Deuce




Rory Gallagher julkaisi marraskuussa jo toisen vuoden 1971 levynsä. Esikoiselevyn ilmestyttyä bändi keikkaili ahkerasti Euroopassa ja syksyllä jopa Yhdysvalloissa. Kitaristin toista soololevyä äänitettiin useammassa otteessa Lontoossa legendaarisen tuottajan Joe Meekin perustamalla Tangerina-studiolla. Tällä kertaa kitaristi oli onnistunut saamaan levylleen hyvin keikkamaisen soundin, ja ehkä siksi levy kuulostaakin edeltäjäänsä verrattuna elävämmältä ja lämpimämmältä. Esikoisjulkaisua paremmin onnistunut levy nousi myös Englannin top-40:een.

Molemmilla vuoden 1971 levyillä Roryn bändissä soittavat rumpali Wilgar Campbell ja basisti Gerry McAvoy. Vuodesta 1966 lähtien Rory oli luottanut kolmen miehen kokoonpanoon. Deuce jäi kumminkin tämän trion viimeiseksi studiolevyksi. Vaikka Roryn molemmat levyttäneet triot (Taste ja tämä) toimivat kohtuullisen hyvin, ja vaikka Deuce on innoittanut isoa joukkoa tulevia huppumuusikoita (kuten Judas Priestin Glen Tiptonia ja Kissin Ace Frehleytä) mielestäni se jää silti edeltäjänsä tavoin tulevien kvartettikokoonpanojen levyjen varjoon. Mutta kyllä minä tästä levystä silti diggaan, ihan folksävyisestä avausraidasta I'm Not Awake Yet alkaen. Aiempien vuosien tapaan levyllä on myös jazzsävyjä. There's A Light on Roryn tämän genren helmiä.

Sony uusintajulkaisi 2012 Rory Gallagherin yksitoista ensimmäistä albumia. Niiden edellisestä (CD-) julkaisukierroksesta ehti kulua vain 13 vuotta. Luojan kiitos tällä kertaa uudelleen masteroidut levyt julkaistiin myös vinyylimuodossa. Niiden masterointityö tehtiin erillään CD-tuunauksesta. Toinen suuri muutos edelliseen päivitykseen on että nyt pitäydyttiin alkuperäisjulkaisujen miksauksissa sekä kansitaiteessa. Vuoden 1999 painoksessa oli bonuksena biisi nimeltä Persuasion, joka löytyy nykyään Notes From San Franciscolta. Kappale äänitettiin San Franciscossa 1977 mutta Rory jätti tuolloin koko session julkaisematta.

Petri Myllylä

 

Petrin tavoin totean Deucen olevan edeltäjäänsä parempi albumi. Soundit ovat todellakin lämpimämmät, ja trio on ehtinyt hioutua hienosti yhteen soittavaksi joukoksi. Omia suosikkejani kappaleiden joukossa ovat Crest Of A Wave ja Don't Know Where I'm Going.

Deuce on Roryn studioalbumeista ainoa, josta omistan ainoastaan vuosituhannen vaihteessa julkaistun cd-version. Se onkin Photo-Finishin ohella ainoa levy, joka saatettiin cd-aikaan vasta tuolloin. Noin puolet levyn kappaleista löytyi kuitenkin kokoelmalta Between Belfast And Dublin, joten pystyn sanomaan ettei cd:n miksaus tunnu poikkeavan alkuperäisestä.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit