Moving Pictures




Moving Pictures tuli minulle tutuksi välittömästi ilmestymisensä jälkeen sillä kitaraa soittava naapurini oli diggaillut Rushia jo pidempään. Bändi oli myynyt Amerikan mantereella jo ison kasan levyjä ja esiintyi isoilla areenoilla, mutta 1980-alkuun tullessa se näytti vastaavansa myös uuden aallon haasteisiin virtaviivaistamalla ilmaisuaan. Nähtyäni kitaristi Alex Lifesonin virtuoosimaista kitarointia sisältämän Tom Sawyer -videon suomalaisessa musiikkiohjelmassa päätin äänittää levyn kaveriltani. Basistilaulaja Geddy Lee saa puolestaan loistaa seuraavaksi vuoroon tulevassa Limelightissa.

Ensimmäisen oman kopioni ostin vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin kun levy oli jo ehditty remasteroida. Tästä ei kulunut kuin reilu kymmenen vuotta ja ostin sen uudestaan. Kotiteatterijärjestelmän omistajana olen kiinnostunut myös monikanavamiksauksista ja levyn deluxe editionin kakkoslevy on ensimmäinen omistamani studiomusiikkia sisältävä Blu-ray.

Ritchard Chyckin tekemä monikanavamiksaus on tehty tyylikkyydellä ja alkuperäistä stereomiksausta kunnioittaen. Vaikka levy onkin itselleni kohtuullisen tuttu, en ollut kiinnittänyt sen efekteihin samalla tavalla huomiota kuin kuunnellessani sitä monikanavaisena. Esimerkiksi päätösraita Vital Signs hyötyy selvästi kuulijan eri puolilta tulevasta äänestä. Muutenkin tämän levyn kuuntelu on saanut minut innostumaan monikanavaisesta äänestä aiempaa enemmän. Rush esitti levyn kokonaisuudessaan 2010-2011 kiertueella ja Time Machine 2011 DVD/CD:n lisäksi keikan Moving Pictures osuus julkaistiin vinyylinä. 

Petri Myllylä

 

Useimmilla, jollei peräti kaikilla yhtyeillä on albumi, joka useimpien fanien mielestä edustaa yhtyeen huippuhetkeä. Rushilla tämä albumi on Moving Pictures.

Levy on lähes 30 vuoden ikäisenäkin edelleen tyylikästä kuunneltavaa. Koskettimet, jotka olivat tulleet mukaan Rushin soitinarsenaaliin vain kolme albumia aiemmin, eivät vielä tässä vaiheessa dominoi albumin äänimaisemaa.

Albumin ykköspuoli on yksi tehokkaimmista tietämistäni 20-minuuttisista. Tom Sawyer lienee yksi Rushin tunnetuimmista kappaleista, ja 1980-luvun alussa tämä Rushin mittapulla raskas ja ilkeän kuuloinen biisi taisi löytää tiensä useammallekin heavy rock -kokoelmalle. Red Barchetta on kevyempi levähdystauko ennen YYZ-instrumentaalia. Tämän Rush-klassikon ideana oli morseviesti "YYZ", joka antaa kappaleelle sen epämääräisen rytmin. Levyn ykköspuolen päättää Limelight, jonka sujuvia tahtilajinvaihdoksia muistan jonkun jazzmuusikon ihailleen. Jos haluaa olla nauttimatta kyseisestä kappaleesta, voi koettaa laskea tahtia. Levyn kakkospuoli on väkisinkin jäänyt loisteliaan, suorastaan hengästyttävän avauksen varjoon.

Mikäli Rushiin haluaa tutustua kokonaisella albumilla, niin Moving Pictures on hyvä valinta. Siltä saa erinomaisen kuvan Rushin taidoista siitäkin huolimatta, että levyn tuotantopuolella olisi mielestäni ollut ehkä pikkuisen parantamisen varaa. Tärkeimmät, eli sävellys- ja soittopuoli olivat kuitenkin kohdallaan.

Mercury Records julkaisi vuonna 1997 remasteroituina levyinä bändin koko siihenastisen tuotannon. Laadullinen parannus aiempiin painoksiin oli sen verran vaikeasti kuultavissa, ja kun remasteroiduille levyille ei tullut bonuksia, vanhankin CD kannattaa ottaa divaristi kotikuunteluun.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit