Rush




Päätin vuonna 2010 kahlata läpi kanadalaisen Rushin koko tuotanto. Tutustuin bändiin jo 1980-luvun alussa, mutta valtaosa sen levyistä oli jäännyt itseltäni varsin pienelle huomiolle. Bändin esikoislevyn 80-luvun vinyylipainoksen olin sentään lainannut levysoittimensa rikkoneelta kaveriltani.

Kuusi vuotta aiemmin perustettu Rush julkaisi keväällä 1974 esikoislevynsä alkujaan 3.500 kappaleen omakustanteena. Onnistuttuaan herättämään sillä riittävästi kiinnostusta, Mercury Records otti bändin siipiensä suojaan ja julkaisi remiksaamaansa levyn Pohjois-Amerikassa kesällä 1974.

Esikoislevyllään Rush kuulostaa heti valmiilta bändiltä. Soittajien, ja erityisesti basistilaulajan Geddy Leen oma, helposti tunnistettava soundi erottaa bändin tuon ajan massasta. Samoin kitaristi Alex Lifeson loistaa läpi levyn ajoittain jopa klassisilla kitarakuvioillaan. Levyn päättävä Working Man on ehkä levyn kaikista kappaleista se kaikista makein.

Toki esikoislevyn materiaalista kuulee bändin myöhempiä levyjä selvemmin sen musiikilliset vaikutteet. Englantilainen raskas rock, erityisesti Led Zeppelin, mutta myös Black Sabbath saavat tunnustusta. Mistään plagioinnista ei tietenkään ole kyse. Kaikki biisit ovat ehtaa Lee/Lifeson materiaalia.

Rushin pitkä historia on musiikillisesti hyvin monipuolinen. Tämä esikoislevy on erinomainen hardrock-levy, ja on sellaisenaan erittäin suositeltava hankinta genren ystäville. Levyllä soittavan rumpalin John Rutseyn vetäydyttyä terveydellisistä syistä bändistä paikan saanut Neil Peart sementoi bändin miehistön samaksi aina näihin päiviin saakka. Vuoden 1976 livelevyltä All The World's A Stagelta löytyy esikoiselta neljä kappaletta.

Mercury Records julkaisi vuonna 1997 remasteroituina levyinä bändin koko siihenastisen tuotannon. Seuraava uusintamasterointi tapahtui 2011 kun levyt julkaistiin viiden albumin Sector 1,2 ja 3 -paketteina. Universal huomioi albumin 40 vuoden iän julkaisemalla alkuperäisen Moon Records'n LP:n replikan, jossa on mukana juliste, alkuperäisiä promokuvia ja muuta sälää. 

Petri Myllylä

 

Rush kuulostaa debyyttilevyllään jo toimivalta pakkaukselta, mutta tyystin toiselta kuin myöhemmin. Poissa ovat kimurantit tahtilajit ja monimerkitykselliset sanoitukset. Tilalla on yllättävän raskas rokkitrio, jonka oikeastaan tunnistaa Rushiksi vain Geddy Leen persoonallisesta äänestä.

Ei tässä levyssä mitään hävettävää ole. Vaikuttaa siltä, että herrat soittavat edelleen näitä kappaleita keikkojensa loppupuolella ihan ilokseen. Ja mikseivät soittaisi? Näissä kappaleissahan on sitä nuoruuden intoa, joka taisi sitten myöhemmin peittyä mutkikkaan toteutuksen alle.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit