Live At The Rainbow '74 (audio & video)




Queen kuvasi ja äänitti jo maaliskuussa 1974 Queen II kiertueen Rainbow-teatterin keikan, mutta suunniteltu keikkalevy jäi tuolloin julkaisematta. Kahdeksan kuukautta myöhemmin bändi oli jälleen astetta isompi ja suositumpi. Tuolloin kuvattiin kaksi peräkkäistä esiintymistä samassa teatterissa. Suunniteltu julkaisu siirtyi vuoteen 1992, jolloin itse näin sen ensimmäisen kerran (VHS-videokasetilta). Valtettavasti vajaan tunnin mittaisen nauhan ääniraita oli mono ja paikoin kuva ja ääni oli huonosti synkronoitu. Vuoden 2014 julkaisu ei ole laadultaan täydellinen, mutta se on paljon videonauhaa parempi ja suositelta hankinta bändin fanille.

Vuoden 2014 julkaisu (siis mikään niistä) ei identifioi äänitys- ja kuvauspäivää, mutta yleisöäänityksiä vertailemalla on todettu keikan tulevan marraskuun 19. päivältä mutta osa kuvamateriaalia tulee seuraavalta illalta. Markkinoilla on tarjolla useita hienoja Queenin 80-luvun esiinytymisiä ajalta jolloin he olivat maailmanluokan bändi. Live At Rainbow '74 dokumentoi kovassa nousussa olevan nuoren bändin keikan. Se on heidän ensimmäinen koko keikan mittainen kuvatallenne. 

Itselläni on tämä keikka sekä videona (BD) että audiona (LP), mutta useimmiten olen kuunnelliut sitä Spotifystä. Parin vuoden tauon jälkeen istahdin TV:n ääreen ja katsoin sen siitä jälleen nauttien. Erityisesti huomasin kiinnittäväni huomioni Freddie Mercuryn esiintymiseen, ehkä hiukan aiemmin nähdyn Oscar-voittaja elokuvan johdosta. Bändin ja erityisesti Freddien esiintyminen on teatraalista, hauskaa ja viihdyttävää. Hän ei kuulosta aivan yhtä hyvältä kuin myöhemmissä äänityksissä mutta bändi on näyttävyydessään huikea. Enkä tarkoita tällä valoja tai muuta rekvisiittaa vaan jokaisen kaverin pukeutumista ja olemusta. He tarjoavat show'n joka uppoaa jopa kyyniseen, kaiken nähneeseen rock-faniin.

Petri Myllylä / 4.4.2019


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit