Caress Of Steel




Bändin kolmas, ja toinen vuonna 1975, julkaistu levy jatkaa edeltäjänsä aloittamaa siirtymää raskaasta ja suoraviivaisesta rockista kohti suurempia kokonaisuuksia ja progressiivisia sävellyksiä.

Tutustuin Caress Of Stealiin alkujaan 1980-luvun alussa kaverini kuunnellessa sitä aktiivisesti. Tuolloin tekniseen taituruuteen keskittyvä levy ei tehnyt minuun minkäänlaista vaikutusta. Vuosikymmenet vaihtuivat ja lainasin sen samaiselta kaveriltani tammikuussa 2010 samalla kun paneuduin vihdoinkin kunnolla bändin muihin alkuajan levyihin. Pari vuotta myöhemmin omaan hyllyyn hankittu uusintaprässäys 80-luvulta vaihtuu keväällä 2015 levyn uusimpaan vinyylipainokseen.

Levyn avaava Bastilla Day on Rushin esikoislevyn tyylinen, nopea ja rouhea biisi, joka etenee lähes agressivisesti. Neil Peartin komppi vie biisiä eteenpäin todella mallikaasti ja kitaristi Alex Lifesonin kitarasoolo on nautittavaa kuunneltavaa. Kakkosraita I Thinking I'm Going Bald kulkee hieman samaa rataa Bastillan kanssa, mutta sen jälkeen levy suuntaa kohti progressiivisia sävyjä. Hieno Lakeside Park viehättää, mutta ykköspuolen päättävä neljään osaan jaettu kaksitoistaminuuttinen The Necromancer ei minua innosta.

Kaverini vinyylilevyn takakannessa kakospuolelle on merkitty kuusi kappaletta, jotka sisäkannen tekstiosion mukaan muodostavat yhtenäisen, reilun 20 minuuttisen kokonaisuuden nimeltä The Fountain Of Lamneth. En ole koko levypuoliskon nielaisevien biisien suuri ystävä. Tämä Rushin ensimmäinen kolmesta levypuoliskon mittaisesta teoksesta ei saa sekään minua puolelleen. Osioista kaunis Panacea on maininnan arvoinen pieni makupala.

Mercury Records julkaisi vuonna 1997 remasteroituina levyinä bändin koko siihenastisen tuotannon. Seuraava uusintamasterointi tapahtui 2011 kun levyt julkaistiin viiden albumin Sector 1,2 ja 3 -paketteina. Uusin LP-painos ilmestyy keväällä 2015.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit