Beatin' The Odds




Myin vuonna 1985 pois lähes koko vinyylikokoelmani saatuani CD-soittimen ostosta itselleni digikuumeen. Muistini mukaan en omistanut Beatin' The Odds'ia vaan olin äänittänyt sen itselleni kasetille. Joka tapauksessa tuo kasetti hävisi joskus 80-luvulla ja levy painui samalla unholaan. Innostuin bändistä uudelleen 2000-luvulla ja hankin heidän tuotannon ensiksi tiedostomuodossa. Beatin' The Odds LP tuli vastaan musiikkimessuilla 2011 ja näin pääsin sen omistajaksi ensimmäistä kertaa.

Bändin uusi keulakuva Jimmy Farrarin onnistuu vaikeassa saumassa. Hänen vahva ja karismaattinen ääni on kaukana alkuperäislaulajan Danny Joe Brownin syvästä soundista, mutta omalla tavallaan myös Farrerin ääni on raskaan rockin ykköskastiin kuuluva. Ennakko-odotukset eivät taatusti osanneet odottaa bändiltä näin hyvää levyä heti laulajan vaihduttua. Koska levyllä ei ole sen nimikappaletta lukuunottamatta isoja hittejä sitä pidetään usein vähemmän merkittävänä Molly-levynä. Toinen syy tähän vääryyteen lienee se että Farrarin kahden levyn Molly-uran kakkonen, seuraavan vuonna julkaistu Take No Prisoners on pahuksen loistava levy ja siihen verrattuna tämä jää kyllä uuden kokoonpanon harjoituskappleeksi. Sen unohduksiin painunut biisi, The Rambler on minusta yksi bändin uran hienoimpia hetkiä. Ja kun levylle ei ole sattunut yhtää hävettävän heikkoa biisiä, voi tätä levyä suositella kaikille bändistä pitäville.

Rock Candy julkaisi levystä vuonna 2009 remasteroidun painoksen. Siinä on mukana neljä biisiä vuonna 1980 julkaistulta kuuden biisin mittaiselta radiopromo-EP:ltä. Vaikka vinyylilevy on itselleni mieluinen, voin silti suositella Rock Candyn upeasti soivaa CD:tä. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit