Live From The Royal Albert Hall (DVD & CD)




Pidän Joe Bonamassan The Ballad of John Henryä yhtenä kautta aikaen parhaista bluesrock-levyistä. Toukokuussa 2009 kuvatulla keikalla kuullaan tuolloin tuoreelta levyltä peräti seitsemän kappaletta. Tämä tekee illan setistä riittävän erilaisen verrattuna miehen ensimmäiseen pelkästään audiomuodossa julkaistuun livelevyyn Live From Nowhere Particulariin verrattuna. Vaikka tämä videokeikka nykytavan mukaan julkaistiin myös audiomuodossa (CD & mp3 vuonna 2009 ja LP 2012), suosittelen silti hankkimaan sen kuvallisen version. Hieno keikkapaikka, extroina olevat haastattelut ja monikanamiksaus tekevät audiojulkaisusta lähes tarpeettoman. Tämä keikka on parasta nähdä! (Siitä huolimatta minulla on se myös 2LP).

Olen ihastunut Blu-rayn mahdollistamaan pakkaamattomiin, niin sanottuun HD-monikanavamiksauksiin. Live From Royal Albert Hallin monikanavamiksaus on toteutettu varsin perinteisesti joten valtaosa ääni-informaatiosta tulee pääkaiuttimista, mutta tilakaiuttimia käytetään laajentamaan sointia niin että keikan katsoja voi samaistua yleisöön. Keikkaa katsoessa voi tuntea allaan Royal Albert Hallin pehmeän tuolin ja paikan akustiikan. Levyn kuvanlaatu ei ehkä yllä ihan referenssitasolle, mutta kuvamiksaus on mielenkiintoinen ja riittävän rauhallinen ikäihmisenkin katsottavaksi.

Kahden rumpalin, basistin ja kosketinsoittajan lisäksi Bonamassalla on lavalla mukana kolmen miehen puhallinorkesteri. Illan odotetuin muusikko on kumminkin Eric Clapton, jonka Creamin jäähyväiskeikka vuodelta 1968 tutustutti nuoren Bonamassan yhteen maailman tunnetuimpaan konserttisaliin. Claptonin kanssa heitetty Futher Up On The Road ei ehkä nouse illan suurimpien hetkien joukkoon sillä Eric ei tunnu syttyvän ihan sellaiseen fiilikseen mitä olen nähnyt hänen soittaessaan yhdessä oman ikäluokkansa tai omien esikuviensa kanssa. Tästä huolimatta keikka on alusta loppuun erittäin tasokas. Varsinaisen setin päättävä, Gibson Flying V -kitaralla soitettu hardrock rypistus on niin vakuuttavaa Led Zeppeliniä, että kun Joe sen päätteeksi kiipeää Marshall-vahvistimensa päälle kohottaakseen kitaransa kohti Albert Hallin kattoa, nousee ainakin oma ihoni kananlihalle.

Luin aikanaan julkaisun arvosteluita Amazonin sivuilta. Siellä jokainen arvostelija antoi keikasta viisi tähteä. Itse en tähdistä juuri piittaa, mutta en minä löydä tästä julkaisusta mitään moitittavaa. Joe Bonamassa on ison orkesterinsa kanssa tällä keikalla todella liekeissä.

Hollantilainen Provogue julkaisi 2012 Bonamassalta kolme tuplalive-LP:tä. Aivan kuten Live From The Royal Albert Hall myös Live From Nowhere Particular ja Beacon Theatre Live From New York ovat kuin noin kaksituntisia keikkoja. Minusta on todella ikävää että Bonamassa salli näin pitkän materiaalin änkemisen kahdelle levylle. Niiden soundit eivät vastaa kriittisen kuuntelijan vaatimuksia. Kitaristin yhtiö julkaisi näistä kolmesta Amerikassa Live From Nowhere Particularin, mutta teki siitä oikeaoppisesti triplan.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit