honkasalo

 

 


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit