Rory Gallagher




Rory Gallagher hajotti hyvässä suosion myötätuulessa seilanneen Taste-bändinsä lokakuussa 1970. Sovitut keikat toki hoidettiin mutta 1971 alussa hän kasasi itsellen oman soolobändinsä. Vaikka kitaristi oli ollut Tasten kiistaton musiikillinen johtaja, bändin johtajana toimi sen manageri Eddie Kennedy, jolla oli paremmat suhteen bändin rytmiryhmään kuin Rory'iin. Rory halusi eroon turhasta bändidemokratiasta ja palkkasi soolobändiinsä Tasten lämppärinä olleen Deep Joyn rumpalin Wilgar Campbellin ja vasta 19-vuotiaan basisti Gerry McAvoyn, joka tuli soittamaan Roryn eri kokoonpanoissa seuraavat 21 vuotta. Rory testasi alkuvuodesta 1971 myös muita rytmiryhmä, mahdollisesti jopa Jimi Hendrix Experiencen parivaljakkoa Mitch Mitchelliä ja Noel Reddingiä, mutta päätyi lopulta kahteen tuttuun irlantilaismuusikkoon. Neljän kuukauden ikään ehtineen bändin ensimmäisessä yhteisessä sessiossa helmi-maaliskuussa kymmenessä päivässä syntynyt esikoislevy julkaistiin toukokuussa 1971.

Vaikka Rory kuuluu omien suosikkikitaristieni joukkoon, olen kuunnellut tätä levyä jokseenkin harvakseltaan. Kesällä 2021 julkaistu laaja superdeluxe laatikko muutti tilanteen ja olen sen hankittuani uppoutunut kuuntelemaan levyä ja sen sessioita useiden tuntien ajaksi. Kitaristi paransi otettaan levy levyltä ja siksi hänen esikoisalbumi kuulostaa vielä hiukan epätasaiselta verrattaessa sitä vaikkapa jo seuraavaan Deuce-levyyn. Uskon että Mick Rockin kuvaaman hienon kannen sisällä oleva levy on kuitenkin aikanaan lisännyt Roryn faneja kuin karsinut niitä. Voi myös olla että Rory ja Polydor Records halusivat uuden startin ja ehkä siksi levy pyrkii eroamaan niin selvästi kahdesta Taste LP:stä. 

Vaikka levyllä soi blues, on sen kokonaisilme kumminkin aivan muuta. Moni-ilmeisyys on kaunis sana, hajanainen ei niinkään. Käytän kuitenkin jälkimmäistä sillä loistavien bluespohjaisten rockbiisien lisäksi levyllä mennään paikoin todella lähelle jazzia sekoittaen siihen kantri- ja kansanmusiikkia. 

Vaikka Rory Gallagher LP ei ollut mikään lista-albumi, miehellä oli silti kysyntää ja jo ennen sen ilmestymistä tuore bändi kiersi Eurooppaa. Ranskan TV kuvasi kiertueen ensimmäisen keikan vappuaattona 1971 Pariisissa Olympia Theatressa. Täydelle salille soitettu keikka editoitiin kahteen lyhyeen lähetykseen. Nykyään 37 minuuttinen esiintymisen löytyy YouTubesta ja se löytyy myös kyseisen laatikon DVD:ltä. Setissä olivat ainakin uuden levyn kappaleet Hands Up, Wave Myself Goodbye, I Fall Apart ja For The Last Time sekä levyn sessioissa äänitetty Otis Rushin It Takes Time sekä itselleni uusi tuttavuus, Willie Dixonin Muddy Watersille kirjoittama hidas blues It's The Same Thing.

Roryn levyt remasteroitiin ensimmäisen kerran 1990-luvun lopussa ja lähes kaikkiin julkaisuihin lisättiin myös bonusraitoja. Tällä levyllä ne ovat Muddy Waterin Gypsy Woman ja jo mainittu Otis Rushin It Takes TimeSessioissa äänitettiin myös neljä vuotta myöhemmin hiukan eri sanoituksella julkaistu At The Bottom. Rory kertoi session jälkeen Sounds-lehden Royston Eldridgelle että materiaalia olisi ollut vaikka kahteen levyyn. Ehkä näin olikin mutta laajan superdeluxe julkaisun myötä on oletettavaa että niitä ei kuitenkaan lopulta sessiossa äänitetty.

Petri Myllylä / 07.10.2021


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit