Marching To Mars




Little White Lie -singlen b-puolelta löytyy 1997 sessioiden Montrose-raita Rock Candy, jolla soittaa alkuperäisen bändin nelikko.

Petri Myllylä

Kun Sammy Hagar erosi tai erotettiin Van Halenista, riippuu tarinan kertojasta, hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan meni studioon tekemään soololevyn jolla omien sanojensa mukaan pyyhki Eddien ja kumppanit pöydältä. Marching to Mars on tuo levy. Hagarin kanssa voi olla samaa mieltä. Tämä on tuohon päivään mennessä paras soolotuotos jonka Redrocker on saanut aikaiseksi.

Vaikka levyn taustalla on paljon vihaa ja turhautumista, kappaleet kuulostavat rennoilta ja vaivattomasti kulkevilta. Vakavista teemoista huolimatta, huumoriakaan ei ole unohdettu. Toki mukana on raskastakin bluesin suuntaan kallellaan olevaa vääntöä, mutta sekään ei ole mitenkään ahdistavaa. Musiikissa on kaikkea sitä mitä Hagarin on totuttu tarjoilevan. Laulaminen on vahvaa ja  tulkinnat ovat väkeviä. Kappaleissa on ihan erilaista tunnetta ja paloa mukana kuin viimeisissä Van Halen -äänitteissä, vaikka Balance loistolevy onkin. Suurin ero on kuitenkin groovessa. Kun levyllä soittaa Bootsy Collins ja Jonathan Pierce bassoa ja rumpujen takana istuu Denny Carmassi tai Matt Sorum, on selviö että rytmiryhmä toimii. Kitarasooloja käyvät soittamassa mm. Slash ja Ronnie Montrose. Ja käyhän kitaran pelaaminen Sammyltäkin.

Marching To Mars on monipuolinen ja taiten tehty hard rock -levy. Se on yhtä tulinen ja tappurainen kuin kansikuva antaa ymmärtää. Tästä jää silti hyvä jälkimaku. Hagar antaa vähän kaikille jotain, mutta jokaiselle paljon hyvää tuulta. Ja tämän levyn jälkeen bileet vasta alkoivatkin...

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit