Rainbow: Finyl Vinyl




Kasatessaan Deep Purplen uudelleen vuonna 1984, Ritchie Blackmore jäi velkaa Polydor levy-yhtiölle yhden Rainbow-levyn. Ritchien, Roger Gloverin ja manageri Bruce Paynen ajatuksena oli aluksi tarjota levyfirmalle bändin viimeisen keikan nauhaa. Uusi livelevy ei kuitenkaan kiinnostanut yhtiötä, vaan he halusivat hyvin menestyneen Best Of Rainbow 2LP:n kaltaisen menestystuotteen.

Finyl Vinyl on kasattu sellaiseksi sillisalaatiksi että siitä on vaikea pitää. Samoin sen julkaisuhistoria hirvittää. Alkuperäisestä tupla-LP:stä tehtiin 80-luvulla yhden levyn CD jättäen siitä kaksi livebiisiä pois. Kun sitten viisitoista vuotta myöhemmin nuo biisit lisättiin tuplaksi kasvaneeseen levyyn (pikkukuva), siihen ei lisätty mitään aiemmin julkaisematonta live materiaalia. Niinpä levy on yksi lyhimmistä 2CD, mitä maailma päällänsä kantaa. Mukaan olisi voinut laittaa lähes tunnin verran bonuksia vaikka vuosien 1982 ja 1984 videoilta. Tätä levyn myyntiä taatusti vauhdittanutta asiaa ei kukaan saanut kumminkaan aikaiseksi!!!

Levyn Ronnie James Dion ajan kaksi live biisiä tulevat kokoonpanon eräältä viimeisimmältä keikalta kesäkuulta 1978. BBC äänitti aikoinaan koko keikan ja lähetti siitä ainakin 50 minuutin tiivistelmän. Jostakin syystä Ritchie uudelleen äänitti tätä levyä kasatessaan soolon Man On The Silver Mountainiin. Kokoonpano ei ole tällä kiertueellaan ihan samassa iskussa kuin esim. vuosi aiemmin Münchenissä kuvatulla videolla, ja kun settikin on sama, ymmärrän tekijöiden haluttomuuden ottaa mukaan muuta materiaalia. 

Bonnetin ajalta kuullaan Down To Earthin sinkkujen B-puolet, Bad Girl (levyllä väitetään virheellisesti sen olevan ennenjulkaisematton) ja tammikuussa 1980 äänitetty Weiss Heim (levyllä väitetään äänitysvuodeksi 1981 ja rumpaliksi virheellisesti Bobby Rondinelli). Lisäksi kokoonpanolta on mukana Doningtonin 16.8.1980 keikalta ikävästi editoitu Since You Been Gone. Se lienee tämän levyn ainoa ennen julkaisematon kappale. Kyseiseltä keikalta kasattiin aikoinaan matkamuistolevy, jossa oli muistaakseni Rainbowlta biisit All Night Long ja Stargazer. Kyseinen keikka julkaistanee vuonna 2010 Down To Earth deluxe editionilla.

Valtaosa tämän levyn materiaalista on Joe Lynn Turnerin ajalta vuosilta 1981-1984. Jealous Lover, huhtikuussa 1981 äänitetty Can’t Happen Here -sinkun B-puoli on julkaistu varmaan bändin jokaisella kokoelmalla, niin hienosta biisistä on kyse. Itse sinkkubiisi Can’t Happen Here on mukana 2.5.1981 keikalta. Olisi kiva tietää miksi ja mihin tarkoitukseen keikka aikoinaan äänitettiin, ja missä nauhat mahtavat nykyään olla. Live Between The Eyes konserttivideolta mukaan on otettu Tearin’ Out My Heart, Stone Cold sekä Power. Kuten edellä kerroin, alkuperäinen idea oli ollut julkaista livelevy Rainbown viimeiseltä keikalta, Tokiosta 14.3.1984. Lopulta keikalta otettiin mukaan tälle kokoelmalle kaikkiaan viisi biisiä. Koko keikka on julkaistu Japanissa videona ja laserdisc (ja varmasti nykyään DVD:nä) joten mitään erikoisen harvinaista tavaraa ei tämä paketti tältäkään osin sisällä.

Kaikkiaan tämä julkaisu jätti aikanaan melko karvaan maun suuhun. Polydorilla oli kaikki mahdollisuudet korjata virheensä tehdessään siitä uusintajulkaisua vuonna 2007. Äänestä jaloillasi ja jätä tämä levy ostamatta. Se ei ole hintansa arvoinen.

Petri Myllylä

 

Petrin ylläoleva valitus Finyl Vinyl -kokoelmasta on täysin aiheellista. Aivan samoin kuin joihinkin levyihin lätkäistään tarra, joka varoittaa levyllä kuultavasta kielenkäytöstä, voisi joihinkin levyihin merkitä "contractual obligation album". Tosin tämänkin levyn olisi voinut toteuttaa kunnialla.

Levy-yhtiön päätös olla julkaisematta livelevyä parin vuoden takaisesta Rainbow'n viimeisestä keikasta oli aikoinaan täysin ymmärrettävä. Deep Purplen palattua lavoille Rainbow'n keikka olisi todennäköisesti kalvennut vertailussa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi useiden eri kokoonpanojen keikoilta koottu tupla oli jonkun mielestä järkevämpi vaihtoehto.

Kronologisesti etenevä livekattaus olisi ollut mahdollisesti hyvinkin toimiva ratkaisu. Nyt tämä ei ole sellainen. Dion aikaisen materiaalin niukkuus on anteeksiantamatonta. Gloverin mukaan vanhat keikkaäänitykset eivät olleet äänenlaadultaan kyllin hyviä, mutta mistä niitä sitten on myöhemmin löytynyt? Parin Bonnetin aikaisen studionauhoituksen sotkeminen livekappaleiden joukkoon on omituinen ratkaisu.

Vaikka tämän tuplan kuunteleekin ilman sen suurempia tuskia, niin se herättää epämiellyttävän ajatuksen. Miksi näiden keikkapätkien loppuosaa pantataan? Nyt tämä albumi kuulostaa lähinnä "tulevien keikkajulkaisujen esittelylevyltä".

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit