Tattoo




Jos joku kysyisi minulta minkä Rory Gallagher levyn hankkisi itselleen ensimmäiseksi artistilta, vastaisin todennäköisesti Tattoo. Levy on myös useimmin mainittu Gallangher-suosikki kysyttäessä nuorempien muusikoiden vaikutteita. Esim. Joe Bonamassa on maininnut tämän levyn yhdeksi suosikeistaan.

Oma alkuperäinen vinyylini oli jo divarista ostettaessa kulunut, ja kun soitin sitä itsekin paljon, vaihdoin sen ilomielin Sonyn huhtikuussa 2012 julkaisemaan uusintapainoksen. Vertaillessani kahden eri aikakauden levyprässäyksiä toisiinsa, tajusin etten ole sellainen kultakorva että löytäisin niistä havaittavia eroja. 

Todennäköisesti myös Rory oli tyytyväinen levyyn sillä useat Tattoon biisit päätyivät myös keikkasettiin. Pari kuukautta levyn ilmestymisen jälkeen Irlannin kiertueella äänitetyistä keikoista kootulle levylle tulivat levyn ykköspuolen starttaavat Tattoo'd Lady ja myöhemmin Joe Bonamassan coveroima Cradle Rock sekä kakkospuolelta Who's That Coming ja oma Tattoo-suosikkiraitani A Million Miles Away. Tatto'd Ladyn lisäksi nostan levyn kolmen kärkeen svengaavan kevyen They Don't Make Them Like You Anymore, jossa edellisellä levyllä kokoonpanoon tullut kosketinsoittaja Lou Martin pääsee hyvin esille.

Tattoo remasteroitiin ensimmäisen kerran vuonna 2000 kahdella bonusraidalla. Niistä  liveveto Just A Little Bit oli mukana vain koska se ei mahtunut Irish Tour '74 CD:lle. Koska liveraita saatiin 2012 mahtumaan toistamiseen remasteroidulle Irish Tourille, uuden Tattoon:n bonuksena on pelkästään Tucson, Arizona (levyn kannessa väärin kirjoitettu Tuscon, Arizona).

Petri Myllylä 

 

Päästetäänpä kerrankin lukija helpolla. Yhdyn ylläolevaan Petrin mielipiteeseen sataprosenttisesti!

Heikki Heino

 

Rory Gallagherin vuoden 1973 satoa edustavista pitkäsoitoista jälkimmäinen, Tattoo on hänen varhaisemman soolotuotantonsa ehkäpä kaikkein tasokkain albumi. Jo sen edeltäjä Blueprint sisälsi Walk on Hot Goalsin, Seventh Son of the Seventh Sonin ja Daughter of the Evergladesin kaltaisia täysosumia, mutta sen seuraajalla Rory yhtyeineen pisti vielä astetta paremmaksi.
Gallagherin taustayhtye oli hitsautunut mainioon kuosiin ja pitkäsoitto sisältää useita klassikkotasoisia kappaleita. Sellaisiin lukeutuvat ainakin sielukkaan kitaroinnin ja vokalisoinnin kombinaatio, avausraita Tattoo’d Lady ja riffijärkäle Cradle Rock, jossa Roryn lisäksi myös kosketinsoittaja Lou Martin pääsee sooloilemaan oikein olan takaa.

Tattoon koskettavin raita on kuitenkin liki pitäen veret seisauttavan upea slovari A Million Miles Away, joka tekstinsä melankolisuudessa sisältänee myös ripauksen totuutta. Livin’ Like A Trucker ja Sleep on a Clothes Line edustavat moitteettomasti svengaavaa bluesrockia, They Don’t Make Like You Anymore tarjoaa musiikillista nyanssikkuutta ja 20:20 Vision sekä Who’s That Coming osoittavat myös akustisen puolen olleen Rorylla erittäin hyvin hallussa.
Ärhäkkä Admit It päättää vähintään Roryn tuotannon top viitoseen pääsevän pitkäsoiton sopivan revittelevissä tunnelmissa. Tattoota Gallagherin diskografiassa seurasivat arvostetut studioalbumit Against the Grain ja Calling Card, joista jälkimmäisen tuottajana esittäytyi Roger Glover. Roryn 1970-luvun viimeiset pitkäsoitot Top Priority ja Photo-Finish kallistuivat ajoittain hardrockin suuntaan.

Vaikka Gallagherin laadukkaimmat levytykset sijoittuvat vuosien 1973-76 väliselle ajanjaksolle, oli todella ahkerasti keikkaillut Rory lavaesiintyjänä kyseisen vuosikymmenen lopussa kaikkein vitaalisimmillaan.

Pertti Pulkkanen


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit