Deadwing




Porcupine Tree on tehnyt toisen levynsä isommalle levymerkille. Samalla bändin musiikillinen linja on selkiytynyt entisestään melkoisesti. Pahin utuiluproge on onneksi taakse jäänyttä elämää. Äärimmäisiä kokeilujakaan levyllä ei ole entiseen malliin. Samalla kun musiikki on selkeytynyt, Porcupine Treesta on tullut lähes rock.

Deadwing on melkein inhimillinen levy. Sillä on omat hienot kohtansa ja puutteensa. Moista en tietenkään väittäisi päin naamaa bändin johtajalle ja pääasialliselle säveltäjälle Steven Wilsonille. Steven on hieman omalaatuinen täydellisyyden tavoittelija. Tätä levyä tehdessään hän on onneksi huomannut, että se miten jutut tehdään ei ole tärkeää, vaan se miltä lopullinen tuote kuulostaa. Deadwing kuulostaa hyvältä. Toisaalta, bändiä kauemmin seuranneet eivät ehkä koe liian monia yllätyksiä sitä kuunnellessaan. Onko Wilsonin yllätyksellisyys hiipumassa? Vastaus on ei ehkä.

Deadwingin käynnistävä nimikkokappale jatkaa siitä, mihin bändi edellisellä In Absentia -levyllään jäi. Kappaleessa on raskas poukkoileva, hieman toolmainen riffi, jonka taustalle luodaan koskettimilla erilaisia sävyjä ja kerroksia. Wilsonin laulu on edelleen vähäeleistä ja paikoin melkein heikkoa. Hän käyttää yhä erilaisia laulutyylejä ja efektejä äänensä vahvistamiseen. Laulu onkin siten vain yksi levyn instrumenteista, ei se tärkein ilmaisun väline. Kokonaisuus ratkaisee. Toistoa kappaleessa on paljon ja jonkinlaisella tiivistämisellä Deadwing voisikin olla vielä tehokkaampi avausraita. Shallow on heviä. Ilmeisesti työskentely Opethin kanssa on tehnyt tehtävänsä. Pianolla pehmitetty kertosäe on hieno vastapaino runttaaville kitaroille. Lazaruksen eteenpäin vievä voima on kulkeva bassolinja. Ilman sitä kappale jämähtäisi imeläksi pianoballadiksi. Levyllä on siis runsaasti erilaisia tunnelmia. Tosin näissä samoissa tiloissa vierailtiin jo In Absentialla.

Deadwingin jokaisesta kappaleesta voisi kirjoittaa oman arvionsa. Se ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista. Musiikista pitäisi pystyä nauttimaan ilman sen kummempaa analysointia. Porcupine Treen kohdalla on toisin. Deadwingia on pakko pohtia usealta kantilta. Mitä Wilson haluaa tällä levyllä kertoa? Mikä on eri osien tarkoitus? Mikä oli bändin jäsenten panos lopputulokseen? Onnistuiko levy? Ja niin edelleen. Vielä levyn päätyttyäkin mieleen tulee ainakin yksi kysymys. Miksi Adrian Belewn on annettu soittaa pelkkää melua?

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit