Hold Your Fire




Muistan hyvin hypistelleeni kaupassa tätä levyä sen ilmestymisen aikoihin. Jostakin syystä se jäi kumminkin sillä kertaa hankkimatta. Levyyn tutustuminen siirtyi lopulta vuoteen 2010 jolloin kuuntelin läpi koko bändin tuotannon. Usean minulle tuntemattoman levyn joukosta tämä tuntui olevan yksi parhaista. Tarkka, mutta paikoitellen jopa kliininen tuotanto sopii minusta näihin kappaleisiin.

Useita Hold Your Fire -kiertueen keikkoja äänitettiin bändin toimesta ja levyn kappaleista Force Ten, Time Stand Still, Mission ja Turn the Page päätyivät vuoden 1989 A Show Of Hands -livelle.

Mercury Records julkaisi vuonna 1997 remasteroituina levyinä bändin koko siihenastisen tuotannon. Laadullinen parannus aiempiin painoksiin oli sen verran vaikeasti kuultavissa, ja kun remasteroiduille levyille ei tullut bonuksia, vanhakin CD kannattaa ottaa divarista kotikuunteluun.

Petri Myllylä

 

Rushin tuotannossa näitä 1980-luvun lopun levyjä pitää kuunnella aivan toisessa mielentilassa kuin yhtyeen vanhempaa materiaalia. Jos Rushia arvostaa ja kuuntelee nimenomaan progemielessä, niin lähes ylituotettu Hold Your Fire on pettymys. Mutta jos levyä kuuntelee taidolla soitettuna poplevynä, sitä on helppo arvostaa. Kappaleissa on hienoja koukkuja niin musiikin itsensä kuin tuotannon puolellakin. Rushin levyistä tämä lienee niitä helpoimpia, jos vain kestää 1980-luvun tuotantoa.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit