Colosseum II: Electric Savage




Colosseum II ensimmäisen levyn menestys oli levy-yhtiölle Bronzelle iso pettymys. Levymoguli Garry Bron yritti ohjata bändiä kaupallisempaan suuntaan. Heinäkuussa 1976 äänitetty kolmen biisin demo sisälsikin esimerkiksi Gary Mooren hienosti laulaman voimaballaadin Rivers. Tästä huolimatta demo jäi bändin viimeiseksi Bronzen rahoittamaksi hankkeeksi.

Bändin toinen levy äänitettiin lopulta joulukuussa 1976. Kokoonpanosta oli jo aiemmin heivattu laulaja, joten levyn harvat vokaalisuoritukset olivat Gary Mooren hoidossa. Kolmesta Collosseum II fuusiojazz -levystä Electric Savage on minusta kaikista tylsin. Tällä tarkoitan, että myös kaksi muuta levyä ovat ainakin paikoin tylsiä. Don Aireyn kosketinsoittimet ovat paikoin pääosissa yhdessä rumpali Jon Hisemanin lennokkaan soitannan kanssa. Ennen albumin julkaisua kesäkuussa 1977 Gary Moore kiersi kaksi kuukautta Yhdysvaltoja Thin Lizzyn varakitaristina lämmitellen esimerkiksi tuolloin kovassa kiidossa kohti maailman ykkösbändiä ollutta Queenia.

Electric Savagen etsiminen on työlästä, ja sen pienet CD-painokset ovat käytettyinäkin hyvin hinnakkaita. Jos haluat tutustua fuusiojazziin, kokeile esim. Deep Purple kitaristin Tommy Bolinin soittoa Billy Cobhamin Spectrum levyllä. Progeosasto löytyy hyllystä Genesis, ELP, Pink Floyd, Yes. Gary Moore toki hoitaa erinomaisesti osuutensa tässäkin kokoonpanossa, mutta vuodet 1974-1978 eivät ole miehen kiinnostavimpia.

Petri Myllylä

 

MCA:n julkaisema Electric Savage on syntyaikaansa nähden outo levy. Bändi on tiukka ja soittaa vaivattoman kuuloisesti nopeita melodioita, tai ehkä paremminkin sävelkulkuja, sillä eipä näitä tavallinen mattimeikäläinen pysty viheltelemään. Tällainen "jazz-rock" oli kuitenkin enemmän 1970-luvun alun kuin jälkipuoliskon musiikkia. Tällainen musiikki todella vaatii keskittymistä, pelkkänä taustamusiikkina se ei toimi.

Noin puolet tällä levyllä kuultavista kappaleista on julkaistu sittemmin osana Gary Mooren kokoelmalevyjä, joiden materiaali on napsittu Mooren Back On The Streetsiltä ja Colosseum II:n levyiltä. Silti ainoastaan Desperado on sellainen kappale, jonka muistan kuulleeni aiemmin. Se ehkä kertoo kuinka kimuranttia ja vaikeaselkoista tämän albumin materiaali on. Colosseum II:n muihin levyihin verrattuna tämä ei silti ole aivan yhtä sekava. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että kappaleet on äänitetty nopeasti (levykannen mukaan seitsemässä päivässä) heti kiertueen jälkeen.

Kappaleiden nimissä on yksi selkeä viittaus Don Aireyn tulevaisuuteen. Albumin päättää Intergalactic Strut - tähtitieteestä kiinnostunut Don levytti 2000-luvulla sooloalbumin A Light In The Sky, jonka inoittajana oli avaruus.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit