Wind & Wuthering




Tutustuin nuoruudessani 80-luvulla Genesis'en tuolloin uuteen tuotantoon. Vaikka näin heidän progeajan vinyylialbumeita joidenkin kaverieni luona, levyhyllyni Genesis-tuotanto koostui pelkästään CD-aikakauden julkaisuista. Kuuntelin kirjastosta lainaamani Wind & Wuthering'in ensimmäisen kerran 2010. Ihastuin erityisesti kakkoslevynä olleeseen DVD:en, jolta löytyi kolme levyn alkuperäistä promofilmiä, live-esiintyminen vuodelta 1976, vuonna 2007 tehdy bändihaastattelu sekä kaksi televisioesiintymistä vuodelta 1977. Näissä taltioinneissa esiintyy ensimmäistä ketaa sittemmin paikkansa kiertuerumpalina vakiinnuttanut The Weather Report -bändin Chester Thompson.

Yleensä jätän nämä jälkikäteen tehdyt 5.1 miksaukset kokonaan huomiotta, mutta Genesis tekee tässä poikkeuksen. Minun on pakko onnitella itseäni tästä rohkeudesta (ja kaiutinarsenaalin ostamiseta) sillä Wind & Wuthering kuulostaa näin miksattuna alkuperäistä stereojulkaisua kiinnostavammalta. Tästä huolimatta levy ei ole mielestäni samaa tasoa kuin nelimiehisen kokoonpanon edellinen julkaisu. Samaa mieltä taisivat olla herrat Collins, Banks ja Rutherford kasatessaan kiertueen äänityksistä livelevyä sillä vain levyn päättänyt Afterglow mahtui mukaan tulevalle Seconds Out'ille. Vaikka ihastuin levyn monikanavamiksaukseen, päätyi se silti hyllyynI perinteisenä stereo-LP:nä osana Genesis 1976-1982 vinyyliboxia. 

Vuoden 1976 viimeisinä päivinä julkaistu Wind & Wuthering oli bändin toinen studiolevy saman vuoden sisällä. Nämä kaksi levyä jäivät edellisenä vuonna nelimiehiseksi supistuneen kokoonpanon ainoiksi sillä kitaristi Steve Hackett lähti bändistä levyä seuranneen kiertueen jälkeen loppukesästä 1977. Sitä ennen bändi julkaisi kuitenkin levyn sessioista ylijääneitä biiseistä Spot The Pigeon EP:n.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit