Take No Prisoners




Danny Joe Brown on usealle Molly-fanille yhtä oikeutetusti bändin ykkösvokalisti aivan kuin esimerkiksi Ian Gillan Deep Purplessa tai Ozzy Osbourne Black Sabbathissa näiden bändien faneille. Tästä huolimatta Molly Hatchetin toinen laulaja Jimmy Farrar omaa samalla tavalla laajan ihailijajoukon kuin David Coverdale tai Ronnie James Dio mainituissa orkestereissa. Itse tutustuin bändiin aikana jolloin tämä toinen Farrar-levy oli bändin uusin julkaisu. Neljän levyn jälkeen molemmat miehet olivat esiintyneet kahdella levyllä. Itse olen aina pitänyt Jimmyä näistä kahdesta herrasta parempana hardrock-vokalistina.

Take No Prisoners on bändin kakkoslevyn Flirtin' With Disasterin rinnalla sen ehdottomasti vahvin kokonaisuus. Prisonersin avausraita Bloody Reunion, naislaulajan kanssa hiukan Meatloafin tyyliin duetoitu Respect Me In The Morning ja mahtava cover Long Tall Sallysta ovat omia suosikkejani. Näiden lisäksi Lady Luck ja Don't Mess Around ansaitsevat raskaasta etelän rokista kiinnostuneen kuulijan huomion.

Ymmärtääkseni noin puoli vuotta levyn ilmestymisen jälkeen keväällä 1982 bändi ajautui henkilöriitoihin, jotka johtivat lopulta alkuperäisen laulajan paluuseen bändiin samalla kun pitkään bändissä soittanut basisti Banner Thomas sai antaa tilaa uudelle miehelle.

Myin aikoinaan digikärpäsen puraisemana pois 1982 ostamani Take No Prisoners'in, mutta hankin sen itselleni uudestaan syksyllä 2011, ja melko tarkalleen kaksi vuotta myöhemmin vaihdoin hyvälaatuisen hollantilaisen levyn samoin laadukkaaseen alkuperäiseen amerikkalaisvinyyliin. 

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit