Gary Moore: Back On The Streets




Useat pitävät keväällä 1978 äänitettyä Back On The Streetiä Gary Mooren ensimmäisenä todellisena soololevynä. Viisi vuotta aiemmin syntynyt Grinding Stone kun merkittiin The Gary Moore Bandin nimiin. Aloittaessaan levyn äänitykset Moore oli yhä Colosseum II jäsen ja osa tämän levyn biiseistä voisi hyvinkin kuvitella olevan Colosseum II treenikämpällä tehtyjä. Ennen rumpali Simon Philipsin mukaantuloa projektiin, Moore harjoitteli levyn materiaalia kolmestaan kahden muun Colosseum-soittajan, kiippari Don Aireyn ja basisti John Molen kanssa. Tämä ryhmä äänitti kuudessa päivässä levyllisen materiaalia. Näistä lopulta viisi päätyi mukaan albumille ja instrumentaali Track Nine laitettiin singlenä julkaistun Back On The Streetsin kääntöpuolelle. Tämän porukan biiseistä kaksi onnistuneinta ovat levyn avaava nimikappale sekä hurja instrumentaali Hurricane.

Levyn toinen selkeä oma ryhmä koostuu niistä kolmesta biisistä, jotka Moore äänitti myöhemmässä äänityssessiossa Thin Lizzyn Phil Lynottin ja rumpali Brian Downey'n kanssa. Niiden joukossa on Mooren versio "emobändin" Don't Believe  A Word -biisistä. Alkuperäistä versiota selvästi bluesahtavampi, mutta Phil Lynottin laulama versio menee kyllä hienosti Mooren nimiin. Se ja nimiraita esitettiin alkuvuodesta 1979 Englannin TV:ssä. Mooren ja Lynottin huimalla duetolla oli mukana myös Scott Gorham, Cozy Powell ja Don Airey. Back On The Streets -levy tunnetaan kuitenkin parhaiten Phill Lynottin laulamasta, massiivisesta hitistä Parisienne Walkways. Mooren alkuperäinen idea oli äänittää tekemästään biisistä instrumentaaliversio, mutta Phil Lynott haistoi siinä kaupallista potentiaalia mikä osoittautui oikeaksi biisin noustua Englannin Top-10:iin.

Alkuperäinen englantilainen vinyylijulkaisu tuli sisäpussilla, jonka toinen kuva tulee Thin Lizzyn keikalta, ja toisessa Moore on rautatieasemalla mustat aurinkolasit silmillään. Jet Records laittoi tämän kuvan Back On The Streetsin US-painoksen kanteen. Samaa kuvaa käytettiin myös 1989 USA:n LP/CD-painoksessa, jolla on mukana myös singleraita Spanish Guitar. Universal julkaisi syksyllä 2013 levystä pitkään odotetun remasteroidun CD:n. Se sisältää bonuksina mainitun sinkkuraidan Track Nine sekä Thin Lizzyn kanssa äänitetyn (ja todennäköisesti lokakuussa) 1979 julkaistun sinkkubiisin Spanish Guitarin kolme eri versiota (instrumentaali sekä Mooren ja Lynnotin laulamat). Ne kaikki olivat aikanaan mukana kokoelmalla A Retrospective, joka on nykyään myynnissä vain tiedostomuodossa (ja se löytyy ainakin Applen iStoresta).

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit