Roll The Bones




Roll The Bones ilmestyi pari vuotta myöhemmin kuin Presto. Paljon ei ollut ehtinyt tapahtua yhtyeen kohdalla, mutta ajassa oli tapahtunut jotain mullistavaa. Olin hankkinut Preston vielä vinyylinä, mutta Roll The Bonesin ilmestymisen aikoihin vinyylien ostaminen oli vanhanaikaista. Tuolloin tuntui siltä että CD oli tullut jäädäkseen. Sittemmin tämä levy on tietenkin pitänyt hankkia myös albumina.

Rush oli tanakoittanut sointiaan kepeän Preston jälkeen. Aavistuksen sähäkämmät kitarat ja jotenkin kovemmilta kuulostavat koskettimet luovat Roll The Bonesille jälleen kerran ainutlaatuisen äänimaailman. Geddyn basso pompottaa yllättävän pinnassa ja Peartin virveli napsahtaa lähes edellisen levyn malliin. Soundi on edelleen äärimmäisen selkeä. Kokonaisuutena Roll The Bones ei yllä aivan Preston tasolle. Sillä on runsaasti hienoja kappaleita, mutta valitettavasti B-puolelta löytyy pari limboakin.

Levyn avaavat Dreamline ja Bravado ovat molemmat Rush-klassikoita jotka toivottavasti pysyvät bändin setissä vielä pitkään. Kolmantena kuultava nimikappale nostatti aikanaan kovasti kohua. Oli ollut ennen kuulumatonta, että Anthraxilla ja Faith No Morella oli ollut levyillään räppiä. Genrerajoja ei sopinut murtaa. Nyt myös Rush kehtasi sanella. Näin jälkeenpäin ajateltuna eihän tuo kummoinen juttu ole, mutta tuolloin sillä pääsi otsikoihin. Ja tärkeintähän on aina että levystä puhutaan. Sanoituksiltaan levy oli sikäli aikaansa edellä, että pelihimoa ja uhkapelejä käsittelevät tekstit voisivat toimia varoituksina tämän päivän peliriippuvaisille. Kun kaikki tietävät miten Lady Luck käänsi selkänsä Peartille, kannattaa oikeasti olla tarkkana miten noppansa heittää. Tai itse asiassa nehän voivat olla jo heitetyt.

Tero Honkasalo


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit