A New Day Yesterday




Tutustuin Joe Bonamassan musiikkiin joskus vuonna 2006. Siitä lähtien miehen levyt ovat soineet tiuhaan sekä kotona, autossa että työpaikallani. Aluksi laajensin kokoelmaani enimmäkseen miehen uutuuslevyillä, mutta joulukuussa 2010 latasin itselleni tämän hänen ensimmäisen soololevynsä, sekä sen kiertueella äänitetyn, mutta vasta vuonna 2005 julkaistun livelevyn.

Eräs kaverini esitteli minulle kaukaisella 80-luvulla irlantilaisen blueskitaristin Rory Gallagherin. Sen jälkeen Roryn musiikki on ollut osa omaa musiikkikirjastoani. En ole ollut koskaan innostunut musiikin lokeroimisesta, mutta olen suostunut siihen yleiseen näkemykseen, että Gallager soittaa bluesrockia. Irlantilaiskitaristi kuuluu myös Joe Bonamassan idoleihin joten ei ole ihme että A New Day Yesterday alkaa Roryn Cradle Rockilla. Kuten niin usein, alkuperäinen äänitys vie selvästi pidemmän korren. Levy kuitenkin todistaa sen, että näitä miehiä yhdistää ainakin kaksi asiaa. He ovat todella kovan luokan kitaristeja, mutta melko keskinkertaisia laulajia.

Antamissaan haastatteluissa Bonamassa on kertonut englantilaisen 60-luvun bluesin olevan hänelle aitoa amerikkalaista mustaa bluesia suurempi musiikillinen vaikuttaja. Tämän myös kuulee Jethro Tullin biisin mukaan nimetyllä levyllä. Tullin lisäksi Bonamassa coveroi myös yhtä omaa suosikkiani eli Freetä. Walk In My Shadows kuuluu bändin esikoislevyn parhaisiin paloihin, mutta yllättäen Bonamassa onnistuu jopa parantamaan biisiä. Marraskuussa 2011 Paul Rodgers esiintyi Bonamassan vieraana New Yorkin Beacon Theatressa ja biisi kuului luonnollisesti illan settiin.

Puolet levyn biiseistä on covereita. Näistä Allman Brothers Bandissa ja Gov' Mulessa soittavan Warren Haynesin tekemällä If Heartaches Were Nickels -biisillä vierailee kaksi 60-luvun lopulta saakka Blues-rock genressä vaikuttanutta legendaa: Gregg Allman koskettamissa ja laulussa ja kitaristilaulaja Leslie West. Biisi on ollut ajoittain mukana Bonamassan setissä, kuten esimerkiksi Beacon Theatre DVD:llä. Sama kappale äänitettiin yhdessä neljä vuotta myöhemmin myös Westin soololevylle Guitarded. Kitaristit ovat sittemmin soittaneet myös lavalla kimpassa ja tämä 2011 taltioitu "kitarakaksintaistelu" on katsomisen arvoinen.

Tuottajalegenda Tom Dowd oli tätä levyä tehtäessä jo 74-vuotias ja hänen osallistuminen levyn tekoon auttoi varmasti vierailevia muusikoita kutsuttaessa sekä valmiin levyn markkinoinnissa. Mitään ihmeellistä hän ei kumminkaan levylle tee. Sen soundit ovat paikoin jopa turhankin steriilit ja huippumuusikoista koottu studiobändi hoitaa hommansa minusta paikoin jopa puuduttavan arkipäiväisesti. Teppo Nättilän tekemässä 2013 haastettelussa Bonamassa antaa Dowdille kuitenkin reilusti tunnustusta oman musiikillisen suuntansa löytämisessä.

Kokonaisuutena A New Day Yesterday ei kohoa tekovuonna 23-vuotta täyttäneen Joe Bonamassan soololevyjen parhaimmistoon, eikä edes sinne keskivälille. Bonamassan levyt ovat parantuneen vuosi vuodelta samaan tahtiin soittajan ikääntymisen myötä. Silti tämäkin levy on tavallaan onnistunut. Itse olisin tiputtanut levyltä pari heikompaa kappaletta pois, jolloin jäljelle jäänneet 10 biisiä olisivat muodostaneet kovatasoisemman levyn. Levyn takakannessa Bonamassalla on päällään Jimi Hendrix -paita. Vaikka Henkan vaikutusta ei tältä levyltä juuri kuule, miehen musiikki oli Bonamassan sydäntä lähellä ja A New Day Yesterday Tourilla kuultiin Hendrix'iä.

Vuonna 2001 uusintajulkaistulla levyllä on kaksi versiota Joen ensimmäisestä promovideokappaleesta Miss You, Hate You. Näistä radiolle tehty lyhyempi versio katkeaa juuri kun Joe aloittaa kitarasoolon. Moinen editointi ei ansaitse paikkaansa "bonuksena". A New Day Yesterday julkaistiin ensimmäisen kerran vinyylinä (vain Euroopassa) vuonna 2012.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit