Gary Moore: Still Got The Blues




Useilla faneilla oli aikanaan vaikea ymmärtää Gary Mooren musiikillista suunnanmuutosta raskaasta rockista bluesiin. Olihan 1980-luvun levyt nostaneet kitaristin suureen suosioon ja kuuluisuuteen. Kymmenen vuoden paahtamisen jälkeen hän oli 1989 kiertueella tyytymätön soittoonsa ja musiikkiinsa. Neil Carterin ja Chris Sladen lisäksi kiertuebändissä ollut Bob Daisley heitti pomolleen ehdotuksen blues-albumista. Virgin Records piti aluksi moista kaupallisesti epävakaata aietta sopimuksen ulkopuolisena sivuprojektina, mutta heidän kuultua 1989 äänitettyjä demoja, yhtiö haistoi Mooren uudessa musiikissa rahan ja lähti mukaan projektiin täysin purjein. 

Alkuperäisen LP:n yhdeksästä biisistä viisi on Mooren käsialaa. Aloitusraita Moving On starttaa levyn ärhäkkäästi ja kertoo heti mistä on kyse. Sen simppeli muoto toimii hyvin siirtymänä kitaristin aiemmilta levyiltä kohti tämän levyn musiikkia. Vinyylin a-puolen päättävällä Texas Strutilla on mukana levyn pääasiallisen kosketinsoittajan Don Aireyn lisäksi basisti Bob Daisley ja ex-Thin Lizzy rumpali Brian Downey.

Kolmesta muusta uudesta Moore sävellyksestä nimikappale Still Got The Blues (For You) oli ilmestymisvuotenaan massiivinen radiohitti. Itse pidän silti enemmän vinyylin päättävästä hitaasta Midnight Bluesista. Vaikka Still Got The Blues menestyi Amerikkaa myöten kaikkia ennakko-odotuksia paremmin, ei Mooren tapa soittaa bluesia ole levyllä vielä yhtä kehittynyt kuin kahdella seuraavalla albumilla. Minusta levyltä kuulee liian selvästi että rock-kitaristi on hypännyt täydessä vauhdissa bluesiin, mutta ei omaa vielä malttia antaa sävelen viedä biisejä vaan sortuu paikoin turhaan näyttämiseen ja ylisoittoon. 

Mustan blueskitaristin Albert Kingin 1967 julkaisema Born Under A Bad Sign oli aikanaan nuoren Mooren suosikeita ja tuon levyn iso hitti, A.C. Williamsin Oh Pretty Woman on Still Got The Bluesin ensimmäinen cover. Kitarassa vierailee, kukas muu kuin Albert King. Hänestä Moore on tehnyt levylle kappaleen King Of The Blues. Nämä kaksi biisiä julkaistiin myös singlenä ennen levyn ilmestymistä. Maxin tai CD-sinkun ostaja sai bonuksena Freddie Kingin instrumentaalinen The Stumble. Levyn toinen vieraileva tähti on Albert Collins, jonka 1978 läpimurtolevyltä Ice Pickin' Moore coveroi kitaristin läsnäollessa kappaleen Too Tired. Yllättävää kyllä Moore ei tuntenut lainkaan Collins'ia eikä hänen musiikkiaan kun Virginin John Wooler ehdotti hänelle tätä kappaletta. 

Vuonna 1990 CD oli viemässä voiton vanhasta LP-levystä. Levy-yhtiöt houkuttelivat kuluttajia CD:n pariin lisäämällä niihin bonusbiisejä. Alkuperäinen Still Got The Blues CD on kolmella bonuksellaan vinyyliversiota lähes 12 minuuttia pidempi. Yksi "bonuksista" on George Harrisonin That Kind Of Woman, jolla ex-beatle myös soittaa toista kitaraa. Biisi äänitettiin Harrisonin kotistudiossa demoksi Nicky Hopkins'in toimiessa pianistina. Kun kaksi muutakin CD-bonusta ovat hyviä, ei alkuperäisen LP:n hankinta ainakaan itselleni tullut edes mieleeni. Pelkästään alkuperäisen CD:n viimeisenä kuultava "bonus", Peter Greenin tekemä Stop Messin' Around riitti syyksi valita digiformaatti. Moore teki 1968 klassikon Mr. Wondeful avausraidasta viisi vuotta myöhemmin Blues For Greeny sessioissa akustisen version.

Vuonna 2002 julkaistun remasteroidun CD:n bonuksista The Stumble löytyy Oh Pretty Woman maxisingleltä ja Left Me With The Blues ja The Sky Is Crying ilmestyivät kuukautta levyn jälkeen julkaistulta Still Got The Blues -Maxilla. Kyseisen biisin CD-singlen ostajaa hellittiin vielä kolmannella Futher On Up The Road ja The Sky Is Crying. Mean Cruel Woman julkaistiin vastaavan sinkun japanin painoksessa. Seitsemäntoista kappaleen ja yli 70 minuutinen mittainen remasterointu CD on suositeltava hankinta kaikille bluesrockin ystäville. Hyllyssäni olevan Too Tired CD-sinkun täkynä on kaksi livevetoa myöhemmin videona julkaistulta Hammersmithin keikalta kesältä 1990.

Petri Myllylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kommentit