Taste: I




Nuorena miehenä 80-luvulla eräs ystäväni kehui minulle Rory Gallegheria. En tuolloin ollut kuitenkaan vielä vastaanottavainen irlantilaiskitaristin musiikille. Oikeastaan vasta tämän arvion toisen kirjoittajan Heikin innostuksen myötä 90-luvun lopussa aloin kiinnostua Roryn urasta siinä määrin että bändi nimeltä Taste tuli itselleni tutuksi.

Taste ei ollut samalla tavalla Roryn bändi kuin hänen soolouran aikaiset ryhmät. Toki kaikki biisit tehnyt laulava kitaristi ohjasi bändiä musiikillisesti, mutta sitä johti manageriporras. Yhä edelleen on epäselvää miksi bändin rytmiryhmä vaihdettiin vain hetkeä ennen esikoisalbumi Tasten syksyllä 1968 tehtyjä äänityksiä. Alkuperäinen trio oli toiminut kaksi vuotta, äänittänyt sittemmin julkaistun demoalbumin ja esiintynyt pienemmillä ja isommilla lavoiilla.

Muistan lainanneeni tämän albumin 1992 cd-painoksen kirjastosta, mutta en enää muista millaisia ajatuksia tuo ensikuuntelu minussa synnytti. Paljon myöhemmin varastin levyn datan netistä ja kuuntelin vuosia sitä niin heikkolaatuisena tiedostona. Niinpä olin lentää persukselleni kuunneltua albumin vuonna 2015 remasteroitua versiota. Se löytyy 4CD:n boxilta I'll Rememeber. Boxin ykköslevyn bonuksena on kuudesta sen kappaleesta olevat vaihtoehtoiset versiot.

Vinyyli-innostuksen myötä aloin joskus vuonna 2010 etsimään levystä hyvälaatuista kopiota. Siihen meni yli viisi vuotta. Amerikkalainen LP on kansistaan kulunut mutta niiden välistä löytyy hienosti säilynyt vinyyli, jota kuunnellessa ei voi kuin hämmästellä millaisen esikoisalbumin Rory Gallagherin bändi on tehnyt. Ei ollut mikään ihme että Polydor sai buukattua Tasten Eric Claptonin ja Steve Winwoodin Blind Faithin ensimmäiselle ja ainoalle USA kiertueella kesällä 1969. Kuusiviikkoinen kiertue auttoi varmasti bändin keväällä ilmestyneen esikoislevyn myyntiä.

Petri Myllylä

 

1960-luvun lopussa musiikkimaailmaan alkoi ilmestyä enemmänkin bluesia raskaammalla otteella käsitteleviä ryhmiä, mutta jo parin vuoden ikäinen Taste ei ollut pelkkä ajan henkeä haistellut trio. Yli puolet levyn materiaalista on Rory Gallagherin käsialaa, ja bluesvaikutteet tuntuvat luonnollisilta.

Levyn aloitusraita Blister On The Moon on hyvä, mutta itselleni levyn kohokohta on kahdeksanminuuttinen Catfish. Kappale kuulostaa todella ilkeältä, ja tyyliltään se sopisi vaikkapa Led Zeppelinin alkupään levyille.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit