Stage Struck




Heikin alla olevan Stage Srtuck arvion usein lukeneena nappasin berliiniläisestä divarista kainalooni levyn alkuperäisen US-painoksen. Valitettavasti siihen ei lisätty pikkuvan Englannin painoksen mukana ollutta bonussingleä. Pari vuotta myöhemmin löysin lopulta englantilaisen painoksen ja pääsin kuuntelemaan myös singlen.

Lisäksi löysin YouTubesta kaksi saman aikakauden televisiokeikkaa, 29.3 Pariisissa soitettu reilun puolen tunnin setti tulee samalta ajalta kuin levylle valitut biisit ja viisi kuukautta myöhemmin kuvattu tunnin mittainen Zurich tulee sekin ajalta ennen livelevyn julkaisua.

Petri Myllylä

 

Tästä alkoi Rory-fanitukseni!

Rory Gallagherin kolmas livelevy Stage Struck sai bluesrock-kitaristin kuulostamaan lähes heavymieheltä. Levyn pari alunperin pianisti Lou Martinin kanssa levytettyä kappaletta sai triokäsittelyssä melkoisen määrän aggressiivisuutta, joka ei oikeastaan haittaa ollenkaan.

Myös tästä levystä löytyy useita erilaisia versioita. Alkuperäisellä vinyylillä oli mukana kaksi lisäbiisiä sisältänyt single, ja kasetilla nuo singlen kappaleet oli lisätty siististi A-puolen loppuun ja B-puolen alkuun. Itse hankin aikoinaan omituisen uusintapainoksen, jossa toiseksi levyksi oli pantu Live! In Europe vuodelta 1972. Samanlaista tuplaa löytyi myös cd-versiona. Stage Struckin tuoreimmalla cd-painoksella on lisäbiisejä, jotka on sotkettu ainakin allekirjoittanutta "puristia" ärsyttävästi vähän sinne sun tänne. Mikäli et ole kuullut levyn alkuperäistä versiota, niin tuskin asia häiritsee. Levyn musiikki on joka tapauksessa menevää rockia loistavalta kitaristi-laulajalta.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit