Photo-Finish




Vaikka tutustuin lapsuuden kaverini luona Rory Gallagherin musiikkiin jo 1980-luvun alussa, oli viime vuosituhannen lopulla ostamani Photo-Finish ensimmäinen Rory-levy. Se oli yksi niistä, jotka päätettiin 90-luvun lopulla remasteroinnin yhteydessä myös uudelleen miksata. Merkittävin muutos alkuperäiseen vinyyliin verrattuna oli yhden lisäsäkeistön ilmestyminen Overnight Bagiin. Ostettuani vuosia myöhemmin levyn vinyylipainoksen, pääsin vihdoinkin vertailemaan sen kahta eri miksausta. Ja kyllä minun on todettava ystäväni Heikki Heinon tapaan vinyyliversion olevan näistä kahdesta eläväisempi ja nautittavampi. 

Roryn aiempi kvintetti lopetti toimintansa huhtikuussa 1978, vähän sen jälkeen kun kitaristi päätti olla julkaisematta San Franciscossa loppuvuodesta äänitettyä albumia (se julkaistiin lopulta 2011). Sen jälkeen Rory ja basisti Gerry McAvoy järjestivät koesoittoja. Yksi sinne saapuneista oli edellisessä triossa 70-luvun alussa soittanut Wilgar Campbell, jonka kanssa soitto ei kuitenkaan enää toiminut samalla tavalla kuin aiemmin. Hommaa tarjottiin myös bändiin myöhemmin tulevalle Brendan O'Neilille mutta hänellä oli menossa jazz-kausi eikä hän halunnut hommaa. Lopulta rumpaliksi löytyi Sensational Alex Harvey Bandista Ted McKenna. Levyn nimi oli Roryn heitto siitä, että albumin nauhat tulivat luovutettua levy-yhtiölle aivan viime tipassa. Suomeksi levyn nimi tarkoittaa maalikameraratkaisua.

Saksalaisen tuottajalegenda Dieter Dierksin studioilla purkitettu levy on todella mainio. Kappaleet ovat onnistuneita, ja vaikka tyylilaji vaihteleekin kappaleesta toiseen, ei vaikutelma silti ole epäyhtenäinen. Omia suosikkejani ovat Shin Kicker, Shadow Play sekä jo 1977 purkitetut Brute Force & Ignorance ja Overnight Bag. Kolmen ensimmäisen kohdalla mieltymykseni tosin johtuu siitä, että pari vuotta myöhemmin julkaistulla livelevyllä Stage Struck kuullaan niistä loistavat versiot.

Tätä kirjoittaessa minulla on levystä Sonyn 2012 julkaisema uusi vinyyliprässäys. Onneksi tällä kertaa pitäydyttiin alkuperäisjulkaisun miksauksessa sekä kansitaiteessa (vaikka esittäjän nimen fonttikokoa onkin reilusti kasvatettu). Sekä 1999 että 2012 CD sisältää kaksi hyvää bonusta Photo-Finishin sessioista. Vinyyleille näitä ei ole suotta vaivauduttu laittamaan. Ne olisi hyvin voinut julkaista vaikka singlenä. Varsinkin kun vinyylin hinta on kolme-neljä kertaa CD:n hinta.

Petri Myllylä /10.6.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit