Sloe Gin




Sloe Gin oli minun toinen Bonamassa-levy. Olin hankkinut 2009 vinyylihyllyyni heti tuoreeltaan kitaristin seitsemännen levyn John Henryn. Näistä kahdesta levystä alkoi oma diggailuni ja sen jälkeen hyllyyn on tullut hankittua koko Bonamassan tasaisesti kasvanut tuotanto erilaisine bändi- ja yhteistyölevyineen. Onpa hyllyssä jopa yksi avaamaton kuvalevy.

Joe kirjoittaa levyn sisäpussissa suunnitelleensa yhdentoista kappaleen järjestyksen tarkkoituksellisesti kuunneltavaksi kahteen osaan jaettuna. Jo tämänkin takia LP sopii mitä parhaiten Sloe Ginin formaatiksi. Levyn ykköspuolen viidestä kappaleesta Bonamassan omaa tuotantoa on ledzeppelinmäinen hardrock-rypistys Dirt In My Pocket. Kappale, jonka voisi hyvin kuvitella Black Country Communion ryhmän keikkasettiin. Neljästä coverista Alvin Leen tekemä Ten Years Gone -kappale One of These Days eroaa vuoden 1971 alkuperäisesti niin paljon, että Bonamassan lisääminen tekijätietoihin on täysin perusteltua. Bad Companyn esikoislevyllä hiukan itseltäni piiloon jäänyt Seagull saa komean käsittelyn, mutta siitä huolimatta puoliskon päättävä nimikappale Sloe Gin kohoaa koko albumin ykkösraidaksi. En ole koskaan kuullut Bob Erzin ja hänen kollegansa Michael Kamenin tekemää alkuperäistä versiota joten en osaa näitä kahta versiota keskenään verrata.

Levyn kakkospuolella on kolme coveria ja kolme Bonamassan biisiä. Covereista John Mayall'in Another Kind of Love on yksi säveltäjän kolmannen albumin A Hard Road hienoimmista Peter Green kitaroinneista. Edelliseltä Bonamassan levyltä löytyvä So Many Road on sekin Greenin ja Mayallin levyttämä, mutta Alkuperäisjulkaisu oli Otis Rushin. Bluesmuusikko Charles Brown oli itselleni tuntematon artisti, mutta hänen 1951 Amerikan R&B listaykköseksi noussut savikiekko Black Night herätti kiinnostukseni Bonamassan version jälkeen. Oletan Joen löytäneen biisin Buddy Guyn paluulevyltä Damn Right, I've Got The Blues. Levyn päättävät kolme akustista biisiä ovat kasvaneet vuosien kuuntelun varrella vaikka olen mieltänyt ne kitaristin haluksi tuoda esille myös hänen harvemmin kuultavaa akustisen kitaran soittotaitoa. (Asia, johon kesän 2012 akustisten keikkojen julkaisu toi toki muutoksen).

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit