Permanent Waves




Rush siirtyi uudelle vuosikymmenelle tiivistäen sävellykset alle 10 minuutin mittaan ja sai näin uudelle levylleen mahtumaan peräti kuusi kappaletta. Samalla levyn tuotanto ottaa askeleen kohti radioystävällistä keskilinjan rokkia, jonka tuloksena levy nousi USA:n listalla sijalle 4. Tämä ei varmasti miellyttänyt kaikkein uskollisimpia proge-faneja, mutta laajensi samalla onnistuneesti bändin kuulijakuntaa.

Tutustuin tämän levyyn aikoinaan vasta muutaman vuoden sen ilmestymisen jälkeen kun Moving Pictures oli ensiksi tutustuttanut itseni bändin soundiin. Oman levyn hankinta siirtyi kumminkin luvattoman pitkään, mutta laadukkaan The Rush Remasters -sarjan ilmestyttyä 90-luvun puolessa välissä hankin Permanent Waves'in vihdoin levyhyllyyni.

Levyn ykköspuolen kaikki kolme kappaletta; The Spirit Of Radio, Freewill ja Jacob's Ladder päätyivät myös seuraavana vuonna julkaistulle, bändin toisen neljän studiolevyn sarjaa seuranneelle livelevylle. Itse pidän levyn hienoimpana raitana sekä hienon kitarasoolon että perkussio taidonnäyteen sisältävää Different Strings.

Mercury Records julkaisi vuonna 1997 mainitsemani The Rush Remasters levyinä bändin koko siihenastisen tuotannon. Laadullinen parannus aiempiin painoksiin oli sen verran vaikeasti kuultavissa, ja kun remasteroiduille levyille ei tullut bonuksia, vanhakin CD kannattaa ottaa divaristi kotikuunteluun.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit