Emerson, Lake & Palmer




Emerson Lake & Palmerin debyyttilevyä odotettiin aikoinaan suurella mielenkiinnolla, sillä trion jäsenet olivat vaikuttaneet aiemmin kovissa kokoonpanoissa. Lopputulos olikin erittäin hyvä, vaikkei levyä aivan ongelmitta saatukaan tehtyä.

Levyn avausraita The Barbarian pohjautuu Bela Bartokin sävellykseen, jonka trio pani omiin nimiinsä. Greg Lake on kertonut. että levyn ilmestyttyä he saivat puhelinsoiton vanhalta rouvalta, joka kertoi yhtyeen käyttäneen hänen miesvainajansa musiikkia luvatta levyllään. Laken mukaan se oli kuin olisi saanut puhelun rouva Beethovenilta (joka tosin olisi mahdotonta, sillä Beethoven pysyi koko ikänsä poikamiehenä). Nykyisissä painoksissa tämä aggressiivinen raita on sanut Bartokista neljännen tekijän.

Levyn toinen kappale on Laken käsialaa, vaikka Keith Emerson onkin vahvasti esillä pianonsa kanssa. Kauniissa kappaleessa Lake pääsee myös näyttämään taitojaan kitaristina, ja keikkaversioissa tästä kappaleesta tulikin ponnahduslauta sekä Emersonin että Laken soolospoteille.

Vinyylin A-puoli päättyi jälleen "lainabiisiin", sillä Knife-Edge pohjautuu Leos Janacekin Sinfoniettaan. Raskas ja painostava kappale on helpointa kuvailla heavyksi ilman kitaraa.

Levyn kakkospuolen aloittaa Emersonin kolmiosainen The Three Fates. Välillä kuullaan kirkkourkuja, välillä pianoa. Vaikka soitto on taidokasta ja ajoittain kuullaan mielenkiintoisia melodioita, niin kovin selkeäksi tämä teos ei kasva.

Tank on Emersonin ja rumpali Carl Palmerin sävellys, jolla rumpali pääsee esittämään taitojaan. Emersonin soittamat melodiat ovat pirteitä ja hauskoja, mutta rumpusooloilu ei yleensäkään kuulosta kovin hyvältä studioalbumeilla.

Levyn viimeinen kappale Lucky Man äänitettiin aivan sessioiden lopussa, kun levypuoliskot haluttiin saada yhtä pitkiksi ja albumi tuonaikaisen käytännön mukaisesti 40 minuutin mittaiseksi. Materiaalia ei ollut varattu riittävästi, jolloin Greg Lake ehdotti 16-vuotiaana tekemäänsä kappaletta. Aivan kappaleen lopussa kuultava Moog-syntetisaattorisoolo oli Emersonin harjoitusotto. Tuosta syystä hän käytti soittimen äänialaa huomattavasti laajemmin kuin muilla kappaleilla. Moogin matalat mörähtelyt tuntuvat nykyään kuitenkin kuuluvan kappaleeseen aivan olennaisena osana.

Heikki Heino


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit