New York 11.11.1978




Radioasema King Biscuit Flower Hour äänitti 1970, -80 ja -90 -luvulla Amerikassa kymmenien eri bändien keikkoja ja lähetti niitä satojen eri radiokanavien välityksellä samanaikaisesti jopa miljoonille amerikkalaisille kuulijoille. Tämäkin Flower Hour keikka on pienellä rahalla kuunneltavissa Concert Vaultin nettisivuilta.

Radio äänitti myös Roryn kaksi edellisen illan esiintymistä samalla klubilla, mutta tämä keikka on näistä kiinnostavin, koska se esittelee keikoista laajimmin kuukautta aiemmin ilmestyneen Photo-Finish -levyn materiaalia. Tosin seitsemäntoista biisin setti kostuu enimmäkseen tutuista bluesklassioista ja albumiraidoista. Itse pidän enemmän Roryn aiemman nelimiehisen bändin konserttiäänityksistä kuin takaisin trioksi muuttuneen bändin tallenteista. Mutta kyllä tämäkin keikka minulle maistuu.

Illan keikasta saisi loistavan 140 minuuttisen kahden CD:n paketin kun siihen lisäisi edellisen illan esityksestä kolme biisiä. Tällainen levy dokumentoisi paria vuotta myöhemmin julkaistua Stage Struck -liveä laajemmin bändin lavaesiintymisen.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit