Master Of The Moon




Yli 30 vuoden uran jälkeen hevin laulajalegenda Ronnie James Dio jatkaa tuttua ja turvallista linjaa. Master Of The Moon on laadukas, mutta ehkä hieman liiankin yllätyksetön vanhan koulun hevilevy. Kappaleet ovat raskaita ja tempoiltaan hitaita, komeaa nopeampaa One More For The Road -avausraitaa lukuun ottamatta.

Craig Goldy on palannut bändiin Doug Aldrichin lähdettyä Whitesnaken kitaristiksi. Bassossa on mm. Quiet Riotista ja Whitesnakesta tuttu Rudy Sarzo, koskettimissa Scott Warren ja rummuissa vanha tuttu Simon Wright.

Bändi soittaa jylhästi ja Dio laulaa uskomattoman hienosti. Ei äijää ikä paina. Levy on kokonaisuutena parempi kuin esim. kömpelö teemakiekko Magica. Ongelma on silti kappaleiden samankaltaisuus. Viidenkään kuuntelukerran myötä mieleen ei jää kuin kolme biisiä. Muut ovat tasapaksua massaa, vaikkakin tasokasta sellaista. Levy olisi vahvempi jos kappaleiden tempoissa olisi enemmän vaihtelua. Pari vauhtipalaa lisää olisi tehnyt hyvää kokonaisuudelle. Raskaus ja hitaahkot tempot vievät musiikin lähemmäksi Dion aikaisia Black Sabbath -levyjä kuin Dion omia huippukiekkoja.

Runsaan kuuntelun myötä laulut alkavat hahmottua omiksi jutuikseen ja kärsivällisyys palkitaan. Tällaista perinteistä heviä tekee enää harva näin hyvin ja kyseessä on lajissaan hyvä teos, vaikkei se Dion parhaille albumeille Holy Diver ja The Last In Line missään nimessä pärjääkään. Keljun tasapaksuutensa vuoksi tämä ei aivan vedä vertoja Dion ruotuun palauttaneelle edelliselle Killing The Dragon -levyllekään.

Dio on nykyään parhaimmillaan esiintymislavalla kun omia biisejä vahvistavat helmet Rainbown ja Black Sabbathin ajoilta. Nautitaan Dion komeasta musiikista niin kauan kuin mies jaksaa menninkäisenä keikkua.

Sami Ruokangas / MTV3


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit