Red Voodoo




Tästä alkoivat Sammy Hagarin edelleen jatkuvat bileet. Heti levyn avauskappale, Gary Glitterin ränttätänttärallatukselta lainaava, Mas Tequila kertoo siitä miten Sammy ja hänen The Waboritas -bändinsä bailaavat. Kerran tuon ryhmän keikalla nähneenä voin vakuuttaa, että niitä juhlia ei kannata minkään pienen tekosyyn takia missata. Voi olla että David Lee Roth keksi bilettämisen, mutta Sammy teki siitä elämäntavan. Tällä levyllä on tietenkin herkätkin hetkensä, mutta kyllä se pääasiassa silti keskittyy hauskan pitämiseen. Kieli poskessa kirjoitettujen tekstien ohella kuullaan hieman vakavaakin asiaa mm. ihmisenä olemisesta. Hagar on siis ajatteleva klovni.

Tästä levystä eteenpäin Sammy Hagar on julkaisut soololevynsä Sammy Hagar And The Waboritas -nimikkeellä. Se onkin vähintään kohtuullista.  Naisbasisti Mona, musta kitaristi Vic Johnson, kosketinsoittaja Jesse Harms ja Hagarin bändissä jo 70-luvulla soittanut rumpali David Lauser muodostavat värikkään ja niin tiukan bändin, etten usko Hagarilla ikinä olleen moista. Tuo porukkaa soittaa mitä vain ja esittää kaiken loppuun asti mietityllä tyylillä. Olkoonkin että nimenomaan eräänlainen tyylittömyys on ollut Hagarille tunnusomaista. Hän on aina tehnyt juuri sellaista musiikkia kuin on halunnut ja esittänyt sitä juuri sen näköisenä kuin on sattunut olemaan. Red Voodoolla kuullaan sulassa sovussa kantria ja Tower Of Powerin torvia. Vaikka levy melkeinpä progemaisen Returning Of The Wishin myötä hieman alakuloisiin tunnelmiin päättyykin, siitä ei voi olla pitämättä.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit