Live At Montreux 1979 (DVD)




Rory Gallagher hajotti pitkäikäisen bändinsä allkuvuodesta 1978. Samalla heidän valmiiksi äänitetty (ja vuonna 2011 julkaistu) studiolevy hyllytettiin. Uuteen trioon tuli vanhan bändin basisti Terry McAvoy sekä uutena miehenä Alex Harvey Bandistä (ja tuleva Michael Schenker Group) Ted McKenna. Väitetään, että Roryn kimmoke palata suoraviivaisemman rock 'n' rollin pariin olisi syntynyt hänen nähtyä Sex Pistolsin keikka.

Vuoden 1978 syksyllä julkaistu, Roryn seitsemäs studiosoololevy Photo-Finish oli tämän heinäkuussa kuvatun keikan aikana kitaristin tuorein julkaisu vaikka syyskuussa julkaistava Top Priority olikin jo purkitettu. Valitettavasti The Definitive Montreux Collection tupla-DVD:llä on vain viisi biisiä vuoden 1979 esiintymisestä. Olettaa voi että Eagle julkaisee aikanaan Roryn viisi Montreux-keikkaa samanlaisessa CD-boxissa kuin Gary Mooren vastaavat.

Eagle on valinnut videolle neljän Photo-Finish biisin lisäksi Roryn akustisella kitaralla soittaman Too Much Alcohol. Miehen hurjasta improvisoinnista ja taidokkaasta slide-kitaroinnista huolimatta tällainen lyhyt setti jättää itseni hiukan hämilleen. Varsinkin kun viimeisen Shadow Playn aikana kitaristi hyppää yleisön joukkoon soittamaan. Syntyy käsitys, että keikka on ollut todella intensiivinen ja suhde yleiöön erityisen lämmin. Ehkä Roryn veljen Donaldin ja muiden julkaisun takana olleiden tuottajien ajatuksena on ollut että kuuntelija katsoo putkeen vähintäänkin yhden levyllisen Montreux-keikkoja. Itse haluaisin mielummin katsoa yhden esiintymisen kerrallaa.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit