Against The Grain




Vaikka Rory Gallagherin nimi tuli itselleni tutuksi jo nuoruudessani 80-luvulla, ostin Against The Grain LP:n itselleni saksalaisesta divarista vasta vuonna 2010. Heikki Heinon innoittamana hyllyyni oli ilmestynyt edellisen 10 vuoden aikana useita Rory Gallagherin remasteroituja CD-levyjä. Against The Grain oli kuitenkin itselleni tuttu vain siltä osin kuin sen biisejä oli mukana Rockpalast ja Montreux videoboxeilla.

Jos Roryn edellinen studiolevy Tattoo on takuuvarmaa työtä, sitä samaa voi sanoa Against The Grainista. Let Me In on ehkä Roryn levyjen vahvin avausraita. Koko A-puolisko on niin vahva että jos B-puoli olisi samanlainen, albumia kutsuttaisiin Klassikoksi. 

Hyllyssä oleva saksalainen vinyyli on innostanut minua kuuntelemaan levyä juuri analogisena enkä ole jaksanut paneutua 1999 julkaistun CD:n uuteen miksaukseen. Vuoden 2012 CD:tä en ole kuullut sitäkään vaikka sen sanotaan alkuperäisine kansineen olevan soundeiltaan lähempänä originaali vinyyliä. Molemmissa painoksissa on samat bonukset eli Cluney Blues ja My Baby, Sure. Sessioissa tallentui nauhalle myös sähköinen versio Garry Westin bluesista Nothin' But The Devil. Biisi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 Top Priority CD:n bonuksena, mutta en ole koskaan tätä saksalaista painosta kuullut joten en tiedä onko kyseessä 1975 vai 1979 versio. Saman biisin akustinen versio liitettiin vuonna 2000 (ja 2012) Jinx-levyn remasteroidulle CD:lle.

Petri Myllylä / 10.6.2019

 

Nelimiehinen yhtye on tässä parhaimmillaan, ja muutamat cover kappaleet on toteutettu komeasti. Tältä levyltä löytyvä Leadbellyn säveltämä Out On The Western Plain muodostui odotetuksi osaksi Roryn konsertteja, enkä pysty kuvittelemaan kenenkään kykenemään tekemään tästä kappaleesta parempaa versiota. Myös The Artwoodsinkin coveroima I Take What I Want todellakin kulkee tämän kokoonpanon käsittelyssä.

Against The Grain on julkaistu kahtena erilaisena cd-versiona. Alkuperäinen painos noudattelee lp:n miksausta, mutta vuoden 1999 remasteroidussa versiossa muutamassa kappaleessa on selviä eroja. Kansiensa puolesta painokset erottaa toisistaan helposti, mutta vasta vanhassa kunnon vinyylipainoksessa lähikuva Roryn kolhiintuneesta Stratocasterista pääsee todella oikeuksiinsa.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit