The Game




Valtava Queen-hitti, rankkaa discobiittiä käyttävä Another One Bites The Dust on allekirjoittaneen varhaisin kontakti jo edellisellä vuosikymmenellä paljon hittejä tehneeseen bändiin. Tuo biisi keikkui peräti 31 viikkoa USA:n top-100:ssa myyden lopulta 3 miljoonaan kappalette. Tosin muistan ennen biisiä nähneeni heidän edellisen hittinsä skandaalimaisen mainosjulisteen, jossa joukko leveäahterisia naisia on nousemassa polkupyörien selkään. Kyseinen single Fat Bottomed Girls/Bicycle Race tuli itselleni tutuksi vasta vuosia kansikuvansa jälkeen.

The Game -levy tuli levyhyllyyni vasta 2013. Siihen tutustuminen oli itselleni todella helppoa sillä sitä kuunnellessani tajusin tuntevani vähintäänkin etäisesti kaikki sen kappaleet. Muistin erään ystäväni sitä aikanaan kuunnelleen ja ehkä se soi joskus kun olin hänen luonaan. Oma suosikkini tältä selvästikin uutta suuntaa hakeneelta levyltä on Englannissa kahdeksan kuukautta ennen levyä lokakuussa 1979 julkaistu Crazy Little Thing Called Love. Freddie Mercuryn simppeli rock on hulvattoman hieno, aivan kuten siitä tehty video. Kerrottakoon siitä sen verran että Freddietä liehittelevät tanssijoista kaksi on naista ja kaksi miestä. Biisin yhteydessä bändillä oli tapana soittaa keikoillaan muutama samantyylinen, aito 50-luvun rock-kappale. Sitä vastoin levyn toinen single, sekin lähes puoli vuotta ennen levyä julkaistu Save Me ei kuulu omiin suosikkeihini. Albumin päätöskappale on omaan makuuni aivan liian imelä. Kaksi muuta singlejulkaisua Play The Game ja jo mainittu Another One Bites The Dust kuuluvat Queenin parhaimmistoon nekin ja tekevät samalla The Game -levystä yhden bändin kiinnostavimmista julkaisuista.

The Game -levyn kymmenestä kappaleesta peräti neljä päätyi seuraavana vuonna julkaistulle Greatest Hits -kokoelmalle. Hienosti Queenin laveilmettä ja animaatiota sisältävä Play The Game on videokokoelman Greatest Video Hitsin parhaimmistoa. Singlen b-puoli A Human Body ei ollut mukana albumilla mutta se löytyy esimerkiksi 2011 remasteroidun CD:n bonuslevyltä. Neljä vuotta myöhemmin julkaistu 18 LP:n boxi Queen Studio Collection sisältää kaikki bändin studiolevyt, mutta ei mitään extroja. Albumin kannen kanssa samanvärinen hopeinen vinyyli on tyylikkään näköinen. Levystä julkaistiin vuonna 2003 DVD-monikanavamiksaus, jolla ei ole mukana mitään videokuvaa tai muuta bonusmateriaalia.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit