Rory Gallagher




Rory Gallagher hajotti hyvässä suosion myötätuulessa seilanneen Taste-bändinsä lokakuussa 1970. Sovitut keikat toki hoidettiin mutta 1971 alussa hän kasasi oman soolobändinsä. Vaikka kitaristi oli Tasten kiistaton musiikillinen johtaja, bändin johtajana toimi sen manageri Eddie Kennedy, jolla oli paremmat suhteen bändin rytmiryhmään kuin Rory'iin. Rory halusi eroon turhasta bändidemokratiasta ja palkkasi soolobändiinsä Tasten lämppärinä olleen Deep Joyn rumpalin Wilgar Campbellin ja vasta 17-vuotiaan basisti Gerry McAvoyn, joka tuli soittamaan Roryn eri kokoonpanoissa seuraavat 21 vuotta. Neljän kuukauden ikään ehtineen bändin ensimmäisessä yhteisessä sessiossa syntynyt esikoislevy julkaistiin toukokuussa 1971.

Vaikka Rory kuuluu omien suosikkikitaristieni joukkoon, olen kuunnellut tätä levyä jokseenkin harvakseltaan. Kitaristi paransi otettaan levy levyltä ja siksi hänen esikoisalbumi kuulostaa vielä hiukan epätasaiselta verrattaessa sitä vaikkapa jo seuraavaan Deuce-levyyn. Uskon että Mick Rockin kuvaaman hienon kannen sisällä oleva levy on kuitenkin aikanaan lisännyt Roryn faneja kuin karsinut niitä. Vaikka levyllä soi blues, on sen kokonaisilme kumminkin aivan muuta. Moni-ilmeisyys on kaunis sana, hajanainen ei niinkään. Käytän kuitenkin jälkimmäistä sillä loistavien bluespohjaisten rockbiisien lisäksi levyllä mennään paikoin todella lähelle jazzia sekoittaen siihen kansanmusiikkia. 

Vaikka Rory Gallagher LP ei ollut mikään lista-albumi, miehellä oli silti kysyntää ja jo ennen sen ilmestymistä tuore bändi kiersi Eurooppaa. Ranskan TV kuvasi kiertueen ensimmäisen keikan vappuaattona 1971 Pariisissa Olympia Theatressa. Täydelle salille soitettu keikka editoitiin kahteen lyhyeen lähetykseen. Nykyään 37 minuuttinen esiintymisen löytyy YouTubesta. Setissä olivat ainakin uuden levyn kappaleet Hands Up, Wave Myself Goodbye, I Fall Apart ja For The Last Time sekä levyltä pois tippunut It Takes Time sekä itselleni uusi tuttavuus, Muddy Water'in hidas blues It's The Same Thing. Ymmärtääkseni tätä esiintymistä ei ole koskaan julkaistu virallisesti videonauhalla tai DVD:llä.

Roryn levyt remasteroitiin ensimmäisen kerran 1990-luvun lopussa ja lähes kaikkiin julkaisuihin lisättiin myös bonusraitoja. Tällä levyllä ne ovat Muddy Waterin Gypsy Woman ja jo mainittu Otis Rushin It Takes TimeSony uusintajulkaisi levyn 2012 samoilla bonuksilla. Tällä kertaa uudelleen masteroidut levyt julkaistiin myös vinyylimuodossa, joiden masterointityö tehtiin erillään CD-tuunauksesta. Vinyylille ei ole suotta vaivauduttu laittamaan bonuksia. Yhtiö olisi voinut prässätä bonusbiisit singlelle jotta 3-4 kertaa kalliimman formaatin ostaja olisi myös saanut ne itselleen.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit