Rockpalast 1979 (DVD)




Kolmen DVD:n paketissa tämä keikka on jaettu valitettavasti kahteen osaan. Paketin kakkoslevyn avaa keikan pitkä encore, jolloin lavalla nähdään myös aiemmin illalla esiintynyt Frankie Miller, kenen kanssa heitetään laulajan tekemä Walkin' The Dog (josta myös Hurriganes on tehnyt coverin), minkä jälkeen bändi vetää triona Frankie Fordin biisin Sea Cruisen ennen kuin Milleri palaa lavalle parin Chuck Berry -klassikkon ajaksi.

DVD-paketin levyllä kolme on illan perussetti, jossa on mukana hiukan yllättäen vain kolme uuden Photo-Finish -levyn raitaa mutta kylläkin kaksi tulevan Top Priority -levyn raitaa. Näistä Hell Cat tosin julkaistiin vasta levyn vuoden 1999 remasterilla. Mielenkiintoista on se, että bändin lähdettyä vihdoin syyskuussa 1979 julkaistun studiolevyn jälkeen kiertueella, levyllä ja tämän keikan setissä ollut Off The Handle oli setissä harvakseltaan (mutta se soitettiin joulukuussa 1979 ja päätyi vuonna 2011 julkaistulle Notes From San Francisco -livelle).

Setissä on luonnollisesti enimmäkseen sellaisia Roryn suosikkibiisejä kuten vuoden 1976 ja 1977 esiintymisissä kuultu Secret Agent sekä jo Irish Tour '74 livellä kuullut Too Much Alcohol, A Million Miles Away ja Tattoo'd Lady, mutta myös harvemmin kuultuja biisejä kuten traditionaalinen Roberta (joka löytyy myös BBC-levyltä) ja jo mainittu out-take Hell Cat. Keikan keskivaiheilla heitetty akustinen osuus päättyy mandoliinilla soitettuun Going To My Hometowniin.

Vaikka kaikkien Rockpalast-keikkojen toteutus on aikansa huippulaatua, ei tämän setin ostaja saa verrata sitä nykyajan HD-julkaisuihin. Jos katsoja jättää hifistelyn syrjään, hän saa nauttia viidestä hienosta keikasta Roryä diggailevien saksalaisten bailatessa villisti bändin mukana. Tämä 1979 keikka soisi tulevan julkaistuksi myös tavalla tai toisella audiomuodossa. (Itse kun en osaa purkaa DVD:n ääntä).

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit